Tiimalasidelfiini (Lagenorhynchus cruciger) on pieni valkokuvedelfiineihin kuuluva delfiini, joka elää Etelämantereen vesillä ja Etelä-Amerikan rannikolla.

Tiimalasidelfiini
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Valaat Cetacea
Alalahko: Hammasvalaat Odontoceti
Heimo: Delfiinit Delphinidae
Suku: Valkokuvedelfiinit Lagenorhynchus
Laji: cruciger
Kaksiosainen nimi

Lagenorhynchus cruciger
(Quoy ja Gaimard, 1824)

Tiimalasidelfiinin levinneisyys
Tiimalasidelfiinin levinneisyys
Katso myös

  Tiimalasidelfiini Wikispeciesissä
  Tiimalasidelfiini Commonsissa

Laji on harvoin nähty. Eläintieteilijät Jean René Constant Quoy ja Joseph Paul Gaimard totesivat sen uudeksi lajiksi vuonna 1820, kun he näkivät siitä tehdyn piirroksen eteläisellä Tyynellämerellä. Se on maailman ainoa valaslaji, joka on hyväksytty omaksi lajikseen yksinomaan silminnäkijälausuntojen perusteella. Vuoteen 2010 mennessä vain kuusi kokonaista delfiiniä ja 14 raatoa oli saatu tutkittavaksi.

Vaikka tiimalasidelfiini kuuluukin Lagenorhynchus-sukuun, taannoiset molekyylianalyysit ovat osoittaneet, että laji on itse asiassa lähempänä Cephalorhynchus-lajeja, eli kirjodelfiinejä.

Rakenne muokkaa

 
Tiimalasidelfiinin keskimääräinen koko ihmiseen verrattuna.

Tiimalasidelfiini on väriltään mustavalkoinen, ja tästä syystä se tunnetaan valaanpyytäjien keskuudessa ”meren lehmänä”. Etu- ja takareunoissa on pitkät valkoiset laikut, jotka ulottuvat aina silmien eteen ja kurkkuun sekä pyrstön yläosaan. Nämä kaksi laikkua yhdistyvät todella ohuella kaistaleella kyljissä, saaden kuvion näyttämään tiimalasilta, mistä lajin nimi tuleekin. Kuono on musta.

Elinympäristössään tiimalasidelfiini on kuitenkin helposti tunnistettavissa. Ainoastaan etelänhoikkadelfiini on vastaavankokoinen ja elää yhtä kaukana etelässä, mutta sillä ei ole selkäevää, joten nämä kaksi lajia ovat selvästi erotettavissa. Selkäevä vaihtelee eri yksilöillä. Se on yleensä korkea ja kaareva, ja voi kärjistyä varsinkin vanhemmilla delfiineillä.

Täysikasvuinen aikuinen on noin 1,8 metriä pitkä ja painaa 90–120 kiloa. Urosten uskotaan olevan hieman naaraita pienempiä ja kevyempiä, vaikka pieni määrä tutkimusnäytteitä ei salli pitäviä päätelmiä.

Levinneisyys muokkaa

Tiimalasidelfiinien elinympäristö kattaa koko Etelämanteretta ympäröivän meren. Useimmat havainnot on tehty Uuden-Seelannin rannikon eteläpuolelta, Eteläisiltä Shetlandsaarilta ja Tulimaan rannikkovesiltä. Laji elelee todennäköisesti tiheimmin juuri näillä alueilla.

Eräässä tutkimuksessa arvioitu populaation koko on yli 140000 yksilöä.

Käyttäytyminen muokkaa

Tiimalasidelfiinit liikkuvat 5–10 yksilön ryhmissä. Yksi kansainvälisen valaanpyyntikomission tutkimuksessa kirjattu ryhmä käsitti 60 yksilöä. Ne ovat innokkaita aaltoratsastajia.

Muutaman delfiinin mahalaukun sisältöä tutkittaessa niiden pääravinnoksi on päätelty erilaiset kalmarit ja pienet kalat.

Lähteet muokkaa

  • LeDuc, R.G., Perrin, W.F., Dizon, A.E. (1999). Phylogenetic relationships among the delphinid cetaceans based on full cytochrome b sequences. Marine Mammal Science 15, 619–648.
  • May-Collado, L., Agnarsson, I. (2006). Cytochrome b and Bayesian inference of whale phylogeny. Molecular Phylogenetics and Evolution 38, 344-354.
  • National Audubon Society: Guide to Marine Mammals of the World ISBN 0-375-41141-0
  • Encyclopedia of Marine Mammals ISBN 0-12-551340-2

Viitteet muokkaa

  1. Hammond, P.S., Bearzi, G., Bjørge, A., Forney, K., Karczmarski, L., Kasuya, T., Perrin, W.F., Scott, M.D., Wang, J.Y., Wells, R.S. & Wilson, B.: Lagenorhynchus cruciger IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 31.7.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa