The Sea of Grass on Conrad Richterin romaani vuodelta 1936. Sen tapahtumapaikka on New Mexico 1800-luvun lopulla, ja aiheena on konflikti, jossa vastakkain ovat rikkaat karjatilalliset, joiden karja laiduntaa vapaasti valtion mailla, preerialla, ruohopelloilla ("sea of grass"), ja pientilalliset, valtiolta maata saaneet uudisasukkaat, jotka rakentavat aitoja omiksi tarpeikseen viljelemiensä maiden ympärille. Teos on laaja muotokuva cowboy-aikakauden päättymisestä Yhdysvaltojen lounaisosissa Suurilla tasangoilla.

The Sea of Grass
Ensimmäisen painoksen kansi.
Ensimmäisen painoksen kansi.
Kirjailija Conrad Richter
Kieli englanti
Genre lännenromaani
Kustantaja Knopf
Julkaistu 1936
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Se on taustana kolmiodraamassa, jossa osapuolina ovat karjatilallinen Jim Brewton, hänen St. Louisisista kotoisin oleva vaimonsa Lutie Cameron ja kunnianhimoinen liittovaltion tuomari Brice Chamberlain. Richter rakentaa Homerosta mukaillen tarinaa, jossa lapset joutuvat mukaan vanhempiensa konflikteihin. Romaanin näkökulma on eversti Brewtonin veljenpojan Halin.[1]

Juri Nummelin kirjoittaa Parnassossa, että tarina kuulostaa perinteiseltä länkkäriltä, mutta monet piirteet tekevät siitä poikkeuksellisen, kuten että länkkäreissä ei juuri kuvata viljapeltojen kuihtumista ja Richterin runollinen kieli eroaa perinteisestä lännenkirjallisuuden kielestä. Jim Brewton sen sijaan on perinteinen lännensankari, karismaattinen ja jääräpäinen johtajatyyppi. Nummelin huomauttaa, että ristiriitoja kuvatessaan Richter ei asetu kenenkään puolelle, eikä runollinen kieli oikein sopisikaan väkivallan kuvauksiin, kun taas perinteisten lännenromaanien keinovalikoimiin väkivalta kuuluu. Richter kuitenkin kohdistaa empatiansa vähäosaisille.[1]

Richter suhtautuu kriittisesti lännen asuttamiseen, jonka seurauksena on ekologinen kriisi, ruohopeltojen kuivuminen.[1]

Arviot muokkaa

Kriitikot suhtautuivat kirjaan myönteisesti, ja se vahvisti Richterin mainetta historiallisten romaanien kirjoittajana.

Sovitukset muokkaa

Romaanin pohjalta on tehty vuonna 1947 elokuva Lainehtiva tasanko, jonka on ohjannut Elia Kazan ja jossa pääosia näyttelevät Katharine Hepburn ja Spencer Tracy. Kazan oli tyytymätön elokuvaan pettyneenä tuotantoratkaisuihin, kuten tasankoa esittävän valmiin filmiaineiston käyttöön sen sijaan, että kuvausryhmä olisi lähetetty paikan päälle, ja Hepburnin liioitellun hienoon puvustukseen. Hän kehotti ihmisiä jättämään se katsomatta.[2] Elokuvasta tuli kuitenkin suosittu, ja sen taloudellinen tuotto oli suurempi kuin minkään muun Hepburnin ja Tracyn yhdessä tekemistä elokuvista.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Juri Nummelin, Villi länsi ei ole koskaan ollut entisensä. Parnasso 4/2016 s. 45–46
  2. Elia Kazan: A Life. "Se on ainoa tekemäni elokuva, jota häpeän. Älä mene katsomaan sitä". Random House Digital, Inc. ISBN 0307959341. (englanniksi)
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:The Sea of Grass