Teatro Real (suomeksi Kuninkaallinen teatteri) on oopperatalo Espanjan pääkaupungissa Madridissa. Se sijaitsee Plaza de Orientellä, kuninkaallisesta palatsista itään. Oopperatalo avattiin kuningatar Isabella II:n kaudella vuonna 1850.

Madridin kuninkaallinen teatteri

Oopperatalo on kärsinyt historiansa aikana useista rahoitus- ja rakennusongelmista. Vuonna 1925 se jouduttiin evakuoimaan sortumavaaran vuoksi, kun talon alla suoritetut metrotunnelin kaivaustyöt olivat heikentäneet jo ennestään epävakaan hiekkamaan kantavuutta. Teatro Real avasi lopulta ovensa uudestaan vasta vuonna 1966.

1980-luvun lopulla aloitettiin kalliit entisöimistyöt, jotka kestivät lähes kymmenen vuotta. Uudistunut oopperatalo avattiin vuonna 1999, ja se on nykyään yksi Euroopan edistyksellisimpiä.

Teatro Realin nykykapasiteetti on 1 630 istumapaikkaa, mutta se saattaa vaihdella orkesterin kokoonpanon mukaan. Pääsalin lisäksi rakennuksessa on myös useita pienempiä saleja, jotka on sisustettu Pradon ja Kuningatar Sofían museoista lainatuilla taideteoksilla. Talossa järjestetään myös teatteri- ja balettiesityksiä. Teatro Realissa pidettiin Eurovision laulukilpailu vuonna 1969.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Teatro Real.
Edeltäjä:
Royal Albert Hall
Eurovision laulukilpailun isäntäareena
1969
Seuraaja:
RAI kongressikeskus
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.