Tietotekniikka Neuvostoliitossa

Tietotekniikka Neuvostoliitossa käsittelee Neuvostoliiton pyrkimyksiä valmistaa puolijohdekomponentteja sekä tietokoneita ja niiden sovellutuksia. Tietotekniikka alkoi kehittyä Neuvostoliitossa 1940-luvun lopulla.

Tietokoneluokka kyläkoulussa vuonna 1985–1986. Tietokoneet ovat mallia Pravets 82.

Neuvostoliittolaisia tietokoneita esillä messuilla vuonna 1985.

Tietokoneita

Vuosina 1948–1950 rakennettiin elektroninen tietokone MESM (Малая Электронно-Счетная Машина), joka käynnistettiin vuonna 1950.

Vuonna 1958 Moskovan yliopistossa otettiin käyttöön Setun (Сетунь). Niitä valmistettiin noin 50 kappaletta vuoteen 1965 mennessä. Vuonna 1970 sitä seurasi Setun-70.

Vuonna 1966 alettiin suunnitella elektronisten tietokoneiden yhteisjärjestelmää JeS EVM (ЕС ЭВМ), joka olisi yhteensopiva länsimaisten tietokoneiden kanssa. Siihen kuuluvien tietokoneiden tuotanto aloitettiin vuonna 1972. JeS EVM perustui länsimaiseen IBM S/360 -tietokoneeseen.

Ensimmäinen suoritin K145IP1 kehitettiin vuonna 1973 ja sille perustuvia taskulaskimia ilmestyi vuonna 1974.

Vuonna 1974 alettiin valmistaa kevyttä ja vikasietoista Argon-16 (Аргон-16) -tietokonetta, jota käytettiin avaruusaluksissa ja avaruusasemilla. Sen suunnittelussa tärkein kriteeri oli luotettavuus.

K580-suorittimet oli kopio Intelin 8080-suorittimesta.

Vuonna 1984 julkaistu Elektronika BK0010-01 oli ensimmäinen neuvostoliittolainen kotimikro.

Vuonna 1987 julkaistiin koulukoneeksi tarkoitettu UKNTs (УКНЦ), joka tunnettiin myös nimellä Elektronika MS-0511. Samana vuonna julkaistiin kotimikro Vektor-06Ts (Вектор-06Ц).

Taskulaskimet

Neuvostoliitossa valmistettiin useita erilaisia malleja taskulaskimia, joista vaativimmat olivat ohjelmoitavia graafisia laskimia.

Taulukkolaskenta

Neuvostoliiton erikoisuus verrattuna läntisiin maihin oli se, että taulukkolaskenta ei ajanut mikrotietokoneiden yleistymistä. Neuvostoliitossa pyrittiin keräämään dataa kokonaisuuksiksi, kun taas taulukkolaskennalle tarve olisi syntynyt hajautetussa rakenteessa. Jostakin syystä Lotus 1-2-3 -taulukkolaskentaohjelmasta ei tehty kloonia. Standardimaiseksi muodostui Abak, joka oli versio lännessä suositusta SuperCalc 2 -ohjelmasta.

CAD

Neuvostoliiton taloussuunnittelijat olivat kiinnostuneita CAD:sta, sillä sen uskottiin kasvattavan tuottavuutta ja tuotelaatua. CAD:n tarkoituksena oli lyhentää suunnitteluprosessin pituutta ja alentaa kustannusta. CAD nähtiin myös keinona automatisoida koko tuotantoprosessi.

CAM

NC-työkoneiden luotettavuus oli heikko. NC-sorvien käytössä jopa 50–60 prosenttia ajasta kului sorvien korjaamisessa. Myös robotteja koski sama huono luotettavuus, mikä sai tehtaanjohtajat varuilleen uuden teknologian käyttöönotossa. Mistankoprom raportoi, että neuvostoliittolaisten robottien elektroniikka rikkoontuu 170 tunnissa, kun taas maailmalla 10 000 tunnissa. Robottien asentaminen alensi tuottavuutta ja tehtaanjohtajien innostus laantui, kun CAM-järjestelmien asentaminen vaati myös valtavasti pääomaa.

Tietoverkot

Elokuussa 1990 Neuvostoliitossa perustettiin sähköpostin välitykseen RELCOM-tietoverkko, joka pyöri Demos-käyttöjärjestelmällä (BSD-Unix) ja UUCP-modeemi-yhteyksin. RELCOM levisi vuodessa 70 kaupunkiin ja 400 eri organisaation käyttöön, joihin kuului yliopistoja, tutkimuslaitoksia, arvopaperi- ja tavarapörssejä, uutistoimistoja ja valtion virastoja. Ensimmäinen ulkomaanyhteys järjestettiin Suomeen. Tämän kautta välitettiin vuonna 1991 noin 6 000 sähköpostiviestiä päivässä ulkomaille.

Lähteet

• Jaanto, Jari; Heikkilä, Ville-Matias: Neuvostoliiton ja itäblokin tietokoneiden historiaa Skrolli. 16.6.2013. Viitattu 13.2.2019.
• Yovits, Marshall C.: Advances in Computers. Volume 30. Academic Press, 1990. ISBN 9780080566627.

Kirjallisuutta

• Wellman, David A (1989). A chip in the curtain: computer technology in the Soviet Union. Washington, DC : National Defense University Press : Supt of Docs, N.J. G.P.O. ISBN 978-0160017063