Täyskierto
Täyskierto tarkoittaa keväällä ja syksyllä tapahtuvaa koko vesirungon sekoittumista pinnasta pohjaan. Järvet voidaan luokitella täyskiertojen lukumäärän perusteella: muun muassa amiktinen, dimiktinen, polymiktinen ja meromiktinen. Suomessa, lauhkealla ilmastovyöhykkeellä, järvissä tapahtuu kaksi täyskiertoa eli järvet ovat dimiktisiä [1].
Täyskierto Suomen järvissä muokkaa
Makea vesi on tiheimmillään eli painavinta noin 4°C lämpötilassa. Keväällä veden pintakerrosten lämmetessä, lämpimämpi ja tiheämpi vesi painuu pinnalta pohjalle ja aiheuttaa vesirungon pystysuuntaisen sekoittumisen, täyskierron [1][2]. Pinnalta siirtyy pohjalle hapekasta vettä ja samalla pohjasta nousee ravinteita pinnalle.
Kesällä pintavesien lämmetessä edelleen, vesi alkaa lämpötilakerrostua eli täyskierto pysähtyy. Yli 4°C lämpötilassa vesi on jälleen kevyempää, eikä enää painu pohjalle vaan pysyy pinnalla ja lämpenee edelleen. Näin muodostuu järvien kesäkerrostuneisuus [1]. Mitä lämpimämmäksi päällysvesi lämpenee kesän aikana, sitä vahvempi kerrostuneisuus on, eikä pystysuuntaista sekoittumista pääse tapahtumaan. Tuuli voi sekoittaa järviä 5–20 metrin syvyyteen asti.[1] Lämmintä päällysvettä ja viileämpää alusvettä erottaa niin sanottu harppauskerros, jossa lämpötilan muutos pintaan nähden voi olla 10 astetta.[3]
Syksyllä päällysvesi jäähtyy ja tihentyessään painuu pohjaan ja aiheuttaa täyskierron. Vesirungon sekoittuessa, hapekasta vettä pääsee jälleen alusveteen ja alusvedestä ravinteita päällysveteen. Täyskierron jälkeen lämpötila on sama koko vesirungossa.
Talvella vesi jäähtyy edelleen. Alle 4°C lämpötilassa vesi on jälleen kevyempää, eikä enää painu pohjalle vaan pysyy pinnalla ja jäähtyy edelleen. Muodostuu talvikerrostuneisuus, jossa päällysvesi on kylmempää kuin alusvesi.[3][1] Päällysveden jäähtymisen jatkuessa pintaveden lämpötila laskee jäätymispisteeseen ja pinnalle muodostuu jääpeite.
Lähteet muokkaa
- Lahti, Kimmo & Rönkä, Antti: Biologia: Ympäristöekologia. Helsinki: WSOY oppimateriaalit, 2006. ISBN 951-0-29702-X.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e Leppäranta, Matti, Juhani Virta ja Timo Huttula: Hydrologian perusteet. Helsingin yliopisto, 2017. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Ursula Ahvenisto, Esa Borén, Sven-Erik Hjelt, Tuija Karjalainen ja Jarmo Sirviö: Geofysiikka : tunne maapallosi, s. 67-68. Porvoo: WSOY, 2004. 58383531. ISBN 951-0-26113-0, 978-951-0-26113-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 20.1.2020).
- ↑ a b Täyskierto Peda.net. Viitattu 2.12.2007.