Terakoya
Terakoyat (jap. 寺子屋) olivat yksityisiä kouluja, joissa opetettiin kirjoittamista, lukemista ja laskemista tavallisten japanilaisten lapsille Edo-kaudella.[1]
Sana terakoya on peräisin sanasta terako (寺子, ’temppelilapsi’), joka viittasi Japanin keskiajalla buddhalaisessa temppelissä opiskelua varten asuneeseen lapseen. Vaikka Edo-kaudella opetus ei tapahtunutkaan enää temppeleissä, sana jäi sellaisenaan käyttöön.[1]
Historia muokkaa
Ensimmäiset terakoyat ilmaantuivat 1600-luvun alussa. Ne kehittyivät buddhalaisiin temppeleihin perustetuista koulutuslaitoksista. Ennen Edo-kautta julkista koulutusta oli saatavilla vain samuraiden ja hallitsevan luokan lapsille, mutta kauppiasluokan nousu kauden puolivälissä lisäsi huomattavasti terakoya-koulujen suosiota, sillä ne olivat yleisiä sekä suurissa kaupungeissa kuten Edossa ja Osakassa mutta myös maaseudulla. Niiden osanottaja-aste nousi 70 prosenttiin Edossa 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa.
Terakoyat lakkautettiin Meiji-kaudella, kun Japanin hallitus laati uuden koulutusjärjestelmäasetuksen vuonna 1872. Julkisissa kouluissa käyminen tehtiin nyt pakolliseksi, jotta koko väestölle saataisiin annettua asianmukainen peruskoulutus.
Opetus muokkaa
Terakoya-kouluissa keskityttiin lukemiseen ja kirjoittamiseen, mutta niissä opetettiin myös ylimääräisiä aineita, kuten laskemista helmitaululla (soroban), historiaa ja maantietoa. Niissä opetettiin myös tytöille ompelua, teeseremoniaa, ikebanaa ja muita käsityötaitoja. Oppitunnit pidettiin yleensä samuraiden, buddhalaisten pappien tai jopa tavallisten kansalaisten yksityiskodeissa. Opettajat, joita kutsuttiin nimillä shishō (jap. 師匠) tai tenarai shishō (jap. 手習い師匠), olivat pääasiassa tavallisia japanilaisia, mutta myös samurait ja buddhalainen papisto toimivat opettajina. Opettajat hoitivat usein itse myös koulujen hallinnon. Muutamia terakoya-kouluja hallinnoivat šintolaiset papit ja lääkärit.
Toisin kuin jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taitoja opettavat kansankoulut, terakoya-kouluissa tarjottiin korkeamman tason koulutusta. Opetus alkoi kalligrafian kursseilla, joissa oppilaat imitoivat ohjaajansa antamaa esimerkkiä. Kun kirjoittamisen perusteet oli opittu, oppilaat etenivät nimellä ōraimono (jap. 往来物) tunnettuihin oppikirjoihin, jotka olivat alkujaan peräisin Heian-kaudelta ja joita käytettiin pääasiassa samuraiden koulutuksessa. Ne oli kirjoitettu kanjien ja kana-tavuaakkosten yhdistelmällä. Niissä oli hyödyllistä tietoa ihmisten jokapäiväisestä elämästä, kodinhoidosta, keskustelutaidoista ja moraaliarvoista, mutta myös historiallista ja maantieteellistä tietoa, jotka antoivat oppilaille laajemman kuvan sosiaalisesta elämästä.
Vaikka vain harvoissa terakoya-kouluissa opetettiin kauppiasluokan lapsille kaupallisia aineita, helmitaululla laskemisesta tuli yhä suositumpaa Edo-kauden lopussa. Terakoya- ja han-koulujen kautta Japanin väestö saavutti suhteellisen suuren lukutaitoasteen kauden loppuun mennessä. Luotettavia tilastoja ei ole, mutta arviolta 50 prosenttia miehistä ja 20 prosenttia naisista oli lukutaitoisia ja omasi jonkinlaisen laskutaidon.
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Terakoya Wikimedia Commonsissa
