Wikipedia

Tšetšenian historia

 

Tämän artikkelin tai sen osan määritelmä puuttuu tai on huonosti laadittu.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin määritelmää. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Tšetšenian historia on Pohjois-Kaukasuksen tšetšeenien ja heidän valtionsa historia.

Tšetšeenit ovat Pohjois-Kaukasuksen suurin alkuperäiskansa. Se asui alueella viimeistään 600-luvulla jaa. ja lienee muuttanut alueelle jostain etelästä. Kun Venäjän valta laajeni alueelle 1700-luvun alussa, tšetšeenit taistelivat yli sata vuotta menestyksellä Venäjän valloittajia vastaan. 1850-luvulla Venäjä lopulta onnistui valtaamaan maan. Tämän jälkeen tšetšeenien ja venäläisten välit ovat olleet hyvin huonot. Tšetšeenit kapinoivat Josif Stalinin aikoina, ja Stalin miltei hävitti kansan siirtäen sen muualle ja tappaen ainakin 200 000 tšetšeeniä. Stalinin ajan päätyttyä tšetšeenit saivat palata takaisin kotikonnuilleen. Tšetšenian separatistit julistivat maan itsenäiseksi 1990-luvun alussa, mikä johti Tšetšenian sotiin Venäjän vastustaessa itsenäistymistä. Sodat raunioittivat maan, maassa asuneet venäläiset pakenivat ja 10 % tšetšeeneistä kuoli. Vuodesta 2009 vastarinta Tšetšeniassa on ollut heikkoa. Maata on tämän jälkeen hallinnut kovaotteinen Ramzan Kadyrov.

Venäjän valtakausi muokkaa

Venäjän vaikutus Kaukasiassa alkoi 1500-luvulla Iivana Julman perustettua vuonna 1559 Tarkin, jonne 1. kasakka-armeija oli sijoitettuna 1587. Myöhemmin alue kuului Krimin kaanikuntaan, joka liitettiin Venäjään vuonna 1783. Venäläiset saapuivat Kaukasian alueelle Katariina Suuren aikana, jolloin Aleksandr Suvorov ja ruhtinas Grigori Potjomkin johtivat sotaretkiä syvälle Kaukasiaan. Kenraali Aleksei Jermolov perusti sarjan linnoituksia ns. Kaukasian linjalle turvaamaan Venäjän etupiiriä Osmanien valtakuntaa vastaan. Tšetšeeniheimojen vastarintaa johti 1834 imaamin arvonimen ottanut kansallissankari Šamil, joka loi ensimmäisen valtiomuodostelman alueelle. Hänet vangittiin ja karkotettiin 1859, jolloin Tšetšenia lasketaan liitetyksi Venäjän keisarikuntaan. Sodan myötä jopa 500 000 kaukasialaista karkotettiin Turkkiin ja Lähi-itään, ja tilalle muutti armenialaisia ja kasakoita.

Neuvostoliiton aikana muokkaa

Pohjois-Kaukasian tasavalta julistautui itsenäiseksi toukokuussa 1918 (syyskuusta 1919 Pohjois-Kaukasian emiraatti) ja taisteli valkokenraali Anton Denikiniä vastaan. Bolševikkien tukemat vuoriston tšetšeenit asettuivat punaisten puolelle ja jopa avustivat bolševikkivallan palauttamisessa alueelle. Denikinin tappion jälkeen puna-armeija saapui Tšetšeniaan 1920 alussa ja tapahtui uusi kapina, nyt bolševikkeja vastaan, joka kukistettiin 1921 syksyllä.

Palkkiona yhteistyöstä luotiin marraskuussa 1922 tšetšeenioblasti, ja osana Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikkaa vuonna 1936 inguušioblastin kanssa siitä tuli osa Tšetšeeni-Ingušian autonomista sosialistista neuvostotasavaltaa. Pääasiassa maatalousvaltainen tasavalta taisteli pakkokollektivisointia vastaan ja 1937–1938 osana Stalinin puhdistuksia monet paikalliset kommunistijohtajat pidätettiin.

Toisen maailmansodan aikana Israilov ja Šeripov muodostivat kapinallishallituksen ja kesäkuussa 1942 vetosivat kansaan saksalaisten toivottamiseksi tervetulleiksi vieraina, jos he hyväksyisivät tasavallan itsenäiseksi. Josif Stalin siirrätytti tämän perusteella sodan jälkeen lähes koko väestön, 425 000 tšetšeeniä ja inguušia, maanpakoon Kazakstaniin. Yli neljännes tšetšeeneistä kuoli karkotuksen aikana. Tšetšeenit rehabilitoitiin ja heidän sallittiin palata kotiseuduilleen vuonna 1957 Stalinin kuoleman jälkeen. Tšetšeeni-Ingušusian ASNT perustettiin uudelleen 11. helmikuuta 1957. Vuonna 1959 väestönlaskennassa alueella oli 419 000 tšetšeeniä ja 1970 611 000 tšetšeeniä, 135 000 inguušia ja 336 000 venäläistä.[1][2]

Tšetšenia itsenäistyy muokkaa

Marraskuussa 1990 Tšetšeeno-Ingušetian ASNT:n korkein neuvosto julisti maan suvereeniksi ja vaati osallistumista liitto- ja federaatiosopimuksiin Neuvostoliiton tasavaltojen tavoin. Samoihin aikoihin syntyi Tšetšeenikansan kansallinen kongressi. Kesällä 1991 kansalliskongressi sai johtajakseen entisen ilmavoimien kenraali Džohar Dudajevin, joka loi oman aseistetun kansalliskaartinsa ja alkoi suunnitella vallankaappausta Groznyissa.[2]

Tasavallan kommunistijohtaja Doku Zavgajev tuki, tai ei ainakaan tuominnut elokuun 1991 vanhoillisten vallankaappausta Gorbatšovia vastaan. Kenraali Dudajevin kaarti valtasi parlamenttirakennuksen syyskuussa ja syrjäytti maan kommunistijohdon. Venäjän korkein neuvosto tuki Dudajevin toimia ja sen puhemies Ruslan Hasbulatov saapui Groznyihin julistamaan uudet vaalit. Vaalit järjestettiin muutaman viikon kuluttua sekavissa olosuhteissa. Vaalikampanja kesti vain kaksi viikkoa, ja se järjestettiin hätätilan alaisessa maassa. Myös ulkomailla olevat tšetšeenit saivat äänestää. Kuusi neljästätoista tasavallan alueesta kieltäytyi järjestämästä laittomana pitämiään vaaleja ja ne jätettiin ulkopuolelle, myös Venäjän kansanedustajain kongressi julisti vaalit laittomiksi. Dudajev voitti 27. lokakuuta 1991 ylivoimaisesti sekä presidentin, että parlamenttivaalit ja julisti maan itsenäiseksi 6. syyskuuta 1991.[2][1] 6. marraskuuta 1991 Venäjän presidentti Jeltsin julisti maan hätätilaan lain ja järjestyksen palauttamiseksi.

Tšetšenian uusi perustuslaki 1992 julisti sen itsenäiseksi ja sekulaariksi valtioksi. Inguušien Ingušia erosi Tšetšeeni-Ingušian tasavallasta ja jäi Venäjän yhteyteen. Tšetšenian itsenäisyyden tunnustivat Georgian vallankaappauksella jo syrjäytetty hallitus ja Afganistan Taliban-liikkeen noustua valtaan 1996.

Uuden valtion hallintoa vastaan protestoitiin mielenosoituksin. Dudajev hajotti keväällä 1993 maan parlamentin ja kesäkuussa 1993 presidentillinen kaarti tappoi lähes 50 parlamentin hajotusta vastaan mieltään osoittanutta.[3] Vuoden 1993 puolivälissä Dudajevin vastainen oppositio järjestyi sissiliikkeeksi ja pyysi keväällä 1994 apua Venäjältä laillisen järjestyksen palauttamiseksi.[1] Marraskuussa 1994 Venäjän turvallisuuspalvelun tukemat sissijoukot yrittivät vallankaappausta.[4]

Venäjän presidentti Boris Jeltsin korosti 27. joulukuuta puheessaan Tšetšenian johdon laittomuutta ja maan hajoamista aseistettujen joukkojen hallitsemiin alueisiin. Posti ei toiminut puoleentoista vuoteen, tietoliikenneyhteydet olivat poikki ja Venäjän eläkkeiden maksuun lähettämät varat menivät aseiden ostoon.[5] Kahdeksan kuukauden aikana 1994 Groznyin alueella Pohjois-Kaukasian rautatiellä ryöstettiin 1700 tavaravaunua.

Venäjän armeija aloitti hyökkäyksen Tšetšeniaan joulukuussa 1994 ja valtasi helmikuussa 1995 Groznyin (katso: ensimmäinen Tšetšenian sota). Dudajev sai surmansa iskussa huhtikuussa 1996. Presidentin tehtäviä alkoi hoitaa Zelimhan Jandarbijev. Toukokuussa solmittiin tulitauko, mutta se ei pitänyt.[6] Elokuussa 1996 sissit tunkeutuivat takaisin Groznyin keskustaan asti. Jeltsin nimitti kenraali Aleksandr Lebedin neuvottelemaan ja ensimmäinen sota päättyi Hasavjurtin rauhansopimukseen ja Venäjän vetäytymiseen. Kysymys maan itsenäisyydestä jätettiin 31. joulukuuta 2001 jälkeen.

Tammikuussa 1997 presidentiksi valittiin Aslan Mashadov. Hän vieraili Moskovassa, jolloin allekirjoitettiin lopullinen rauhansopimus. Elokuussa 1997 Mashadov ilmoitti oikeuslaitoksen siirtyvän islamilaiseen šaria-lakiin, mikä näkyi mm. julkisina teloituksina.[7][8] Tammikuussa 1998 sissipäällikkö Šamil Basajev muodosti hallituksen. Hän erosi kuitenkin jo heinäkuussa. Suosionsa menettänyttä Mashadovia vastaan tehtiin lukuisia murhayrityksiä, maaliskuussa 1999 neljäs.[9] Mashadov julisti kesäkuussa 1998 poikkeustilan kasvavan laittomuuden vuoksi.[10] Joukko entisiä sissijohtajia julisti oman hallituksensa islamilaisen lain mukaan ja vaati Mashadovia eroamaan.[10] Maaliskuussa 1999 Venäjän lähettiläs Tšetšeniaan, kenraali Gennadi Špigun kaapattiin Groznyin lentokentältä, ja hänen ruumiinsa löydettiin vuoden kuluttua.[10] Vuoden 1999 aikana Tšetšenian ja Venäjän rajalla tapahtui lukuisia aseellisia yhteenottoja. Aseistetut jengit kaappasivat satoja ulkomaalaisia ja Venäjän kansalaisia kahden vuoden aikana.[11]

Jälleen osaksi Venäjää muokkaa

Toinen Tšetšenian sota alkoi vuonna 1999. Syynä oli Basajevin naapuritasavaltaan Dagestaniin johtama hyökkäys ja noin 300 kuolonuhria vaatineetlähde? kerrostaloräjäytykset elo–syyskuussa 1999 Moskovassa ja Dagestanissa. Venäjän lehdistö syytti iskuista tšetšeenikapinallisia ja he puolestaan Venäjää. Sota alkoi 1. lokakuuta 1999 ilmaiskuilla joilla Venäjän armeija vältti ensimmäisen sodan raskaat miestappiot. Muun muassa Nato tuomitsi raskaan voimankäytön siviilejä vastaan, vaikka tukikin Venäjän oikeutta säilyttää maan alueellinen yhtenäisyys.[12] Venäjän liityttyä Yhdysvaltain johtamaan terrorismin vastaiseen sotaan kansainvälinen arvostelu väheni.

Noin 217 000 ihmistä pakeni tasavallasta, valtaosa Ingušiaan.[11] Kahdessa Tšetšenian sodassa kuoli valtioneuvoston puhemiehen Taus Džabrailovin mukaan noin 160 000 ihmistä. Lukema on korkeampi kuin esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Memorial aikaisemmat arviot. Näistä 30 000–40 000 on etnisesti tšetšeenejä. Toisaalta separatistijohtaja Aslan Mashadovin mukaan viidennes tšetšeeneistä, eli 200 000 henkeä olisi kuollut.[13]

Kesäkuussa 2000 Venäjä nimitti tasavallan johtoon entisen imaami Ahmad Kadyrovin. Kaikki paitsi raskaimpiin rikoksiin syyllistyneet taistelijat armahdettiin 1999 alkaen ja osa liittyi liittovaltion ja Kadyrovin yksityisiin joukkoihin. Ihmisoikeusjärjestöt esittivät huolensa ihmisoikeusrikkomuksista, mukaan lukien kidutuksesta ja laajoista pidätyksistä.[14]

Maaliskuussa 2003 järjestettiin peruslain hyväksynyt kansanäänestys, jossa ilmoitettujen tietojen mukaan 95 % kannatti pysymistä osana Venäjää äänestysprosentin ollessa 89,5 prosenttia. Äänestys oli luultavasti järjestetty, mutta myös riippumattomien tarkkailijoiden mielipidemittausten mukaan 62 % äänesti ja näistä 91 % kannatti Tšetšenian pysymistä osana Venäjää.[15] Venäjän osaksi jäämisen kannatus sai pontta ilmeisen runsaskätisestä liittovaltion avusta maan infrastruktuurin uudelleenrakentamiseen.[16] Separatistit eivät luonnollisesti hyväksyneet äänestyksen tulosta ja monia äänestyspaikkoja, kuten kouluja tulitettiin.

 
Pilvenpiirtäjiä 2000-luvulla jälleenrakennetussa Groznyissa.

Lokakuussa 2003 järjestetyssä presidentinvaalissa yli 80 % äänistä sai entinen uskonnollinen johtaja ja separatisti Ahmad Kadyrov, joka kuitenkin siirtyi Venäjän puolelle. Hänelle ei ollut merkittäviä vastaehdokkaita ja vaalit järjestettiin jälleen sotatila-alueella. Kadyrov tapettiin pommilla 9. toukokuuta 2004. Elokuussa 2004 presidentiksi valittiin yli 70 %:n ääniosuudella Alu Alhanov. Ahmad Kadyrovin poika Ramzan Kadyrov toimi aluksi varapääministerinä isänsä surman jälkeen ja johtaa omia asejoukkojaan.

Vielä elokuussa 2005 Taus Džabrailovin mukaan tasavallassa toimi noin 1 000 kapinallista, joita tuki 100–150 ulkomaalaista taistelijaa.[13]

Tšetšeenien vastarintaliike on ilmeisesti hiipumassa yli 7 000 taistelijan jätettyä aseensa ja palattua siviilielämään.[17] Pääministeri Ramzan Kadyrovin mukaan militanttiryhmiä maaliskuussa 2006 ei enää ollut toiminnassa.[18] Samalla vastarintaliike on radikalisoitunut, ja sen johtoon ovat tulleet kansallista vapautusta ajavien sijaan radikaali-islamistit, joiden tavoitteena on koko Pohjois-Kaukasian kattava islamilainen valtio.[19][20] Separatistit ovat samalla menettäneet tukensa ja ajautuneet taloudellisiin ongelmiin.[21]

Venäjä julisti tilanteen rauhoittuneen vuoteen 2009 mennessä niin paljon, että se saattoi lopettaa sotilastoimet kapinallisia vastaan. Yksittäisiä iskuja on tapahtunut senkin jälkeen.lähde?

Seksuaalivähemmistöjen vainot muokkaa

Pääartikkeli: Tšetšenian seksuaalivähemmistöjen vainot

Helmikuussa 2017 alkoi Tšetšeniasta tulla tietoja yli sadan seksuaalivähemmistöön kuuluvan ja kidutuksista. Syynä oli pelkkä kuuluminen seksuaalivähemmistöön. Muutama oli kuollut kidutuksiin. Maa kiisti ihmisoikeusrikkomukset. Mutta yhtä hyvin se kiisti myös seksuaalivähemmistöjen olemassaolon Tšetšeniassa[22].

Oppositioaktivisten murhat muokkaa

2010-luvun lopulla on murhattu ainakin pari Kadyrovia arvostellutta bloggaajaa jne.[23] Näiden takana on lännessä pidetty mm. Venäjän sotilastiedustelupalvelua[24][25][26].

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c Varhaishistoriasta leavenworth.army.milin dokumentissa. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ a b c Rand.orgin julkaisu (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ FMSO: "spring of 1993, dissolved the Chechen parliament, and in June of 1993 his presidential guard clashed with those protesting parliament's dissolution and killed nearly 50 people"
  4. ↑ FMSO: "dismal attack in November of 1994 led by the Dudayev opposition"
  5. ↑ FMSO: "earlier paid out for these purposes were used by the Grozny leadership to buy weaponry"
  6. ↑ CD-Facta: "seuraajansa Zelimhan Jandarbijev jatkoi johdonmukaisesti taistelua toukokuussa 1996 sovitusta tulitauosta huolimatta"
  7. ↑ CD-Facta: "Elok. 1997 Mashadov ilmoitti Tšetšenian oikeuslaitoksen ryhtyvän toimimaan islam. šarian pohjalta"
  8. ↑ Latvia Condemns Public Executions in Chechnya [23.9.1997 (Latvian ulkoministeriö)
  9. ↑ CD-Facta
  10. ↑ a b c Timeline: Chechnya (BBC)
  11. ↑ a b UN chief: No Chechen 'catastrophe' (BBC)
  12. ↑ NATO condemns Russia's offensive in Chechnya (BBC)
  13. ↑ a b Death Toll Put at 160,000 in Chechnya
  14. ↑ BBC
  15. ↑ 'Palestinizing' Chechnya (Johnson's Russia List, alun perin Washington Post 06/27/2003.
  16. ↑ Chechnya: The end in sight? (Jamestown Foundation, Russia and Eurasia Review vol 2, issue 7, 4/1/2003)
  17. ↑ Over 7,000 militants gave up arms in recent years - Chechen PM (RIA)
  18. ↑ Chechen PM says all militant groups eliminated (RIA)
  19. ↑ MosNews 14.3.2006: Chechen Rebels Radicalize
  20. ↑ Russia: The Ideological Split In The Chechen Leadership (FRERL)
  21. ↑ Chechnya: Separatist Leaders Admit To Logistical, Financial Problems
  22. ↑ Yle tapasi Tšetšenian vainoja paenneita homomiehiä – "Korviin kiinnitettiin johdot ja ystävääni kidutettiin sähköiskuin"
  23. ↑ Poliittiset pakolaiset | Eurooppaan paenneet tšetšeenit pelkäävät nyt henkensä puolesta – jo kolme tasavallan johtajaa kritisoinutta toisinajattelijaa murhattu vuoden aikana Helsingin Sanomat. 8.7.2020. Viitattu 9.7.2020.
  24. ↑ Tshetshenialainen bloggaaja löydettiin raa’asti murhattuna hotellihuoneesta Ranskassa – ”Hänet tapettiin varoituksena muille” Ilta Sanomat. 5.2.2020. Viitattu 5.2.2020.
  25. ↑ Bellingcat: Tshetsheenimies ammuttiin keskellä kirkasta päivää Berliinissä – Venäjällä sormet pelissä Ilta Sanomat. 27.9.2019. Viitattu 5.2.2020.
  26. ↑ Polkupyörämurhaaja surmasi tshetsheenimiehen teloitustyyliin keskellä kirkasta päivää Berliinissä – Venäjää arvellaan osallisuudesta Ilta Sanomat. 29.8.2019. Viitattu 5.2.2020.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Tšetšeenit, Pohjois-Kaukasuksen historiaa ja Groznyin taistelu 24.1.10995 saakka, Antero Leizinger, Kirja-Leitzinger, Painosampo OY 1995, ISBN 952-9752-10-5.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tšetšenian_historia&oldid=21648985”