T-38 oli neuvostoliittolainen kevyt amfibio-tiedustelupanssarivaunu, jota käytettiin toisessa maailmansodassa.

T-38
T-38 20 mm tykillä.
T-38 20 mm tykillä.
Valmistushistoria
Valmistusmaa Neuvostoliitto
Tekniset tiedot
Tyyppi amfibinen panssarivaunu
Pituus
– putki edessä 3,78 m
Leveys 3,33 m
Korkeus 1,63 m
Taistelupaino 3,3 t
Maksiminopeus
– tiellä 40 km/h
Toimintasäde 170 km
Pääase DT-pikakivääri tai 20 mm tykki
Panssarointi 3-9 mm
Moottori GAZ-AA
– hevosvoimat 40 hv
– kilowattia 30 kW
Miehistö 2

Historia muokkaa

T-38 suunniteltiin vuonna 1936 AMO-ajoneuvopajassa. T-38 oli kehitelty aikaisemmasta T-37A:sta, joka perustui ranskalaiseen kevyeen AMR 33 -tiedustelupanssarivaunuun. Panssarivaunussa oli normaali GAZ (Ford) -moottori, joka oli halpa valmistaa. Kelluvuus perustui suureen runkotilavuuteen ja kylkikellukkeisiin. Vedessä ajoneuvo kulki pienen kolmilapaisen potkurin voimalla.

T-38 oli suunniteltu tiedustelutehtäviin ja jalkaväen tueksi. Tiedustelukäytössä sen etuina olivat profiilin mataluus sekä hyvä liikkuvuus kelluvuudesta johtuen. T-38:sta suunniteltiin tehdä myös ilmateitse kuljetettava versio; Kiovassa järjestetyissä sotaharjoituksissa vuonna 1936 panssareita kuljetettiin Tupolev TB-3 -pommikoneiden rungon alle kiinnitettyinä. Jokainen jalkaväkipataljoona sai 38 kappaletta T-38:aa ja jokainen lentokuljetettava panssaripataljoonalle sai 50 vaunua. Ohut panssari ja ainoastaan yksi pikakivääri aseistuksena rajoittivat T-38:n taistelukäyttöä. Radion puuttuminen useimmista vaunuista rajoitti taas niiden tiedustelukäyttöä. T-38:n puutteiden vuoksi se aiottiin korvata T-40:llä, mutta toisen maailmansodan alkamisen vuoksi sen valmistusmäärä jäi vähäiseksi. T-40:n pohjalta puolestaan kehitettiin T-60.

 
T-38 aseistettuna DT-pikakiväärillä.

T-38:aa valmistettiin kaikkiaan noin 1 500 kappaletta, mikä kertoo amfibisten tiedustelupanssarivaunujen tärkeydestä puna-armeijalle. Jotkin vaunut varustettiin 20 millimetrin ShVAK-tykillä.

Palvelushistoria muokkaa

T-38 oli puna-armeijan palveluksessa talvisodassa Suomea vastaan vuosina 1939–1940, mutta vaunut olivat heikon panssarointinsa ja aseistuksensa vuoksi lähinnä käyttökelvottomia suomalaismaastossa. Malli ei menestynyt myöskään saksalaisia vastaan, jotka saivat runsaasti T-38-vaunuja sotasaaliiksi. T-38:aa nähtiin harvoin taistelukäytössä vuoden 1941 jälkeen, vaikkakin niitä käytettiin Dnepr-joen ylityksessä vuonna 1944. Toisen maailmansodan aikana puna-armeijan tärkein amfibioajoneuvo oli kuitenkin Ford GPA -maastoauto, joita Yhdysvallat toimitti Neuvostoliitolle Lend-Lease-ohjelman myötä.

Wehrmacht ei juurikaan käyttänyt T-38:aa varsinaisena taisteluvaununa, toisin kuin T-26:ia ja T-34:iä, tai muita parempia panssarivaunuja. Osan T-38:ista väitetään muutetun 37 millimetrin ilmatorjuntatykkien alustoiksi, vaikka kyseinen ase kuulostaakin liian kookkaalta T-38:n rungolle.

Variaatiot muokkaa

  • T-38RT (1937), radiovaunu
  • OT-38 (1937), liekinheitinvaunu
  • T-38M1 (1937), paremmalla voimansiirrolla varustettu prototyyppi, jota pidettiin liian monimutkaisena tuotantomalliksi
  • T-38M2 (1938), paremmalla vaihteistolla ja GAZ M1 -moottorilla varustettu malli
  • T-38TU, lisäradioantennilla varustettu komentovaunumalli
  • SU-45 (1936), 45 mm tykillä varustettu koemalli
  • T-38TT (1939), kauko-ohjattava koemalli

Lähteet muokkaa

  • Bean, Tim & Fowler, Will (2002): Russian Tanks of World War II – Stalin’s Armored Might
  • Bishop, Chris (1998): The Encyclopedia of Weapons of World War II
  • Chamberlain, Peter & Ellis, Chris (1972): Tanks of the World, 1915–1945
  • Fleischer, Wolfgang (1999): Russian Tanks and Armored Vehicles 1917–1945

Aiheesta muualla muokkaa