Taivaslyhty on ohuesta paperista valmistettu, yläosastaan suljettu pussi, jonka alaosassa on palavaa ainetta. Lyhtyä käytetään siten, että palava aine (poltinosa) sytytetään ja palaessaan se lämmittää pussin sisällä olevan ilman ympäröivää ilmaa lämpimämmäksi. Tämä saa aikaan nosteen, jonka avulla iso lyhty voi kohota jopa kolmen kilometrin korkeuteen. Poltinosan sammuttua lyhty putoaa takaisin maan pinnalle.

Taivaslyhdyn vapautus Loi Kratong -festivaaleilla Phuketissa, Thaimaassa.

Taivaslyhtyjä valmistetaan monenmuotoisia, kokoisia ja -värisiä. Taivaslyhdyt ovat olleet jo pitkään suosittuja Kaukoidässä.

Lyhtyjen käytön idea on se, että useat henkilöt lähettävät yhtä aikaa lyhdyt ilmaan. Näin saadaan aikaan näyttävä näkymä pimeälle taivaalle. Taivaslyhtyjä lähetetään taivaalle muun muassa häissä tai taivaslyhtyjen ympärille rakennetuilla festivaaleilla.

Suomessa lyhtyä ei ole sallittua lähettää vapaaksi, vaan Suomessa myytävissä taivaslyhdyissä pitää olla mukana naru jolla lyhtyä voi ohjailla leijan tapaisesti.

Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.