Tietokonetaide

taiteen suuntaus

Tietokonetaiteessa eli digitaalisessa taiteessa on joko tekemisen apuvälineenä tai sen esittämisessä tietokoneella, siihen liittyvillä lisälaitteilla, ohjelmilla tai näiden kokonaisuuksilla eli järjestelmillä keskeinen osa. Suurin osa tietokonetaiteesta kytkeytyy perinteisempiin taiteenaloihin kuten animaatioon, typografiaan, kuvataiteisiin ja musiikkiin, mutta tietokoneilla on luotu myös vuorovaikutuksellista eli interaktiivista ja ohjelmien avulla syntyvää taidetta.

Säteenseurannalla tehty kuva.
Vuonna 1986 Vanhalla ylioppilastalolla pidetyn tietokonetaidenäyttelyn juliste.

Tietokoneistuminen on aiheuttanut digitaalitaiteen ja monien perinteisten taiteiden tekemisen välisen rajan hämärtymisen. Tietokoneesta on tullut yksi väline muiden joukkoon.

Mainonta ja graafinen suunnittelu ovat käyttäneet tietokoneen avulla valmistettavia ja muokattavia kuvia hyväkseen varsinkin siitä asti, kun kuvalliset käyttöliittymät yleistyivät ja näyttötekniikka parani 1990-luvulla. Graafiset ohjelmat mahdollistavat nykyisin erilaisten maalausten ja piirustusten tekemisen piirtopöydän avulla.

Tietokonetta voidaan käyttää myös muun muassa sarjakuvien piirtämisessä.[1]

Tietokonetaidetta voidaan tehdä myös algoritmien avulla kuten fraktaalitaidetta.

Historia muokkaa

Tietokonetaiteen edeltäjiin kuuluu muun muassa Andy Warhol.[2] Warhol teki Debbie Harryn maalauksen Commodore Amigalla yleisön edessä kesällä 1985.[3] Videokameralla digitoitu kuva tuotiin tietokoneen näytölle, jossa Warhol muokkasi kuvaa ohjelmalla.[3][4] Warhol teki Amigalla myös muita töitä, jotka on saatu talteen levykkeiltä.[5]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. https://tipsmake.com/how-to-draw-manga-comics-on-the-computer-for-beginners
  2. Warhol and the Amiga The Andy Warhol Museum. Viitattu 11.7.2019. (englanniksi)
  3. a b Jeremy Reimer: A history of the Amiga, part 4: Enter Commodore 22.10.2007. Ars Technica. Viitattu 11.7.2019. (englanniksi)
  4. An Electronic Art (Brian Bagnall, Commodore: The Amiga Years, sivu 286) pimley.net. ”The pop star sat for a portrait painted by Warhol using a paint program named GraphiCraft, developed by Island Graphics.” Viitattu 26.3.2022. (englanniksi)
  5. Warhol works recovered from old Amiga disks bbc.com. 24.4.2014. Viitattu 26.3.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa