Theobald (n. 1090–1161) oli Canterburyn arkkipiispa[1].

Tausta muokkaa

 
Le Becin luostari Normandiassa Ranskassa

Theobaldin perhe oli Thiervillen alueelta Ranskasta. Historioitsija Frank Barlowin mukaan hän saattoi olla seuraajansa Thomas Becketin kaukainen sukulainen, koska hän oli kotoisin samalta seudulta Normandiasta. Hänen veljestään Walterista tuli myös piispa[2]. 1100-luvun alussa hänestä tuli benediktiinimunkki normandialaisessa Becin luostarissa, jossa hänet ylennettiin prioriksi vuonna 1127.

Arkkipiispuus muokkaa

Kuningas Tapani valitsi hänet arkkipiispaksi vuonna 1138 sivuuttaen samalla oman veljensä Winchesterin piispan Henryn, joka oli auttanut häntä valtaannousussa. Walesin kirkon itsenäisyyttä koskeneen kiistan paavi Eugenius III ratkaisi vuonna 1147 Canterburyn hyväksi toteamalla, että St David'sin piispa Bernardin tulee olla "henkilökohtaisesti tottelevainen" Theobaldille, mutta Walesin kirkollinen status määriteltäisiin kuulemisessa seuraavana vuonna. Bernardin kuoleman vuoksi Theobaldin onnistui kuitenkin nimittää yhteistyöhaluisempi piispa.[2]

Johannes Salisburylaisen mukaan Theobald halusi Thomas Becketin seuraajakseen, mikä lienee ollut syynä siihen, että hän halusi tavata Becketin ja kuninkaan ennen kuolemaansa. Ilmeisesti hän uskoi Becketin pystyvän hallitsemaan kuningasta kirkon eduksi. Hän kuoli 18. huhtikuuta 1161.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Theobald Oxford Dictionary of National Biography. Oxford University Press. Viitattu 13.7.2011. (englanniksi)
  2. a b Bartlett, Robert: England under the Norman and Angevin kings, 1075–1225, s. 96, 401. Oxford University Press, 2002. ISBN 0199251010. Google books (viitattu 13.7.2011). (englanniksi)
  3. Barlow, Frank: Thomas Becket, s. 64–65. University of California Press, 1990. ISBN 0520071751. Google books (viitattu 14.7.2011). (englanniksi)


  Edeltäjä:
William de Corbeil
Canterburyn arkkipiispa
1139–1161
Seuraaja:
Thomas Becket
Tämä pappiin tai piispaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.