Tiikeri (sarjakuva)

Tiikeri (engl. Tiger) on yhdysvaltalaisen Bud Blaken vuosina 1965–2004 piirtämä strippisarjakuva. Sarjan kaikki henkilöhahmot ovat lapsia, ja sen huumori on arkista ja viatonta. Sarjaa levitti King Features Syndicate -sarjakuvasyndikaatti, ja se ilmestyi parhaimmillaan 1970-luvulla noin 400:ssä lehdessä eri puolilla maailmaa. Blaken eläköidyttyä sarja jatkui uusintoina ja hänen kuollessaan joulukuussa 2005 se ilmestyi yhä noin sadassa lehdessä. Suomessa sitä julkaisi muun muassa Helsingin Sanomat vuodesta 1965 alkaen. Tiikerissä on arvostettu varsinkin sen taitavaa piirrostyötä. Sarja palkittiin Yhdysvalloissa vuoden parhaana huumorisarjakuvana kolmesti, vuosina 1970, 1978 ja 2000.[1][2]

Sarjan päähenkilö on Tiikeri-niminen lippalakkipäinen poika ja muut hahmot ovat hänen kavereitaan.

Lähteet muokkaa

  1. Blaken muistokirjoitus Helsingin Sanomissa[vanhentunut linkki] Helsingin Sanomat. Viitattu 15.10.2012.
  2. Jyrki Vainio: Tiikerin piirtäjä Bud Blake kuoli Kvaak.fi 29.12.2005. Viitattu 15.10.2012.