Talviolympialaiset 1924

I talviolympialaiset järjestettiin Chamonix’ssa, Ranskassa. Kisojen avajaiset olivat 25. tammikuuta ja päättäjäiset 4. helmikuuta 1924. Muita hakijoita kisoille ei ollut.[1]

I talviolympiakisat
Kisajulisteessa oleva teksti osoittaa, että kisat miellettiin kuuluvaksi osaksi saman vuoden kesäolympialaisia.
Kisajulisteessa oleva teksti osoittaa, että kisat miellettiin kuuluvaksi osaksi saman vuoden kesäolympialaisia.
Isäntäkaupunki Ranska Chamonix, Ranska
Osallistujamaita 16
Osallistujat 260 (247 miestä, 13 naista)
Kisatapahtumat 16 kilpailua 9 lajissa
Avajaiset 25. tammikuuta 1924
Päättäjäiset 4. helmikuuta 1924
Avaaja Gaston Vidal
Urheilijoiden vala Camille Mandrillon
Tuomareiden vala ei ohjelmassa
Olympiatulen sytyttäjä ei ohjelmassa
Olympiastadion Stade Olympique de Chamonix
←  1928 →

Ennen varsinaisia talviolympialaisia joissakin talvilajeissa oli kilpailtu jo kesäolympialaisten yhteydessä. Jääkiekko ja taitoluistelu olivat olleet ohjelmassa Antwerpenissä 1920.

Talvilajeille haluttiin kuitenkin tasa-arvoa kesälajeihin nähden, ja vuonna 1921 pidetyssä Kansainvälisen Olympiakomitean kokouksessa päätettiin järjestää kansainvälinen talviurheiluviikko yhteydessä myöhemmin samana vuonna järjestettyihin Pariisin kesäolympialaisiin. Vasta jälkeenpäin kisat virallistettiin ensimmäisiksi talviolympialaisiksi, ja talviolympialaisia päätettiin ryhtyä järjestämään neljän vuoden välein.[2]

Lajit muokkaa

Kilpailupaikat muokkaa

Osallistujat muokkaa

 
Kilpailijoiden määrä maittain:
  yli 30 urheilijaa.
  21–30 urheilijaa.
  11–20 urheilijaa.
  1–10 urheilijaa.
  Ei osallistunut.

Chamonix’n talviolympialaisiin osallistui 258 urheilijaa 16 maasta.[3][4] Myös Viro oli ilmoittautunut mukaan yhdellä urheilijalla. Pikaluistelija Christfried Burmeister kantoi Viron lippua avajaisseremoniassa, muttei kilpaillut lopulta lainkaan.[5]

Mitalitaulukko muokkaa

Ensimmäisten talviolympialaisten menestyneimmät maat olivat Norja ja Suomi.[6][7][8]

Vuoden 1924 talviolympialaisten mitalitaulukko
Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1   Norja 4 7 6 17
2   Suomi 4 4 3 11
3   Itävalta 2 1 0 3
4   Sveitsi 2 0 1 3
5   Yhdysvallat 1 2 1 4
6   Iso-Britannia 1 1 2 4
7   Ruotsi 1 1 0 2
8   Kanada 1 0 0 1
9   Ranska 0 0 3 3
10   Belgia 0 0 1 1
Yhteensä 16 16 17 49

Lähde: Chamonix 1924 olympic.it. Viitattu 17.1.2016. (englanniksi)

Lähteet muokkaa

  1. CHAMONIX 1924 Ist Olympic Winter Games KOK. Viitattu 19.2.2007.
  2. Kruse, Britta; Mende, Armin: Olympialaiset 100 vuotta. Gummerus, 1996. ISBN 951-20-4825-6.
  3. Factsheet - The Olympic Winter Games (pdf) International Olympic Committee. Viitattu 25.3.2016. (englanniksi)
  4. Chamonix 1924 - Ist Olympic Winter Games International Olympic Committee. Arkistoitu 21.4.2008. Viitattu 25.3.2016. (englanniksi)
  5. I taliolümpiamängud Chamonix 1924 18.1.2006. postimees.ee. Viitattu 25.3.2016. (englanniksi)
  6. Chamonix 1924 Official Website of the Olympic Movement. Viitattu 25.3.2016. (englanniksi)
  7. Event results Official Website of the Olympic Movement. Viitattu 25.3.2016. (englanniksi)
  8. 1924 Chamonix Winter Games Sports-Reference. Arkistoitu 3.3.2009. Viitattu 25.3.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Talviolympialaiset 1924.