Tanskalais-ruotsalainen pihakoira
Tanskalais-ruotsalainen pihakoira (ruots. dansk-svensk gårdshund, tansk. dansk-svensk gårdhund) on Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa kehitetty vanha pienikokoinen koirarotu. Rotu oli häviämäisillään kaupungistumisen myötä, mutta valppaat koiraharrastajat kiinnostuivat rodusta, ja sen kanta on sittemmin vakiintunut. Ensimmäinen pihakoira tuotiin Suomeen 1989, ja rekisteröityjä koiria oli 7. marraskuuta 2021 yhteensä 2 184 kappaletta[1]. Rodun suosio on koko ajan nousussa. Luonteeltaan pihakoira on älykäs, valpas ja eloisa.
| Tanskalais-ruotsalainen pihakoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Tanska ja  Ruotsi |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 2 184[1] |
| Rodun syntyaika | 1600-luku |
| Alkuperäinen käyttö | maatilan yleiskoira, rottakoira, karjanajo, metsästys, vahtikoira, seurakoira[2] |
| Nykyinen käyttö | vahti- ja seurakoira |
| Elinikä | 11–13 vuotta[2] |
| Muita nimityksiä | pihakoira, pihis, tarupi, dansk-svensk gårdshund, dansk-svensk gårdhund, Danish-Swedish Farmdog, chien de ferme dano-suedois, Dänisch-Schwedischer Farmhund, perro de granja danés y sueco, taani-rootsi õuekoer, skånsk terrier, skåneterrier, råttehund, kvik-hund |
| FCI-luokitus |
ryhmä 2 Pinserin ja snautserin tyyppiset, molossikoirat ja sveitsinpaimenkoirat alaryhmä 1.1 Pinserit ja snautserit: Pinserit #356 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | noin 8–10 kg |
| Säkäkorkeus |
uros 34–37 cm narttu 32–35 cm - 2 cm poikkeama sallitaan |
| Väritys | valkokirjava (valkoinen väri hallitseva) |
Rodusta huolehtii Ruotsissa Rasklubben för Dansk/Svensk Gårdshund[3] ja Suomessa Suomen Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat[4].
Ulkonäkö muokkaa
Pihakoira on pienikokoinen lyhytkarvainen rotu. Karva on kovaa, lyhyttä ja sileää. Valkoinen väri on vallitseva. Yksi- tai useanvärisiä läiskiä eri yhdistelminä: kellertävänruskea, punaruskea, ruskea tai musta.[5] Koira on pienikokoinen ja tiivis, lähes neliömäinen. Ulkomuodoltaan hitaasti kehittyvä rotuselvennä. Pää on kolmiomainen ja kooltaan suhteellisen pieni. Silmät ovat pyöreähköt tai mantelinmuotoiset. Ruusukorvat tai eteenpäin taittuneet siten, että vähintään puolet korvasta on taittunut. Häntä ei saa olla liian korkealle kiinnittynyt. Se voi olla luonnostaan pitkä, lyhyeksi typistetty tai synnynnäinen töpöhäntä. (Huom. Suomessa typistyskielto.) Typistämätön häntä ei ole asennoltaan kiertynyt eikä tiiviisti selän päällä. Säkäkorkeus uroksilla 34–37 cm, nartuilla 32–35 cm. Sallittu poikkeama on +/– 2 cm.
-
Valko-kellertävänruskea -
Valko-punaruskea -
Valko-musta-kellertävänruskea -
Valko-ruskea-kellertävänruskea
.png)
Luonne ja käyttäytyminen muokkaa
Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on perusluonteeltaan seurallinen ja aktiivinen rotu, joka osallistuu mielellään aktiivisesti kaikkeen sen ympärillä tapahtuvaan toimintaan. Pihakoira on pohjimmiltaan työkoira, joka nauttii työskentelystä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin ja se vaatiikin verrattain paljon aktivointia voidakseen hyvin. Vaikka pihakoira on lempeäkatseinen pikkukoira, on se melko vaativa rotu eikä se välttämättä ole miellyttämishalultaan tai koulutettavuudeltaan helpoimmasta päästä. Pihakoiran on nopea oppimaan niin hyvässä kuin pahassa ja sen vilkas perusluonne edellyttää kouluttamiseen panostamista. Työskentelyn ja aktiivisen elämän vastapainona pihakoira kuitenkin rakastaa olla lähellä perhettään, istua sylissä ja ottaa rennosti.
Rotumääritelmä kuvaa pihakoiraa eloisaksi, valppaaksi ja tarkkaavaiseksi. Nämä luonteenpiirteet mahdollistavat sen toimimisen alkuperäisessä käyttötarkoituksessa pihapiirin vahti- ja rottakoirana ja näitä ominaisuuksia jalostuksessa halutaan edelleen vaalia. Pihakoira on reviirisidonnainen, mutta koiran määrittämän reviirin rajat eivät välttämättä ole samat kuin tontin rajat.
Pihakoira on suhteellisen herkkähaukkuinen, sillä sen työtä on ilmoittaa haukkumalla saapuvista vieraista tai muista sen havaitsemista tapahtumista reviirillä. Pihakoira ei siis hauku turhasta. Vahtitehtävistään ja haukunnasta huolimatta pihakoiran tulee ottaa vieraat lämpimästi vastaan ja toivottaa tervetulleiksi. Herkkähaukkuisuudestaan huolimatta pihakoira soveltuu myös kaupunkiin ja kerrostaloon, kunhan sen edelleen annetaan toimia tehtävässään, mutta koulutuksen kautta osoitetaan rajat haukunnalle.
Alkuperä muokkaa
Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on nimensä mukaisesti kotoisin Tanskasta ja Etelä-Ruotsista, missä se polveutunee pinserin ja kettuterrierin välisistä risteytyksistä[2]. Joitain yksilöitä esiintyi kuitenkin jopa Saksan puolella. Osa kynologeista uskoo, että rotu on ollut olemassa jo 1600-luvulta lähtien, kun taas toisten mielestä se on vain muutaman sata vuotta vanha. Paikallinen pihakoira näkyy kuitenkin jo 1800-luvun varhaisimmissa valokuvissa eteläruotsalaisesta maaseudusta.[3]
Tällä pienellä koiralla oli monia tehtäviä maalaistalon pihapiirissä. Se piti pihapiirin puhtaana rotista ja muista pikkujyrsijöistä sekä ajoi ketut pois kanaloista. Se oli mukana lasten leikeissä ja aina valmis pieniin kepposiin. Pihakoirista kerrotaan tarinoita, kuinka ne ovat saattaneet lapsen kouluun, odotelleet koulun liepeillä ja kulkeneet sitten yhdessä illalla kotiin.
Maailmansotien välisenä aikana pihakoira oli kotiseudullaan yleinen, mutta toisen maailmansodan jälkeen sen kanta hupeni. 1950-luvun alussa Helsingborgin Mörarpista kotoisin ollut Wilhelm Nilsson päätti pitää kirjaa näkemistään "skoonelaisista terriereistä" (skånsk terrier), joista riittävän tyypilliset yksilöt hän lisäsi tilastoihinsa. Näistä vanhin eli peräti 22-vuotiaaksi asti. Vuonna 1971 Svenska Hundklubben tunnusti rodun ja lisäsi sen kantakirjaansa, käyttäen sukutaulujen pohjana Nilssonin keräämää tietoa.[3]
Vuonna 1984 Ruotsissa perustettiin rotujärjestö "skoonenterrierille", joka tunnettiin Skoonessa myös nimillä musahong, råttehong ja skrabba. Toukokuussa 1985 15-vuotias tyttö lähetti Ruotsin Kennelliitolle (SKK) kirjeen, jossa vetosi rodun viralliseen hyväksymiseen. SKK oli jo useita vuosia aiemmin pohtinut skoonelaisen pihakoiran tunnustamista, mutta sen mielestä kanta oli vielä liian heterogeeninen. Kuitenkin vuonna 1986 Malmön koiranäyttelyn yhteydessä järjestettiin arviointitilaisuus, johon osallistui 109 yksilöä - tällä kertaa SKK:n asiantuntijat mielsivät kannan yhtenäiseksi, erittäin homogeeniseksi roduksi. Samalla he myös panivat merkille, että rotu oli enemmän pinserin kuin terrierin tyyppinen.[3]
Ennen Malmön tapahtumaa yksi alueen suurimmista lehdistä pyysi lukijoita jakamaan valokuviaan ja muistojaan pihakoirasta - ilmoitus sai paljon vastauksia. Monia 1900-luvun alun valokuvia skoonelaisista terriereistä julkaistiin Sydsvenska Dagbladetssa. Tästä huolimatta rotu ei koskaan ollut Ruotsissa erityisen suosittu, ja Tanskassa se on silloin tällöin ollut selvästi arvostetummassa asemassa kuin Ruotsissa. Tähän on vaikuttanut se, että kuningatar Alexandrinella oli pihakoiria, ja vielä nykyisinkin hänen yksilöidensä jälkeläisiä sanotaan esiintyvän tanskalaisten kasvattajien jalostuslinjoissa.[3]
Tanskassa rotu tunnettiin perinteisesti nimillä dansk landterrier ("tanskanmaalaisterrieri") ja den lille plettede gårdhund ("pieni laikukas pihakoira"). Samaan aikaan kun SKK alkoi kiinnittää huomiota tähän perinteiseen rotuun, myös Tanskan Kennelliitto (DKK) aktivoitui sen suhteen. Tanskassa järjestettiin arviointitapahtumia, joihin osallistui melko paljon koiria. Tanskalaiset ottivat myös esiin sen asian, että Skoone kuului aiemmin Tanskalle, eikä heidän mielestään ollut oikein että rotua kutsuttaisiin skoonenterrieriksi.[3]
Koska maatilat Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa alkoivat vähentyä, ei rodulla ollut enää sijaa entisessä ympäristössään - sen ainoa mahdollisuus oli sopeutuminen yleiseksi lemmikiksi. Maaliskuussa 1987 Pohjoismainen Kennelunioni julkaisi ensimmäisen rotumääritelmän, josta tuli yhteinen kaikille sen jäsenmaille: rotu tunnustettiin aluksi nimellä tanskalais-skoonelainen pihakoira. Tämän myötä myös SKK tunnusti rodun, ja se osallistui ensimmäiseen SKK:n alaiseen näyttelyyn saman vuoden syyskuussa Sofierossa.[3]
Kesäkuussa 2006 yli 50 tanskalais-ruotsalaista pihakoiraa esiteltiin Tukholman Ulriksdalin linnan pihamaalla, jotta FCI:n edustajat voisivat arvioida ne ja harkita rodun virallistamista.[3] Virallinen FCI-rotumääritelmä julkaistiin lopulta vuonna 2009, ja vuonna 2011 American Kennel Club lisäsi rodun Foundation Stock Service -ohjelmaansa.[2]
Etymologia muokkaa
Rotu on tunnettu myös "tanskanpinserinä" (Danish Pinscher)[2] ja "skoonenterrierinä" (skånsk terrier/skåneterrier).
Terveys muokkaa
Pihakoira on yleisesti terve rotu. Patellaluksaatiota ja silmävaivoja esiintyy jonkin verran.
Harrastukset muokkaa
Rotu sopii erittäin hyvin monenlaisiin koiraharrastuksiin, joiden avulla on helppo antaa koiralle virikettä ja täyttää luontainen aktivoinnin tarve. Suosituimpia harrastuslajeja ovat agility, rally-toko ja koiranäyttelyt. Muihin harrastuksiin kuuluvat monipuolisesti mm. toko ja nosework. Pihakoira on myös tehokas rotan pyytäjä, ja rodunedustajia tavataan myös monissa hyötykoiratehtävissä kuten hypokoirina, kuulokoirina, pelastuskoirina ja kaverikoirina. Pihakoira sopii ihmiselle, joka tiedostaa mahdolliset haasteet koulutettavuudessa ja etsii aktiivista harrastus- ja seurakoiraa ulkoiluun ja mieluusti erilaisiin koiraharrastuksiin.
Lähteet muokkaa
Viitteet muokkaa
- ↑ a b KoiraNet-jalostustietojärjestelmä jalostus.kennelliitto.fi. Viitattu 31.5.2020.
- ↑ a b c d e Danish-Swedish Farmdog. American Kennel Club. Haettu 31.5.2020.
- ↑ a b c d e f g h Lindholm, Åsa. Svenska Hundraser - Ett Kulturarv, s. 39-47. Sellin & Partner, Tukholma: 2008. ISBN 978-91-7055-366-0.
- ↑ Suomen Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat. Viitattu 27.1.2023.
- ↑ Tanskalais-ruotsalainen pihakoira. Suomen Kennelliitto. Haettu 31.5.2020.