The Crazies (vuoden 2010 elokuva)

The Crazies on Breck Eisnerin ohjaama vuonna 2010 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen kauhuelokuva. Scott Kosarin ja Ray Wrightin käsikirjoittama filmi on uudelleenfilmatisointi samannimisestä teoksesta vuodelta 1973. Alkuperäisen elokuvan ohjannut George A. Romero toimi tämän version tuottajana ja antoi käsikirjoitusapua. Elokuva sijoittuu Yhdysvalloissa sijaitsevaan kuvitteelliseen Ogden Marshin kaupunkiin, jonka saastunut juomavesi muuttaa kaupungin asukkaat väkivaltaisiksi.

The Crazies
Ohjaaja Breck Eisner
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä Mark Isham
Kuvaaja Maxime Alexandre
Pukusuunnittelija George L. Little
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
  • Overture Films
  • Participant Media
  • Penn Station Entertainment
  • Road Rebel
Levittäjä Overture Films
Netflix
Ensi-ilta 26. helmikuuta 2010
Kesto 101 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 20 000 000 dollaria
Tuotto 54 806 823 dollaria
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Juoni muokkaa

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Ogden Marshin pieneen piirikuntaan, jossa asukkaat alkavat käyttäytyä väkivaltaisesti ilman syytä. Kylän sheriffi David Dutton joutuu ampumaan paikallisen alkoholistin Rory Hamillin, kun tämä saapuu aseistautuneena pesäpallo-otteluun. Roryn vaimo Peggy sekä poika Curt kertovat, että Rory on ollut selvinpäin jo pidemmän aikaa. Sheriffin raskaana oleva vaimo ja lääkäri Judy huomaa useissa potilaissaan outoa käytöstä, eritoten maanviljelijä Bill Farnumissa, kuten toistuvaa ja eleetöntä puhumista. Seuraavana yönä Farnum lukitsee poikansa ja vaimonsa sisälle taloonsa, sekä tuhopolttaa heidät talon mukana. Farnum löydetään myöhemmin ajamasta nurmikkoaan, sekä viheltelmästä iloiseen sävyyn.

David löytää kollegansa Russell Clankin kanssa pakkolaskun tehneen asevoimien lentokoneen suolta, joka on saastuttanut Ogden Marshin asukkaiden juomavettä. Vastoin pormestarin käskyjä, David sulkee kylän vedentulon.

Armeijan asettaa Ogden Marshin karanteeniin, jolloin Judy joutuu erilleen Davidista raskauden aiheuttaman kuumeen tähden. David karkaa karanteenista ja löytää Russellin toimistoltaan, ja yhdessä he lähtevät pelastamaan Judya. Pian armeija vetäytyy jättäen siviilit oman onnensa nojaan karanteenin pettäessä. Sheriffit onnistuvat pelastamaan Judyn lisäksi tämän assistentin, Beccan.

Nelikko matkaa Beccan poikaystävän Scottyn maatilalle, jossa sotilaat tappavat Scottyn sekä tämän äidin. David onnistuu kaappaamaan yhden sotilaista kuulusteltavaksi latoon, jossa sotilas kertoo että heille on annettu käsky eliminoida siviilit ja sairastuneet. Sotilas päästetään menemään eikä tämä käräytä nelikkoa, ja he jatkavat matkaansa Duttonien asunnolle josta he saavat auton. Sisällä Roryn vaimo Peggy ja poika Curt ovat saaneet tartunnan, jolloin David ja Russell tappavat heidät. Russell alkaa käyttäytyä tarpeettoman väkivaltaisesti.

Matkalla armeijan helikopteri avaa tulen Duttonien autoa kohti, ja David ajaa auton paikalliseen autopesulaan. Sisällä olevat saastuneet työntekijät estävät heitä lähtemästä lopulta tappaen Beccan. Helikopteri tuhoaa auton, jolloin David, Judy ja Russell jatkavat matkaansa jalan.

Tiellä kolmikko kohtaa heitä vastaan tulevan maasturin, jonka Russell pysäyttää piikkimaton avulla. Kuski on Yhdysvaltain hallituksen tiedusteluagentti, joka kertoo että sairastumisen tautiin on aiheuttanut lentokoneessa Texasiin tuhottavaksi matkalla ollut keinotekoinen virus nimeltä Trixie, jonka itämisaika on 48 tuntia tai ihminen on sille immuuni. Trixie-virusta kuljettanut salainen lento oli poikennut lentoreitiltään tehden pakkolaskun Ogden Marshiin. Russell yllättäen ampuu agentin, ja uhkailee Duttoneita aseellaan. David saa Russellin taltutettua ja tämä tajuaa saaneensa tartunnan. Russell onnistuu myöhemmin harhauttamaan armeijaa, jotta Duttonit pääsevät heidän ohitseen. Russell ammutaan, ja Duttonit löytäessä paikalliselle huoltoasemalle.

Huoltoasemalla paikalliset, pitkään Trixie-virusta sairastaneet punaniskat alkavat metsästää Duttoneita. Pariskunta onnistuu tappamaan heidät, ja valmistautuvat lähtöön Ogden Marshista rekalla. Pian heidän löytämästään radiopuhelimesta kuuluu lähtölaskenta ydinaseen laukaisuun. Ogden Marsh räjäytetään, ja paineaalto kaataa rekan kyljelleen.

Duttonit selviävät räjähdyksestä, ja etenevät Cedar Rapidsiin. Samalla heitä kuvataan ylhäältä päin, Yhdysvaltojen ennakoidessa uutta karanteeniyritystä.

Rooleissa muokkaa

 Timothy Olyphant  David Dutton  
 Radha Mitchell  Judy Dutton  
 Joe Anderson  Russell Clank  
 Danielle Panabaker  Becca Darling  
 Christie Lynn Smith  Deardra Farnum  
 Brett Rickaby  William "Bill" Farnum  
 Preston Bailey  Nicholas Farnum  
 John Aylward  Hobbs  
 Joe Reegan  Billy Babcock  
 Larry Cedar  Ben Sandborn  

Vastaanotto muokkaa

Episodi-lehdessä viisi kriitikkoa antoi elokuvalle pisteitä keskiarvona 2,80.[1]

Lähteet muokkaa

  1. Toimituksen suosikit. Episodi, 2010, nro 8, s. 33.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:The Crazies (2010 film)