Teena Marie

yhdysvaltalainen laulaja

Teena Marie (oikealta nimeltään Mary Christine Brockert; 5. maaliskuuta 1956 Santa Monica, Kalifornia[1]26. joulukuuta 2010 Los Angeles[2]) oli yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä ja tuottaja. Laulamisen ohella Teena Marie soitti rytmikitaraa, koskettimia ja congarumpuja. Hän myös kirjoitti, tuotti, lauloi ja sovitti käytännössä kaikki laulunsa vuoden 1980 levystään Irons in the Fire alkaen.

Teena Marie

R&B-laulaja Teena Marie aloitti työskennellä vuoden 1977 tienoilla Motown Recordsille, jossa R&B-legenda Rick James otti hänet suojatikseen. Teena Marien debyyttialbumi Wild and Peaceful ilmestyi vuonna 1979 ja sisälsi Rick Jamesin kanssa lauletun dueton "I'm Just a Sucker for Your Love". Seuraava albumi Lady T oli saanut nimensä Teena Marien lempinimen mukaan. Vuonna 1983 Teena Marien levy-yhtiöksi vaihtui Epic ja hänen kuudennella albumillaan, vuoden 1984 Starchildilla oli uran suurin hitti, "Lovergirl". Teena Marien suosio laski 1980-luvun loppupuolella ja sopimus Epicin kanssa päättyi vuoden 1990 Ivory-albumiin.

Vuonna 1994 laulaja julkaisi levyn Passion Play omalla Sarat-levymerkillään. Kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyi Marien seuraava albumi La Doña Cash Money -yhtiön kautta. Levyä tekemässä olivat myös Gerald LeVert, Rick James ja MC Lyte. Tätä seurasi Sapphire pari vuotta myöhemmin. Teena Marien viimeiseksi studioalbumiksi jäi vuonna 2009 Stax Recordsin julkaisema Congo Square.[1]

Studioalbumit muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Alex Henderson: Biography allmusic.com. allmusic. Viitattu 27.12.2010.
  2. Andy Greene: R&B Singer Teena Marie Dead at 54 Rolling Stone. Viitattu 27.12.2010.
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.