Tacoma

kaupunki Yhdysvaltojen Washingtonissa

Tacoma on kaupunki Pugetinsalmen rannikolla Washingtonin osavaltion länsiosassa Yhdysvalloissa. Kaupunki on saanut alkunsa 1800-luvulla puuteollisuuden keskuksena. Edelleen merkittävän puuteollisuuden ohella Tacoman satama on yksi Yhdysvaltojen suurimmista konttisatamista. Sen asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 198 397 ja suuremman metropolialueen 795 225.

Tacoma
Tacoman keskustaa.
Tacoman keskustaa.
Tacoman kaupunki Piercen piirikunnan kartalla.
Tacoman kaupunki Piercen piirikunnan kartalla.

Tacoma

Koordinaatit: 47°14′N, 122°28′W

Valtio Yhdysvallat
Osavaltio Washington
Piirikunta Pierce
Väkiluku (2010) 198 397
 – Metropolialue 795 225











Maantiede muokkaa

 
Mount Rainier Tacoman sataman taustalla.

Tacoma sijaitsee Washingtonin osavaltion länsiosassa Piercen piirikunnassa Pugetinsalmeen kuuluvan Commencement Bay-nimisen lahden rannikolla.[1] Kaupungin alue on Puyallupjoen laaksoa, jota ympäröivät vuoret.[2] Mount Rainier kohoaa noin 72 kilometriä kaupungista koilliseen. Seattle sijaitsee noin 48 kilometriä Tacomasta pohjoiseen.[1] Tacoma sijaitsee lähellä siirroslinja, mikä altistaa sen maanjäristyksille. Tuhoisilta suuremmilta maanjäristyksiltä on kuitenkin vältytty.[2]

Sää alueella on koko vuoden suhteellisen leuto. Tacoma tunnetaan kansan keskuudessa yleisesti hyvin sateisena paikkakuntana, vaikka sateiden määrä ei varsinaisesti poikkea juurikaan esimerkiksi New Yorkin sateen määrästä. Suurin osa sateista tulee talvisin.[2]

Historia muokkaa

 
Tacoman keskustaa postikortissa vuoden 1907 paikkeilta.

Ennen eurooppalaistaustaisen siirtolaisten saapumista nykyisen Tacoman lähiympäristöä asuttivat nisquallyjen ja puyallupien intiaanikansat. Ensimmäinen alueella vieraillut eurooppalainen oli George Vancouvet 1792, joka nimesi Mount Rainierin brittilaivaston upseeri Peter Rainierin mukaan. Vuonna 1841 alueella liikkui puolestaan Charles Wilkesin johtama retkikunta, jonka eräs jäsen antoi paikalle nimen Commencement Bay. Ensimmäinen alueelle vakituisesti asettunut siirtolainen oli Ruotsista muuttanut Nicholas De Lin vuonna 1852, joka perusti paikalle sahan. Paikalle asettuneet siirtolaiset hylkäsivät paikan kuitenkin jo vuonna 1855, jolloin huhuttiin paikallisten intiaanien suunnittelevan sotaa. Intiaanit siirrettiin myöhemmin läheiseen reservaattiin, joka mahdollisti siirtolaisten paluun.[2] Alue kaavoitettiin vuonna 1868 nimellä Commencement City. Nykyisen nimensä se sai vain hieman myöhemmin kenraali Morton Matthew McCarverilta. Uusi nimi Tacoma oli alun perin intiaanien nimi Mount Rainier vuorelle.[1]

Sijoittajat San Franciscosta perustivat Tacomaan vuonna 1869 Hanson & Ackerman Mill -nimisen tehtaan, jonka myötä Tacomasta alkoi kasvaa puuteollisuuden keskus. Vuonna 1873 kaupunki valittiin myös Northern Pacific Railway-rautatien päätepaikaksi. Teollisuuden edelleen kehittyessä Tacomasta tuli läheisten hiilikaivosten avulla myös merkittävä hiilenottopaikka Tyynellämerellä purjehtiville laivoille. Kun Tacomasta tehtiin hallinnollisesti kaupunki vuonna 1884 sen asukasluku oli 4 400. Mantereen kattava rautatieliikenne alkoi vuonna 1887 ja vaikutti edelleen teollisuuden kasvamiseen ja siirtolaisten määrän lisääntymiseen. Kehityksestä huolimatta jotkut kaupungin asukkaat olivat kärsineet rautatien rakentamisen loppumisen mukanaan tuomasta taantumusta. Osa heistä perusti Law and Order League-nimisen järjestön, joka syytti tilanteesta kiinalaisia työntekijöitä. Järjestö karkotti kiinalaiset kaupungista väkivalloin. Joitakin liikkeen jäseniä syytettiin oikeudessa, mutta lopulta syytteistä luovuttiin.[2]

Tacoma kärsi huomattavasti 1930-luvun lamasta, mutta sen talous elpyi toisen maailmansodan aikana. Kaupungin lähellä sijaitsivat armeijan Fort Lewis ja ilmavoimien McChord-lentotukikohta. Asevoimien tukikohdat ovat sittemmin tasoittaneet taantumien vaikutusta kaupungin talouteen myös sodan jälkeen. 1950-luvulla toteutettiin laajamittaisia uudistuksia esimerkiksi sijoittamalla kaupungin infrastruktuurin rakentamiseen.[2]

Talous muokkaa

 
Tacoman satama.

Historiallisesti merkittävä puuteollisuus muodostaa edelleen Tacoman teollisuuden pääalan. Nykyisin kaupungissa on kuitenkin myös esimerkiksi telakkateollisuutta, kemikaaliteollisuutta ja metalliteollsuutta.[1] Tacoman satama kuuluu Yhdysvaltojen suurimpien konttisatamien joukkoon. Kasvavaa merkitystä kaupungin taloudelle on ollut myös palveluilla, kuten terveydenhuollolla ja finanssialalla. Asevoimien läheiset tukikohdat tarjoavat suuren määrän työpaikkoja. Turisteja alueelle tuovat esimerkiksi läheiset osavaltionpuistot ja kansallispuistot.[2]

Kotitalouksien keskimääräiset vuosittaiset ansiot Tacomassa aikavälillä 2013–2017 olivat 55 506 Yhdysvaltain dollaria ja henkilöä kohden 29 420 dollaria. 17 % väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella.[3]

Väestö muokkaa

Tacoman asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 198 397.[3] Sen suuremman metropolialueen asukasluku oli vuonna 2010 795 225.[1] Kaupungin asukkaista 66 % oli taustaltaan valkoisia (latinot pois lukien 60,3 %), 9,9 % afroamerikkalaisia, 1,3 % intiaaneja, 11,6 % latinoja mistä tahansa rodusta, 8,8 % aasialaisia ja 1,3% havaijilaisia tai muita Tyynenmeren saarten asukkaita. 19 % kaupungin asukkaista puhui kotonaan jotakin muuta kieltä kuin englantia ja 12,8 % kaupungin asukkaista oli syntynyt ulkomailla.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Tacoma Encyclopaedia Britannica. Viitattu 19.4.2019. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Cities of the United States, s. 555-564. Kuudes painos. Gale, 2009. ISBN 978-1-4144-3759-0. (englanniksi)
  3. a b c QuickFacts Tacoma city, Washington United States Census Bureau. Viitattu 19.4.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa