Tiina Rosenberg

suomalainen poliitikko

Tiina Maria Rosenberg (o.s. Pursiainen,[1] 7. heinäkuuta 1958 Helsinki) on Suomessa kasvanut, mutta Ruotsissa elämäntyönsä tehnyt teatterin ja sukupuolentutkimuksen tutkija ja professori ja entinen Taideyliopiston rehtori.[2][3] Rosenberg toimii teatteritieteen professorina Tukholman yliopistossa.[4]

Tiina Rosenberg
Tiina Rosenberg vuonna 2011.
Tiina Rosenberg vuonna 2011.
Henkilötiedot
Syntynyt7. heinäkuuta 1958 (ikä 65)
Helsinki
Koulutus ja ura
Instituutti Tukholman yliopisto
Tutkimusalue teatteritiede, sukupuolentutkimus

Ura muokkaa

1970-luvun lopulla Rosenberg opiskeli Karl Marxin yliopistossa Itä-Saksassa[5]. Sittemmin Rosenberg opiskeli teatteri-, elokuva- ja kirjallisuustieteitä Tukholman yliopistossa ja valmistui teatteritieteestä tohtoriksi vuonna 1993. Hän on toiminut teatteritieteen yliopistonlehtorina ja elokuvatieteen laitoksen johtajana Tukholman yliopistossa ja sukupuolentutkimuksen professorina Lundin yliopistossa ja Tukholman yliopistossa.[2]

Rosenberg oli 2000-luvun alussa ruotsalaisen Feministinen aloite -puolueen perustajia, mutta vetäytyi politiikasta vuonna 2005.[6][7]

Rosenberg valittiin vuonna 2012 Taideyliopiston ensimmäiseksi rehtoriksi; viisivuotinen kausi alkoi vuonna 2013.[2]

Rosenberg ilmoitti yllättäen jättävänsä tehtävänsä 1.6.2015. Yliopiston hallituksen mukaan päätös syntyi yhteisymmärryksessä hallituksen ja rehtorin välillä.[8][9] Tätä ennen Rosenberg oli nimittänyt Sibelius-Akatemian kansanmusiikin professoriksi Kristiina Ilmosen akatemian aiemman rehtorin, dekaani Tuomas Auvisen esityksestä.[6] Auvisen esitys ei noudattanut rekrytointitoimikunnan ja Sibelius-Akatemian akateemisen neuvoston esityksiä. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja moitti Sibelius-Akatemian menettelyä lainvastaiseksi.[10]

Vuonna 2005 politiikan tutkija Johan Tralau syytti Rosenbergiä plagioinnista.[11] Rosenberg kommentoi, että Tralau ei ole ilmeisesti lainkaan lukenut puheena olevaa kirjaa ja että se on Tralaulle vain sivuseikka hänen feminismin vastaisessa kampanjassaan.[12] Professori emerita Ingeborg Nordin Hennel kommentoi, että Tralaun syytös on selvästi osa poliittista kampanjaa Rosenbergiä vastaan.[13] Mediatutkija Katariina Kyrölä on liittänyt syytökset osaksi ajankohdan toimintaan, jossa monet, erityisesti oikeistolaiset tahot, vastustivat julkisuudessa äänekkäästi naisliikettä. Kyrölän mukaan Rosenbergin asema professorina kyseenalaistettiin, ja syytteiden esittäjänä toimi oikeistolainen aktiivi.[14] Tukholman yliopisto ilmoitti, että Rosenbergilla ei ole ollut plagiointitarkoitusta, hän viittaa kirjan tekstissä käyttämiinsä lähteisiin eikä plagiointisyytöksille ole perusteita.[15]

Teokset muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Uuden taideyliopiston rehtori on suomenruotsalainen vasemmistolesbo Kontulasta! 1.12.2012. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 27.9.2014. Viitattu 28.9.2014.
  2. a b c Taideyliopiston rehtoriksi Tiina Rosenberg 24.10.2012. Taideyliopisto. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 20.12.2015.
  3. Tikkanen, Tiina: Perusreipas rehtori Opettaja. 8.11.2013. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 20.12.2015.
  4. Liekola, Heidi: Tiina Rosenberg palaa Ruotsiin svt.se. 1.6.2015. Viitattu 20.12.2015.
  5. Peltonen, Salla: Tiina, ota meidät kyytiin Tulva. 1/2013. Viitattu 20.12.2015.
  6. a b Ahola, Suvi: Tiina Rosenberg on kulkenut sukupuolentutkimuksesta feministiseen politiikkaan ja takaisin Helsingin Sanomat. 1.6.2015. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 20.12.2015.
  7. Venesmäki, Elina: Professori väsyi taisteluun Ylioppilaslehti. 9.12.2005. Viitattu 20.12.2015.
  8. Saarikoski, Sonja: Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg jättää tehtävänsä Helsingin Sanomat. 1.6.2015. Viitattu 20.12.2015.
  9. Petäjä, Jukka: Kolmen taidekoulun pitäminen tyytyväisenä oli mahdoton tehtävä Helsingin Sanomat. 1.6.2015. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 20.12.2015.
  10. Samuli Tiikkaja: Apulaisoikeusasiamies: Sibelius-Akatemian kansanmusiikin professori valittiin vastoin lakia Helsingin Sanomat. 26.5.2015. Arkistoitu 12.12.2015. Viitattu 21.6.2016.
  11. Feminist professor accused of plagiarism. The Local, 6.10.2005. (englanniksi)
  12. Rosenberg, Tiina: Hot mot genusforskningen tvingar mig välja bort Fi” Dagens Nyheter. 12.10.2005. Viitattu 1.6.2016. (ruotsiksi)
  13. Lönnaeus, Olle & Orrenius, Niklas: Fuskanklagade Tiina Rosenbergs arbete granskas Sydsvenskan. 6.10.2005. Viitattu 1.6.2016. (ruotsiksi)
  14. Kyrölä, Katariina: Ruotsin ”sukupuolisota”: ristiriitoja ja jakaantumisia (pdf) (s. 75. Kyrölän mukaan Byxbegär-kirjasta löydettiin yksi kopioidulta vaikuttava virke ilman viitettä. ”Myöhemmin huomattiin, että viite olikin vahingossa ollut edellisen virkkeen lopussa.”) Tiedotustutkimus. 4/2005. Arkistoitu 17.9.2016. Viitattu 1.6.2016.
  15. Ingen utredning av professor Tiina Rosenbergs bok ”Byxbegär” 18.10.2005. Stockholms universitet. Viitattu 1.6.2016. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla muokkaa