Takka
Takka (myös takkauuni, avotakka) on tulisija, joka on tarkoitettu lämmittämiseen.
A. Kylmä ilma tulee sisään.
B. Lämmennyt ilma poistuu.
C. Savu poistuu.
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Rakenne ja materiaalit muokkaa
Takan näkyvin osa on suuaukko, joka voi avautua useallekin sivulle. Suuaukon peitteenä on luukku tai avotakassa eli suuluukuttomassa takassa kipinäsuoja. Takan edessä lattialla on usein kipinäpelti tai takan edustan lattia on kipinöitä kestävää materiaalia. Takan reunusta tai päällystä käytetään usein hyllynä. Takan ulkonäkö vaihtelee askeettisen suoraviivaisesta hyvinkin monimuotoiseen.
Takassa on savuhormi, joka lähtee sen päältä tai sivulta, ja vetoa säätelevä hormipelti eli savupelti. Joskus takan suuaukossa on kupu, joka ohjaa huonetilaan karkaavat savukaasut hormiin. Tulisijojen veto-ongelmiin on monia syitä. Uusissa rakennuksissa tulisijan huonon vedon aiheuttaa yleensä alipaineinen ilmanvaihto tai korvausilman puute. Takan suuri suuaukon koko verrattuna hormin kokoon voi myös heikentää veto-ominaisuuksia. Huono veto ja savuttaminen on korjattavissa ainakin varustamalla savuhormi savukaasuimurilla tai mahdollisesti jatkamalla hormia. Savukaasuimureita on varsinkin kerrostaloasuntojen takkahormeissa.
Suuluukullisen takan suuluukun alaosassa on ilmanottoon tarkoitettu pelti joka pidetään auki, kun takassa poltetaan puita. Tuli ottaa palamisilman tästä aukosta. Hiilet taas putoavat arinan läpi erilliseen tuhkapesään, josta ne on helppo ottaa pois.
Takat muurataan useimmiten tiilestä. Ulkopinta voidaan jättää tiilelle tai pinnoittaa rappaamalla. Takka voidaan myös laatoittaa tai valmistaa luonnonkivistä.[1] Vuolukivitakasta on tullut suosittu kiven ominaisuuksien takia.
Takka lämmityslaitteena muokkaa
Yleensä takka lämmitetään polttopuilla, jotka palavat ja luovuttavat lämpöenergiaansa suuaukon kautta huoneeseen, hormiin ja takan rakenteeseen. Takan materiaali luovuttaa siihen sitoutuneen lämmön takaisin pidemmän ajan kuluessa. Takan lämmönvarauskykyyn vaikuttavat paitsi sen materiaali, myös lämpöä sitova massa.
Takan käyttöä lämmityslaitteena rajoittavat yleensä kuitenkin varsin pieni lämmönvarauskyky, kipinöinnin vaara ja savuttaminen. Takan luovuttama lämpö on pääosin säteilylämpöä suuaukosta eteenpäin ja ylös hormiin. Lämmönvarauskykyä voidaan hieman parantaa takkasydämellä, jonka tarkoitus on lisätä lämpimän ilman kiertoa huoneessa ja pienentää takan palamisilman kulutusta. Merkittävämpi parannus lämmönvarauskykyyn saadaan vesikiertoisella takkasydämellä, joka pystyy pumpun avulla siirtämään puiden tuottamasta lämmöstä noin 50 % energiavaraajaan, josta lämpö saadaan jaettua tasaisesti koko taloon ja käyttöveteen[2].
Takan lämpötaloutta on yritetty parantaa myös johtamalla palamisilma suoraan ulkoa tulipesään, jolloin takka ei ota valmiiksi lämmitettyä huoneilmaa palamisilmaksi huoneesta. Uusissa takoissa savu kiertää usein takan sisällä pidemmän reitin ja lämmittää takan rakennetta enemmän. Nykyään takkaan liitetään lämmitystehon takia usein myös leivinuuni. Jos avotakan aukko on hyvin suuri, se voi kuitenkin viedä lämmintä huoneilmaa ulos niin paljon, ettei takka lämmitä huonetta ollenkaan.
Takka sisustuselementtinä muokkaa
Takalla on myös esteettistä sisustusarvoa. Takkoja rakennetaankin erillisten takkahuoneiden ohella olohuoneisiin. Tuli on elävä sisustuselementti, jonka katselua pidetään rentouttavana. Tiilinen tai ulkopinnaltaan rapattu tai laatoitettu takka näkyy sisustuksessa paitsi muotonsa myös värinsä kautta. Takkoja valmistetaankin myös teollisesti kuten muitakin sisustustarvikkeita. Saatavilla on sekä yksilöityjä malleja että valmiita mallistoja. Takan lisääminen jo rakennettuun taloon, jossa ei ole takkaa, on myös mahdollista.
Terveysvaikutukset muokkaa
Kolmannes pienhiukkaskuolemista Suomessa johtuu puun poltosta saunoissa ja takoissa.[3] Pienhiukkaset aiheuttavat 50 - 80 % ympäristön terveysriskeistä ja tappavat joka vuosi 2 000 suomalaista[4] ja 400 000 eurooppalaista.[5] Pääkaupunkiseudulla puun pienpoltto tuottaa 40 % pienhiukkasista joulu-helmikuussa ja 20 % syys-lokakuussa, pientaloalueilla enemmän (2008).[6] 2000-luvun aikana puun pienpoltto on lisääntynyt lähes 50 prosentilla.[7]
THL:n altistustutkija Tarja Yli-Tuomi ei katso oikeaksi lämmittää kotiaan puilla omakotitaloalueella kuin pitkien sähkökatkojen tullen, koska se altistaisi naapureita pienhiukkasille ilman näiden suostumusta.[8]
Päästöjä voi vähentää käyttämällä puhdasta ja kuivaa puuta sekä lastuja tai tuohta sytykkeinä, ei sanomalehtiä tai pahvia. Hormia voi esilämmittää hiustenkuivaajalla, jos siihen ei muuten saa vetoa ennen sytyttämistä. Pesän reunoille ja päälle pitää jäädä tilaa ilman kierrolle. Pesä täytetään vain puolilleen. Isot puut asetetaan alle, kaikki vaakatasoon. Puut sytytetään päältä. Palo ei saa olla kitulias muttei roihuavakaan, jotta happea riittäisi. Tumma savu on hälytysmerkki.[8]
Ilmastovaikutukset muokkaa
Puun polttaminen on ilmastolle kaikkein haitallisin lämmitysmuoto, jos tarkastelujakso on 25 vuotta.[8]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 82. WSOY, 1958.
- ↑ Marja Berisa: Rintamamiestalo uusiksi katosta lattiaan. Lämmöllä lehti, 2014. Öljyalan keskusliitto.
- ↑ Terveysriskien hallinta on monimutkaista Helsingin Sanomat. 10.1.2018.
- ↑ Suomen saasteuhrit: 7 henkeä joka päivä Uusi Suomi. 5.5.2011.
- ↑ Puunpoltto tappaa maailmassa enemmän kuin ydinvoimaloissa sattuneet onnettomuudet Helsingin Sanomat Tiede. 18.7.2016.
- ↑ Puunpoltto saastuttaa jopa enemmän kuin liikenne Helsingin Sanomat. 14.1.2008.
- ↑ Puunpoltto Ympäristöterveys Ilmansaasteet. THL. Viitattu 2.10.2015.
- ↑ a b c Kylmää faktaa takkatulesta Helsingin Sanomat. 4.11.2022.
Kirjallisuutta muokkaa
- Mårtensson, H. 2006. Tulisijakirja: kamiinat, takat, kaakeliuunit. (suomenkielinen teksti: Markku Heikkilä). Alfamer, Helsinki. 94 s. ISBN 952-472-044-2
- Anon. 2001. Muuratut tulisijat. Talonrakentajan käsikirja 7. Julkaisija: Rakentajan Tietokirja Oy. ISBN 952-9796-13-7
- Leinonen, P., Sundell, K. 1997. Takka: takkamestarin takkamalleja. Julkaisija: Multikustannus Oy. 94 s. ISBN 9789529687923
- Hyytiäinen. H. (toim.) 1980. Muuratut tulisijat. 3. painos. Julkaisija: Rakennuskirja, Helsinki. 119 s. ISBN 951-682-039-5
- Visanti, I. Visanti, M. 1967. Uusi takkakirja: Ohjeita avotakan rakentajille. Julkaisija: Tammi, Helsinki. 98. s.
- Vuorelainen, O. 1954. Taloustulisijat. Ammattienedistämislaitoksen ammattikirjoja n:o 35. Otava, Helsinki. 175 s.
- Asp, G.E. 1948. Uuninmuuraaja: käsikirja uunintekijöille, rakennusmestareille ja rakennustekniikan opiskelijoille. Otava, Helsinki. 184 s.
Aiheesta muualla muokkaa
- Suomi polttaa puuta lepsusti -Tekniikka&Talous -lehden artikkeli (Viitattu 2.3.2008) (vaatii rekisteröitymisen)
- Tulisija- ja savupiippuyhdistys ry: Kysytyimmät kysymykset: Vetää huonosti (Viitattu 12.6.2013)
| Yhdyskuntasuunnittelu | |
|---|---|
| Suunnitteluperiaatteet | |
| Lämmitys | |
| Talotekniikka | |
| Rakennustekniikka | |
| Perinnerakentaminen | |
| Organisaatiot |