Tamanrasset

kaupunki Algeriassa

Tamanrasset (myös Tamanghasset, Tamenghest) (arab. تمنراست‎, tifinagh ⵜⴰⵎⴰⵏⵖⴰⵙⴻⵜ) on keitaan ympärille muodostunut kaupunki Ahaggar-ylänköalueella Tamanrassetin maakunnassa eteläisessä Algeriassa. Kaupunki on Tamanrassetin maakunnan pääkaupunki. Asukkaita kaupungissa on 54 469 (1998).[1]

Tamanrasset
تمنراست
ⵜⴰⵎⴰⵏⵖⴰⵙⴻⵜ
Kaupunki Adrianevuorelta nähtynä.
Kaupunki Adrianevuorelta nähtynä.

Tamanrasset

Koordinaatit: 22°47′6″N, 5°31′22″E

Valtio Algeria
Maakunta Tamanrasset
Hallinto
 – Asutustyyppi Kaupunki
Korkeus n. 1 300 m
Väkiluku (1998)  (väestönlaskenta) 54 469
Aikavyöhyke UTC+1











Nykyisen Tamanrassetin alueen ensimmäiset asukkaat olivat tuaregeja. Vielä 1900-luvun alussa paikkakunta käsitti ainoastaan rykelmän palmumajoja. Tamanrasset alkoi kasvaa nopeasti 1920-luvulta lähtien, kun Ranskan siirtomaahallinto asettui sinne. Kun Algeria vuonna 1962 itsenäistyi,[2] tuli Tamanrassetista samannimisen maakunnan pääkaupunki. Kaupunki vaurastui 1980-luvulla, kun Algerian Saharaan suuntautunut matkailu alkoi kasvaa vauhdilla. Vuosina 1991–2002[3] maassa käydyn sisällissodan seurauksena Tamanrassetin tulonlähde näivettyi.[4]

Historia muokkaa

Alueen ensimmäiset asukkaat olivat tuaregeja, jotka kutsuivat aluetta nimellä Tamenghest. Ranskalainen tutkimusmatkailija ja askeetti Charles de Foucauld saapui nykyisen Tamanrassetin alueelle vuonna 1905, jolloin paikalla oli ainoastaan rykelmä zeriba-nimisiä rakennuksia eli palmumajoja.[4] Charles de Foucauld rakensi kaupunkiin erakkoluolan. Luolassa hän laati tuaregikielen sanaston ja kieliopin.[1]

Ranskan siirtomaahallinto asettui paikkakunnalle sen strategisen sijainnin vuoksi 1920-luvulla, minkä jälkeen Tamanrasset alkoi kasvaa vauhdilla. Tulvat ja myrskyt tuhosivat kaupunkia vuonna 1922[5]. Kaupunkiin rakennettiin vuonna 1927 Fort Laperrine -niminen linnoitus, joka sai nimensä lento-onnettomuudessa surmansa saaneen kenraali Laperrinen mukaan[6]. Tamanrassetista tuli 1950-luvulla préfecture. Kaupunki tunnettiin myös nimellä Fort Laperrine, kun Algeria oli Ranskan vallan alaisuudessa[1]. Algeria itsenäistyi vuonna 1962, ja Tamanrassetista tehtiin Tamanrassetin maakunnan (wilaya) pääkaupunki.[4] Toisen lähteen mukaan Tamanrassetista tuli maakunnan pääkaupunki vuonna 1974.[7]

Kaupunki oli aikaisemmin sotilaallinen etuvartioasema, joka vartioi Saharan halki kulkevia kauppareittejä. Vuonna 1980 pohjois-eteläsuuntainen asfaltoitu Trans-Sahara-valtatie saavutti Tamanrassetin, josta tuli tärkeä väliasema tien varrelle.[1] Algerian Saharaan suuntautunut matkailu kasvoi räjähdysmäisesti 1980-luvulla, minkä ansiosta Tamanrassetiin tuli taloudellista vaurautta. Kaupunki oli 1990-luvulle tullessa tullut suuresti riippuvaiseksi matkailijoista, mutta vuosina 1991–2002 maassa käydyn sisällissodan seurauksena Tamanrassetin tulonlähde näivettyi.[4] Uusi isku Tamanrassetille oli helmikuussa 2003 tapahtunut 30 hengen ulkomaalaisen matkailijaryhmän kidnappaus aavikkoalueella lähellä kaupunkia.[4][7] Matkailijaryhmää pidettiin panttivankina elokuuhun saakka ja vankeusaikana yksi matkailija kuoli.[7]

 
Katunäkymä Tamanrassetista.

Maaliskuun alussa vuonna 2003 sattuneessa lento-onnettomuudessa Tamanrassetista kohti Algeria matkalla ollut Air Algérien matkustajalentokone syöksyi teknisen vian vuoksi maahan pian nousunsa jälkeen. Onnettomuudessa sai surmansa 102 ihmistä, ainoastaan yksi ihminen selvisi hengissä.[8]

Vuonna 2010 Algeria yhdessä Mauritanian, Malin ja Nigerin kanssa perusti yhteisen komentokeskuksen, jonka pyrkimyksenä on koordinoida terroristijärjestö al-Qaidan kasvavan uhkan torjuntaa alueella. Komentokeskuksen pääpaikaksi valittiin Tamanrasset.[9] Vuoden 2007 jälkipuoliskolla Tamanrassetin seudun turvallisuustilanne oli parantunut huomattavasti. Myös matkailijoiden määrä oli kasvussa.[4]

Dakar-rallin reitti on kulkenut Tamanrassetin kautta vuosina 1979, 1984–1988 ja 1993.[10]

Maantiede muokkaa

Sijainti muokkaa

Tamanrassetin maakuntaan (wilaya) kuuluva Tamanrassetin kaupunki sijaitsee Algerian eteläosassa, Saharan autiomaassa vuoristoisella ja aridilla eli kuivalla Ahaggarin ylängöllä, jonka keskikorkeus on 900 metriä merenpinnasta.[1] Muutaman kilometrin päässä kaupungista kaakkoon sijaitsee maisemaa hallitseva Adrianevuori. Kaupungin pääkadun eteläpuolella on kuivunut Oued Tamanrassetin jokiuoma (oued).[4] Algerian pääkaupunki Alger sijaitsee Tamanrassetista 1 600 kilometriä pohjoiseen.[8]

Kaupunki on 1 320 metrin[11] tai toisen lähteen mukaan 1 378 metrin korkeudessa merenpinnasta[5].

Ilmasto muokkaa

 
Karjamarkkinat Tamanrassetissa.

Tamanrassetin lämpötilat pysyvät ympäri vuoden suhteellisen maltillisena, sillä kaupunki sijaitsee yli 1 300 metrin korkeudessa ja siellä on alhainen kosteusprosentti, 20 %.[4][12] Keskikesälläkin lämpötilat nousevat erittäin harvoin yli 35 asteeseen.[4] Tamanrassetin Jules Carden mittausasemalla on kuitenkin mitattu varjossa maailman korkeimpia lämpötiloja, kuten yli 38° C.[1] Kylmin kuukausi Tamanrassetissa on tammikuu ja kuumin puolestaan kesäkuu.[12] Kaupungissa sataa äärimmäisen vähän, joten Tamanrasset on joutunut turvautumaan Ahaggarvuorilta alas valuvaan veteen.[12]

Tamanrassetin ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 20 22 26 30 34 35 35 35 33 30 25 21 ka. 28,8
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) 5 7 11 16 20 23 23 23 21 16 11 7 ka. 15,3
Sademäärä (mm) 1,3 0,9 5,1 2,5 1,8 6 4,5 7,1 3,1 6,8 0,8 0,7 Σ 40,6
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
20
5
22
7
26
11
30
16
34
20
35
23
35
23
35
23
33
21
30
16
25
11
21
7
S
a
d
a
n
t
a
1,3
0,9
5,1
2,5
1,8
6
4,5
7,1
3,1
6,8
0,8
0,7


Lähde: Tamanrasset, DZA MSN Sää. Microsoft / Foreca. Viitattu 2.8.2010. [vanhentunut linkki]
 
Katunäkymä kaupungista.
 
Kadunvartta Tamanrassetissa.

Väestö muokkaa

Kaupungin väestö koostuu enimmäkseen tuaregeista ja berbereistä. Tamanrassetin väestöstä suuri osa on tullut kaupunkiin pakolaisina kuivuuden vuoksi muilta Saharan alueilta ja pienemmistä yhteisöistä. Tamanrassetin tunnettuihin asukkaisiin lukeutuu 1900-luvun alussa alueella vaikuttanut ranskalainen tutkimusmatkailija Charles de Foucauld.[5]

Nigeriläisestä Agadezin kaupungista alkaa kaksi merkittävää laittomien siirtolaisten reittiä. Toinen reitti kulkee Tamanrassetin kautta ja toinen puolestaan kulkee Libyaan. Tamanrassetista siirtolaiset jatkavat Algerian pohjoisosan kaupunkeihin tai Marokon puolelle Pohjois-Algeriasta.[13]

Tamanrassetin väkiluvun kehitys vuoden 1977 väestönlaskennasta
vuoden 1998 väestönlaskentaan sekä vuoden 2010 arvio:
Vuosi Väkiluku Lähde
1977 12 402 [14][15]
1987 33 099 [14][15]
1998 54 469 [14][15]
2010 (arvio) 85 903 [14]

Talous muokkaa

Kaupunki on kylmimpien kuukausien aikana suosittu matkailukohde.[1] Koska Tamanrasset on keitaan ympärille muodostunut, kasvaa alueella muun muassa manteleita, sitrushedelmiä, maissia, viljoja, taateleita, persikoita ja aprikooseja.[1] Maanviljelyn tuotteita myydään kaupungin toreilla. Vuohet ja kamelit ovat Tamanrassetin pääasiallisia karjaeläimiä.[5]

Kulttuuri muokkaa

Arkkitehtuuri ja nähtävyydet muokkaa

Tamanrassetin rakennukset ovat enimmäkseen punaiseksi maalattuja ja yksikerroksisia.[5] Rakennukset on valmistettu savitiilistä.[16]

Tamanrassetin läpi johtavan ouedin eli kuivuneen joenuoman varrella sijaitsee punatiilinen vuonna 1916 rakennettu Sorro Moussa Ag Amastane -rakennus, joka toimi vuonna 1921 kuolleen Kel Ahaggar -heimon johtajan Amenokalin asuntona. Amenokalin hauta on rakennuksen lähellä. Tamanrassetin kaupungintalon vieressä sijaitsee vuonna 1915 rakennettu Bordj-niminen rakennus, missä Charles de Foucauld ammuttiin.[16]

Le musée du Hoggar -museossa on esillä muun muassa tuaregien perinteisiä tikareita, sapeleita ja vaatteita. Le musée de l'OPNA -museossa esitellään puolestaan Ahaggarin ylänköalueen maantiedettä, luontoa ja historiaa. La Maison de la Culture (”kulttuuritalo”) sijaitsee kaupungin keskustan Place du 1er Novembre -aukiolla, ja sen näyttelyissä esitellään paikallista eläimistöä ja maisemaa. Lisäksi talossa myydään käytettyjä kirjoja.[17]

Ouedin eteläpuolella sijaitsee Marché Africaine -tori, jolla on myyntiä päivittäin. Torilla myydään tavaraa laidasta laitaan, kuten suurikokoisia metallisia kattiloita, perinteisiä vaatteita ja mausteita. Niin ikään ouedin eteläpuolella sijaitsee toinenkin päivittäin auki oleva tori, jolla on esimerkiksi räätälin kojuja. Lisäksi torilla myydään vaatteita, kenkiä, viljaa, hedelmiä ja vihanneksia.[18]

Tapahtumat muokkaa

 
Katunäkymä kaupungista. Taustalla ravintola.

Huhtikuun lopulla vuosittain Tamanrassetissa järjestetään eteläisen Algerian tärkeimpiin kuuluva festivaali, Le Tafsit, jolla juhlistetaan kevättä. Tuaregiheimot ympäri keskistä Saharaa saapuvat kaupunkiin juhlimaan veljeyttään. Le Tafsit huipentuu kamelikilpailuun, jonka lisäksi festivaaleilla on musiikkia, näyttelyitä, laulua ja katukulkueita. Festivaali kestää vähintään kolme päivää ja tapahtumapaikkana toimii chameaudrome-niminen paikka kolmen kilometrin päässä Tamanrassetista.[18]

Joulukuun lopulla Tamanrassetin ympäristön erämaassa järjestetään tuaregimusiikkifestivaali.[19] Festival de Ti-Hinnan on kaksipäiväinen festivaali, joka on omistettu tuareginaisille ja heidän perinteisille toimilleen.[20]

Palvelut muokkaa

Tamanrassetin pääsairaala sijaitsee kaupungin kehätiellä, In Guezzamiin menevän tien ja Emir Abdelkader -kadun välillä. Kaupungissa on turisti-infoja, matkatoimistoja, nettikahviloita, pankkeja, postitoimisto ja puhelintoimistoja, joista on mahdollista soittaa. Kaupungissa on myös ravintoloita[21] ja hotelleja. Useimmat hotelleista sijaitsevat muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta, mutta muutama hotelli on sijoittunut myös keskustaan. Tamanrassetissa yöpymispaikkoja kutsutaan useasti nimellä camping. Nämä paikat eivät nimestään huolimatta ole leirintä- tai retkeilyalueita (ransk. camping), vaan ne tarjoavat majoitusta majoissa tai bungalow'eissa.[18] Nigerillä ja Malilla on konsulaatit Tamanrassetissa.[4][19]

Kaupungissa toimii Radio Tamanrasset -niminen radioasema,[22] joka aloitti lähetykset 16. huhtikuuta 1992[23]. Tamanrassetissa on Stade de Tamanrasset -niminen stadion, jossa on 3 000 istumapaikkaa.[24]

Liikenne muokkaa

 
Tamanrassetin lentoasema

Tamanrassetin linja-autoasema (gare routière) sijaitsee 15 minuutin kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta luoteeseen. Asemalta liikennöidään päivittäin In Salahiin, jonne matka-aika on 11 tuntia, Ghardaïaan, jonne matka-aika on 19–20 tuntia sekä Ouarglaan, jonne matka-aika on 22 tuntia. Lisäksi Tamanrassetista liikennöi Ghardïaan ja In Salahiin useita yksityisiä linja-autoyhtiöitä, joiden toimistot ovat keskittyneet pääasiassa kaupungin luoteisosaan. Nämä yksityiset yhtiöt liikennöivät enimmäkseen 30-paikkaisilla pikkubusseilla.[21]

Tamanrassetin Emir Abdelkader -kadulta lähtee pitkän matkan takseja Arakiin, In Salahiin, Ouarglaan ja Ghardïaan. Taksit lähtevät vasta, kun ne ovat täynnä. Algerian ja naapurimaa Nigerin rajalla sijaitsevaan In Guezzamiin johtavan tien varrella, noin 2,5 kilometrin päässä Tamanrassetin keskustasta sijaitsee asema, josta lähtee jaettuja nelivetotakseja In Guezzamiin. Takseja on mahdollista vuokrata kokonaan itselle, tai muuten ne lähtevät vasta niiden ollessa täysiä[25]. Nelivetotaksiasemaa vastapäätä sijaitsee kuorma-autoasema, josta lähtee kuorma-autoja In Guezzamin rajakaupunkiin ja Nigeriin. Kuorma-autot ottavat matkustajia kyytiin.[21]

Tamanrassetista on matkaa In Salahiin 700 kilometriä, Tassili du Hoggar -ylängölle 300 km, Algerian ja Nigerin rajalla sijaitsevaan In Guezzamiin 416 km, Nigerin puolelle 428 km ja Maliin 400 km.[4][26]

Tamanrassetin lentoasemalle on kaupungista maantietä 12 kilometriä luoteeseen.[21][27] Lentoasemalta lennetään kotimaanlentoja maan pääkaupunkiin Algeriin (matka-aika kaksi tuntia), Ghardaïaan, In Salahiin, Ouarglaan ja Djanetiin. Lisäksi lentoasemalta on kansainvälisiä lentoja Ranskan Marseilleen ja Pariisiin.[25][21]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c d e f g h Tamanghasset Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 17.10.2010. (englanniksi)
  2. Ham et al, s. 34
  3. Krammer, Arnold: Prisoners of war: a reference handbook, s. 32. Greenwood Publishing Group, 2008. ISBN 0275993000. teos Google Booksissa (viitattu 3.8.2010). (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j k Ham et al, s. 183–184
  5. a b c d e Kjeilen, Tore: Tamanrasset LookLex. Arkistoitu 24.12.2008. Viitattu 3.8.2010. (englanniksi)
  6. Saharan Forts The 153 Club. Viitattu 3.8.2010. (englanniksi)
  7. a b c Oakes, s. 222–223
  8. a b Yli sata kuoli lento- turmassa Algeriassa. (digitilaajille) Helsingin Sanomat, 7.3.2003. Helsinki: Sanoma company. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 31.10.2010.
  9. Saharan states to open joint military headquarters 21.4.2010. BBC. Viitattu 11.10.2010. (englanniksi)
  10. Dakar retrospective 1979–2005 Dakar-ralli. Viitattu 4.8.2010. (englanniksi)
  11. Tamanrasset, Algeria Page Falling Rain Genomics, Inc. Viitattu 3.8.2010. (englanniksi)
  12. a b c Algeria: Basics: Climate LookLex. Arkistoitu 7.7.2008. Viitattu 2.8.2010. (englanniksi)
  13. De Haas, Hein: Trans-Saharan Migration to North Africa and the EU: Historical Roots and Current Trends marraskuu 2006. Migration Policy Institute. Viitattu 17.10.2010. (englanniksi)
  14. a b c d Tamanrāsat (vanhentunut linkki) World Gazetteer. Arkistoitu 28.4.2013. Viitattu 2.8.2010. (englanniksi)
  15. a b c Algeria: Cities Citypopulation.de. Viitattu 2.8.2010. (englanniksi)
  16. a b Oakes, s. 225
  17. A voir et à faire à Tamanrasset tamanrasset.net. Arkistoitu 17.1.2011. Viitattu 3.8.2010. (ranskaksi)
  18. a b c Ham et al, s. 185–186
  19. a b Pitcher et al, s. 76
  20. Fêtes et Festivals à Tamanrasset tamanrasset.net. Arkistoitu 19.1.2011. Viitattu 3.8.2010. (ranskaksi)
  21. a b c d e Ham et al, s. 187–188
  22. Radio Tamanrasset B2B Space. Viitattu 3.8.2010. (ranskaksi)
  23. Le journal des locales 29.10.2009. InfoSoir. Viitattu 3.8.2010. (ranskaksi)[vanhentunut linkki]
  24. Nos références / réalisations Sarl Allik Sport. Arkistoitu 22.9.2010. Viitattu 11.10.2010. (ranskaksi)
  25. a b Pitcher et al, s. 77
  26. Tamanrasset – Navel of Sahara LookLex. Arkistoitu 22.4.2010. Viitattu 2.8.2010. (englanniksi)
  27. Tamanrasset/Aguenar-Hadj Bey Akhamok (pdf) 28.8.2008. SIA Algérie. Viitattu 5.11.2010. (ranskaksi)

Aiheesta muualla muokkaa