The Pretty Things

brittiläinen yhtye

The Pretty Things on brittiläinen rockyhtye, joka perustettiin Lontoossa vuonna 1963. Yhtyeen ainoa pysyvä jäsen on ollut laulaja Phil May, joka perusti sen yhdessä soolokitaristi Dick Taylorin kanssa. Taylor oli kuitenkin 1970-luvulla pitkään erossa yhtyeestä. Muut alkuperäiskokoonpanon jäsenet olivat rumpali Viv Prince (erotettiin 1965), rytmikitaristi Brian Pendleton (erosi 1966) ja basisti John Stax (erosi 1967).

The Pretty Things
Pretty Things vuonna 2008.
Pretty Things vuonna 2008.
Tiedot
Toiminnassa 1963–
Tyylilaji garage rock, R&B, beat, psykedeelinen rock, hard rock, progressiivinen rock
Kotipaikka Yhdistynyt kuningaskunta Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli englanti
Jäsenet

Phil May
Dick Taylor
Frank Holland
George Woosey
Jack Greenwood

Entiset jäsenet

Pete Kitley
Viv Andrews
Viv Prince
Brian Pendleton
John Stax
Skip Alan
Jon Povey
Wally Waller
John C. Alder
Vic Unitt
Peter Tolson
Stuart Brooks
Jack Green
Gordon Edwards
Hans Waterman
Roelf ter Velt
Barkley McKay
Jon Langford
Darrell Barfield
Simon Fox
Mark St.John

Levy-yhtiö

Fontana
Columbia (UK)
Laurie
Rare Earth
Harvest
Warner Bros.
Swan Song
Snapper
Cote Basque

Aiheesta muualla
Kotisivut

Yhtyeen vaiheet muokkaa

Yhtyeen synty muokkaa

The Pretty Things oli osa samaa brittiläisen rhythm and bluesin aaltoa, jonka tunnetuimpia edustajia olivat The Rolling Stones, The Animals ja The Yardbirds. Dick Taylor kuului The Rolling Stonesin esimuotoon nimeltä Little Boy Blue and the Blue Boys, jossa hän soitti ensin soolokitaraa ja sittemmin bassoa Brian Jonesin liityttyä yhtyeen soolokitaristiksi. Vuonna 1962 Taylor erosi kokoonpanosta keskittyäkseen opintoihinsa. The Rolling Stones nousi maineeseen ilman häntä, ja valintaansa katuva Taylor päätti palata rockmusiikin pariin. Pian hän löysikin "Lontoon pitkätukkaisimmaksi mieheksi" kutsutun Phil Mayn, jonka kanssa uusi yhtye perustettiin.

Alkusuosio muokkaa

The Pretty Thingsin rajuotteinen debyyttisingle "Rosalyn" julkaistiin jo vuonna 1964. Se saavutti 41. sijan Britannian singlelistalla. Suuremmaksi listamenestykseksi muodostui kappaleesta "Don't Bring Me Down" tehty cover-versio, joka kohosi 10. sijalle. Vuonna 1965 ilmestyivät yhtyeen ensimmäiset albumit The Pretty Things ja Get the Picture.

The Pretty Thingsiä pidettiin yhtenä oman aikansa renttumaisimmista ja huonoimmin käyttäytyvistä rockyhtyeistä. Osittain tästä syystä se saikin osakseen julkisuutta ja huomiota. Yhtyeen raakasointinen esikoisalbumi saavutti kuudennen sijan Britannian albumilistalla. Yhdysvalloissa The Pretty Things ei saavuttanut vastaavaa suosiota, mutta se vaikutti sikäläiseenkin rockmusiikkiin toimimalla tärkeänä esikuvana monille garage rock -yhtyeille. Alkuinnostuksen hiivuttua The Pretty Thingsin suosio kuitenkin jäi kulttiyhtyeen tasolle.

Suosion epätasaisuudesta ja railakkaasta elämästä johtuen yhtyeen kokoonpanossa tapahtui jatkuvasti vaihdoksia.

Psykedeelinen kausi muokkaa

Brittiläisen rockin suuntautuessa kohti psykedeliaa The Pretty Things seurasi mukana. Vuonna 1967 julkaistua albumia Emotion on kuitenkin luonnehdittu sekä kaupalliseksi että musiikilliseksi fiaskoksi. Arvostetumpi on vuonna 1968 julkaistu kokeellinen levy S. F. Sorrow, jota usein luonnehditaan rockhistorian ensimmäiseksi teema-albumiksi. Albumi kertoi Sebastian F. Sorrow -nimisen englantilaisen miehen elämäntarinan, johon kuuluivat lapsuus ankeassa tehdaskaupungissa, rintamapalvelus ensimmäisessä maailmansodassa, rakastetun menettäminen ilmalaiva Hindenburgin tuhossa ja lopulta yksinäinen vanhuus. Levystä ei tullut kaupallista menestystä, mutta sen kerrotaan innoittaneen The Who -yhtyettä tekemään oman klassikkoalbuminsa Tommyn (1969).

1970-luvun raskaampi tyyli muokkaa

Dick Taylor jätti yhtyeen vuonna 1969. Alkuperäiskokoonpanon ainoaksi edustajaksi jääneen Phil Mayn ja uuden basisti "Wally" Wallerin luotsaamana The Pretty Things alkoi suuntautua kohti varhaista heavy metalia. Vuonna 1970 julkaistu levy Parachute sai Rolling Stone -lehdeltä "vuoden albumi" -kunnianimen. Yhtyeen suosio ei silti vieläkään ottanut kasvaakseen. Britanniassa underground-yleisö nosti Parachuten albumilistan sijalle 43, mutta Yhdysvalloissa levyä ei Rolling Stonen suosituksista huolimatta huomioitu juuri lainkaan. Seuraavina vuosina The Pretty Things julkaisi heavy metal- ja glam rock -tyyliset albumit Freeway Madness (1972), Silk Torpedo (1974) ja Savage Eye (1975). Parachuten tapaan nämäkin saivat vastakaikua brittiläisissä underground-piireissä, mutta eivät juurikaan niiden ulkopuolella. Lopulta yhtyeen toiminta hiipui.

Yhtye Suomessa muokkaa

Pretty Things konsertoi Hämeenlinnassa, Ahveniston moottoriradalla 18.-19.6.1971 auto- ja moottoripyöräkilpailujen yhteydessä[1].

Yhtye vieraili Suomessa toisen kerran elokuussa 1973 Keimolan rock-festivaaleilla. Käynti ei ollut merkittävä menestys.

Myöhemmät vaiheet ja nykyinen maine muokkaa

1980-luvun alusta lähtien The Pretty Things on toistuvasti kokoontunut kiertueita varten Phil Mayn ja Dick Taylorin edustaessa alkuperäiskokoonpanoa. Se on myös tehnyt useita uusia albumeja. Yhtyeellä on edelleen vankka kulttimaine. Suomalainen rocktoimittaja Jake Nyman on luonnehtinut The Pretty Thingsiä yhdeksi 1960- ja 1970-lukujen aliarvostetuimmista yhtyeistä.

Diskografia muokkaa

 
Pretty Things (1965)

Studioalbumit muokkaa

Livealbumit muokkaa

  • Live At Heartbreak Hotel (1984)
  • Out of the Island (1988)
  • Rockin' the Garage (1992)
  • Resurrection (1998)
  • The BBC Sessions (2002)
  • Live at the 100 Club (2014)
  • Live at the BBC (2015)
  • Live at Rockpalast (2015)
  • Live at the BBC Paris Theatre – 1974 (2018)

Lähteet muokkaa

  1. Huhtamäki, Mikael: Live In Finland - Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Nyman, Jake: ”The Pretty Things”, Rocktieto. Osa 3 N–Z, s. 97–99. Soundi-kirja 16. Pirkkala: Fanzine Oy, 1982. ISBN 951-99372-4-2.

Aiheesta muualla muokkaa