Taavi Matilainen (18. lokakuuta 1875 Karttula24. maaliskuuta 1934 Helsinki) oli suomalainen maanviljelijä ja päätoimittaja.[1]

Matilainen kävi kansanopiston ja maanviljelyskoulun ja tuli vuonna 1903 Oulun läänin talousseuran maatalousneuvojaksi. Hän oli Uudenmaan läänin maanviljelysseuran apulaissihteerinä ja maatalousneuvojana 1911–1913. Vuodesta 1913 lähtien Matilainen toimi maanviljelijänä ensin Kemiössä ja sitten Kaarinan Ilpoisissa.[1]

Matilainen oli Lounais-Suomen Maanviljelysseuran johtokunnan jäsenenä vuodesta 1919 alkaen, Turun Osuuskaupan hallinnon jäsenenä ja maataloustuottajain Lounais-Suomen Piiriliiton sihteerinä 1919–1921. Matilainen työskenteli myös sokerijuurikasviljelyn edistämiseksi sekä maanviljelijäin osuustoiminnallisen karjanmyyntijärjestön ja voiliike Valion kehittämiseksi. Hän kuului maalaisliittoon puolueen perustamisesta alkaen. Matilainen oli mukana ostamassa uusikaupunkilaista Vakka-Suomi-lehteä Maalaisliiton paikallislehdeksi ja lisäksi hän vaikutti ratkaisevasti Turunmaa-lehden syntyyn sekä kehitykseen. Matilainen oli Turunmaa-lehden johtokunnan puheenjohtajana kymmenisen vuotta ja parisen vuotta sen päätoimittajana. Hän oli maalaisliiton Turun läänin eteläisen vaalipiirin piiritoimikunnan puheenjohtaja ja maalaisliiton keskushallituksen jäsen.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Päätoimittaja Taavi Matilainen kuollut, Helsingin Sanomat, 27.03.1934, nro 83, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot