Thapsakos (lat. Thapsacus, hepr. ‏תִּפְסַח‎, Tifsah) oli muinainen kaupunki jonka kohdalla sijaitsi kahluupaikka Eufrat-joen yli. Thapsakos sijaitsi luultavasti nykyisen Syyrian alueella, mutta sen tarkkaa paikkaa ei tiedetä.

Kaupunki mainitaan muun muassa Ksenofonin Kyyroksen sotaretkessä ja Arrianoksen Aleksanteri Suurta käsittelevässä teoksessa. Strabon kertoo Geografikassaan että kaupungin kohdalla oli Efuratin ylittävä silta. Plinius vanhempi kertoo että kaupungin nimi vaihtui myöhemmin Amfipoliiksi.

Raamatun Tifsah saattaa myös viitata Thapsakokseen. Kaupunki mainitaan Ensimmäisessä kuninkaiden kirjassa kuuluvan Salomonin valtakuntaan. "Hänen hallinnassaan olivat alueet Eufratilta asti, Tifsahista Gazaan saakka."

Tämä antiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.