Wikipedia

Teatteri

taidemuoto, jossa näyttelijät esiintyvät yleisön edessä puhetta, musiikkia, tanssia, liikkeitä ja eleitä hyödyntäen
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Tämä artikkeli kertoo taidemuodosta. Sanan muista merkityksistä katso täsmennyssivu.

Teatteri eli näyttämötaide on yhteistyölle perustuva esittävän taiteen muoto, jossa esiintyjät, yleensä näyttelijät, esittävät joko todellisia tai kuviteltuja tapahtumia yleisön edessä. Esiintyminen tapahtuu määrätyssä paikassa, yleensä näyttämöllä. Esiintyjät voivat kommunikoida näitä tapahtumia yleisölle puhetta, musiikkia, tanssia ja eleitä yhdistellen. Myös säännöllisiä esityksiä varten suunniteltuja tiloja tai rakennuksia kutsutaan teattereiksi, johtuen antiikin kreikan kielen sanasta θέατρον (théatron, "paikka katsomiselle").[1]

Modernit teatterin sisätilat.

Näyttämöä voidaan muunnella erilaisilla lavasteilla tai esitys voidaan toteuttaa ulkona, esimerkiksi kesäteatteri.

Tavanomaisen kerronnan lisäksi teatterilla on useita eri muotoja, kuten ooppera, operetti, baletti, pantomiimi, kiinalainen ooppera ja kabuki.

Teatterin historia muokkaa

Pääartikkeli: Teatterihistoria

Teatteri antiikin Kreikassa muokkaa

Pääartikkeli: Antiikin Kreikan teatteri

Länsimaisen teatterin historia ulottuu antiikin Kreikkaan ja kreikkalaiseen teatteriin. Erilaisten teatteriesitysten kustannuksiin osallistuminen kuului antiikin kaupunkivaltiossa kansalaisten velvollisuuksiin. Vaikka varhaisemmillakin kulttuureilla oli ollut jumalmyytteihin liittyviä esityksiä, joihin kuului tanssia ja laulua, vasta antiikin Kreikassa teatteri sai nykyisenkaltaisia institutionaalisia piirteitä. Näyttelijät hyödynsivät teatteriesityksissä erilaisia naamioita ja näyttelijöinä saattoivat toimia ainoastaan miehet.

Kreikassa teatteritaide kiinnittyi laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin ja näytelmät sisälsivät elementtejä uskonnollisista rituaaleista ja poliittisesta vaikuttamisesta. Nykyisessä teatterisanastossa on edelleen käytössä antiikin kulttuurista peräisin olevaa sanastoa. Esimerkkinä voidaan mainita alkujaan kreikkalaisen teatterirakennuksen katsomoa tarkoittanut sana theatron (θέατρον), josta useissa kielissä tunnettu teatteri on peräisin.

Varhaisimmat teatterimuodot olivat tragedia, komedia ja satyyrinäytelmä. Tunnetuimpia antiikin näytelmäkirjailijoita ovat tragediakirjailijoista Aiskhylos, Sofokles ja Euripides, ja komediakirjailijoista Aristofanes ja Menandros. Ensimmäisiin teatteritaiteen teoreetikoihin lukeutuu Aristoteles, joka tarkasteli teatterin erilaisia muotoja Retoriikka-teoksessaan.

Nykyinen teatteri on lainannut antiikista myös näytelmäaiheita, teatterikritiikin periaatteita ja klassisia henkilökohahmoja. Teatteriarkkitehtuuri on saanut vaikutteita antiikista, jossa teatterikatsomot rakennettiin ulos rinteisiin ja ne hyödynsivät luonnon omia akustisia ominaisuuksia.

Teatterin muotoja muokkaa

 
Sarah Bernhardt Hamletina (1899).

Perinteisen puheteatterin lisäksi teatterilla on useita muita muotoja. Esimerkiksi musikaaliteatterissa esiintyjät myös laulavat. Tanssia, teatteria, musiikkia ja toisinaan sirkustaidettakin yhdistellään poikkitaiteellisesti tanssiteatterissa. Myös ooppera ja operetti juontavat juurensa teatteriin. Yhteisöteatteri on teatterimuoto, jossa teatterin keinoja käytetään mm. yhteisön ongelmien selvittämiseen ja ratkaisemiseen. Yhteisöteatterissa on myös tavallista, että yhteisön jäsen osallistuu toimintaan, pelkän katsomisen sijaan. Tunnetuimpia yhteisöteatterin muotoja ovat mm. prosessidraama ja Augusto Boalin kehittämä Forum-teatteri. Muita teatterimuotoja ovat nukketeatteri ja naamioteatteri. Harrastajateatteri on yksi teatterin muoto, kuten yliopisto-opiskelijoiden tekemä osallistava musiikkiteatteri, nimeltään speksi.

Teatterilaitokset Suomessa muokkaa

Suomessa vuonna 2019 on 57 valtionosuusteatteria[2] sekä Suomen Kansallisteatteri ja Suomen Kansallisooppera joiden kaikkien toimintaa tuetaan julkisista varoista. Lisäksi Suomessa on 107 rekisteröitynyttä teatteri- ja orkesterilain ulkopuolella olevaa ammattiteatteria. Niiden etuna on mahdollisuus hyödyntää esimerkiksi kantaesityksiä tai muuta kokeilevampaa ohjelmistoa laitosteattereita paremmin.

Tunnettuja suomenkielisiä teattereita ovat Helsingissä sijaitseva Suomen Kansallisteatteri, Tampereen Työväen Teatteri sekä Helsingin, Turun, Lahden, Oulun, Jyväskylän ja Kuopion kaupunginteatterit. Teatteri- ja orkesterilain ulkopuolisista teattereita ovat mm. Rakastajat-teatteri, Musiikkiteatteri Kapsäkki ja Universum.

Suomessa toimii 160 erityyppistä ammattiteatteria ja näiden lisäksi lukuisia joukko harrastajateattereita[3]. Teatteritaiteen tiedotuskeskuksen mukaan vuonna 2009 harrastajateatterien esityksissä kävi yhteensä 850 000 katsojaa. Suurimman harrastajateatterin tittelin saa vuoden 2009 katsojamäärien perusteella Nokian Työväen Teatteri miltei 15 000 katsojalla[4]. Suomessa on myös lukuisia harrastajateattereita, joista tunnetuimpia lienevät Kellariteatteri sekä Ylioppilasteatteri.

Teatteritaiteen koulutuksesta Suomessa muokkaa

Suurista teattereista löytyy jopa sata erilaista työnimikettä[3]. Teatteri työllistää esimerkiksi seuraavia ammattinimikkeitä tuottaja, ohjaaja, dramaturgi, näyttämömestari, valosuunnittelija, valaistusmestari, äänisuunnittelija, lavastaja, lavastemestarit ja -puusepät, kapellimestari, näyttelijä, tanssitaiteilija, pukusuunnittelija, puvustonhoitaja, pukija, kuiskaaja, maskeeraaja, parturi-kampaaja jne.

Teatterialalle on yleisesti ottaen runsaasti pyrkijöitä huolimatta siitä, että ala on fyysisesti ja psyykkisesti raskas. Teatterialan ammatillista korkeakoulutusta annetaan Teatterikorkeakoulussa Helsingissä ja Tampereen yliopistossa (Näty). Yliopistotasolla on myös kaksi erityistä teatteria tutkivaa oppiainetta, teatteritiede Helsingin yliopistossa sekä teatterin ja draaman tutkimus Tampereen yliopistossa – nämä aineet kuitenkin ennen kaikkea tutkivat teatteria, eivätkä anna suoraa ammatillista pätevyyttä teatteriammatteihin. Lisäksi Jyväskylän yliopistossa voi opiskella draamakasvatusta, mikä yhdessä pedagogisten opintojen kanssa pätevöittää toimimaan draamaopettajana.

Myös monet ammattikorkeakoulut ja muut oppilaitokset tarjoavat teatterialan koulutusta, kuten musiikkiteatterin ja teatteri-ilmaisun ohjaajan koulutusta. Alan ammatillista täydennyskoulutusta Suomessa järjestää Teatterikorkeakoulun koulutus- ja kehittämispalvelut. Muutamissa kansanopistoissa, kuten Lahden kansanopistossa ja Seurakuntaopistolla Järvenpäässä, järjestetään teatterin ja sitä lähellä olevien alojen koulutusta, jotka antavat valmiuksia alan ammatillisiin opintoihin ja toimivat samalla valmennuskursseina korkeakouluopintoihin.

Bertolt Brechtin jako muokkaa

Erilaisia teattereita muokkaa

  • Antiikin Kreikan teattereiden katsomot rakennettiin luonnonrinteisiin. Keskusta varattiin laululle ja tanssille, pieni näyttämö näytelmillä.
  • Roomalaiset teatterit rakennettiin puusta tai kivestä puoliympyräksi. Näyttelijöiden suojaksi näyttämöllä oli katto.
  • Renessanssin teatterit muistuttivat kaukaa Rooman teattereita, mutta yleisö oli vain yhdellä puolella.
  • Elisabetin ajan Englannissa näyttämöllä oli monta sisäänkäyntiä, joita tarvittiin mutkikkaissa juonikuvioissa.
  • Nykyajan näyttämöt voidaan muunnella. Eräässä versiossa yleisö ympäröi näyttämön joka puolelta.
  • Pyynikin kesäteatterissa Tampereella katsomo pyörii mahdollistaen eri lavastusten yhtäaikaisen käytön luonnonmaisemassa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Carlson, Marvin: "Psychic Polyphony". Journal of Dramatic Theory and Criticism: 35–47. journals.ku.edu. 1986. Viitattu 8.4.2024.
  2. ↑ Valtionosuudet teattereille ja orkestereille Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 24.3.2019.
  3. ↑ a b Ammattinetti - Ammattialat - Teatteri- ja tanssiala Ammattinetti. Viitattu 24.3.2019.
  4. ↑ Harrastajateatterien yleisöt kasvussa Yle Uutiset. Viitattu 24.3.2019.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Balme, Christopher B.: Johdatus teatteriin. (The Cambridge Introduction to Theatre Studies, 2008.) Suomentanut Pirkko Koski. Helsinki: Like, 2015. ISBN 978-952-01-1136-6.
  • Brecht, Bertolt: Kirjoituksia teatterista. Suomentaneet Anja Kolehmainen, Rauni Paalanen ja Outi Valle. Helsinki: Teatterikorkeakoulu: VAPK-kustannus, 1991. ISBN 951-37-0645-1.
  • Mamet, David: Teatteri. (Theatre, 2010.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2013. ISBN 978-952-5697-61-2.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Teatteri&oldid=22313229”