Thomas Barr (s. 24. heinäkuuta 1992) on irlantilainen 400 metrin aitajuoksija.[1]

Mitalit
Thomas Barr vuonna 2015.
Thomas Barr vuonna 2015.
Maa:  Irlanti
Yleisurheilu
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Berliini 2018 400 m aitajuoksu

Barr sijoittui kuudenneksi alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tallinnassa 2011. Hän karsiutui välierissä Helsingin EM-kilpailuissa 2012. Alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tampereella 2013 hän oli kahdeksas. Zürichin EM-kilpailuissa 2014 hän karsiutui aitajuoksun välierissä ja kuului viidenneksi sijoittuneeseen Irlannin joukkueeseen 4 × 400 metrin viestissä. Hän voitti kultaa 400 metrin aitajuoksussa Gwangjun universiadeissa 2015 ajalla 48,78. Pekingin MM-kilpailuissa hän karsiutui välierissä.[2][3]

Barr karsiutui 2016 Amsterdamin EM-kilpailuissa 400 metrin aitajuoksun välierissä ja kuului viidenneksi sijoittuneeseen Irlannin 4 × 400 metrin viestijoukkueeseen. Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 hän sijoittui 400 metrin aitajuoksussa neljänneksi Irlannin ennätysajalla 47,97. Hän oli jo välierässä kohentanut maansa ennätyksen lukemiin 48,39. Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän selviytyi välierään, muttei startannut siihen. Berliinin EM-kilpailuissa 2018 hän saavutti pronssia ajalla 48,31. Glasgow'n sisäratojen EM-kilpailuissa 2019 hän karsiutui 400 metrin juoksun alkuerissä. Dohan MM-kilpailuissa 2019 ja vuodelle 2021 siirretyissä Tokion olympialaisissa hän karsiutui 400 metrin aitajuoksun välierissä. Vuonna 2022 hän karsiutui välierissä sekä Eugenen MM- että Münchenin EM-kilpailuissa.[1][3]

Barr on juossut sisäradoilla 400 metriä aikaan 46,44 Athlonessa helmikuussa 2020.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Thomas Barr Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. Athletics - Thomas BARR the-sports.org. Viitattu 24.3.2017. (englanniksi)
  3. a b Thomas Barr Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)