System Shock 2 on Looking Glass Studiosin kehittämä toimintaroolipeli, joka on julkaistu vuonna 1999 Windowsille. Sen ovat tuottaneet yhteistyössä Irrational Games, Looking Glass Studios ja Electronic Arts.

System Shock 2
Kehittäjä Looking Glass Studios, Irrational Games
Julkaisija Electronic Arts
Jakelija Steam, GOG.com, Humble Store ja Discord Store
Suunnittelija Ken Levine
Säveltäjä Eric Brosius
Pelimoottori Dark Engine
Julkaistu
  • NA 11. elokuuta 1999
Lajityyppi toimintaroolipeli
Pelimuoto yksinpeli
Ikäluokitus ESRB: Alkaen 17 vuotta
USK 16
Alusta Microsoft Windows, macOS ja Linux
Jakelumuoto CD-ROM, digitaalinen jakelu ja digitaalinen lataus
Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla

Peli on seuraaja vuonna 1994 julkaistulle System Shockille.[1]

Nightdive Studios on tehnyt pelin uusintajulkaisuversion vuonna 2013 ja on ilmoittanut työskentelevänsä parannetun version kehittämisessä.[2][3] Nightdive kehittänyt myös aiemman pelin uusintaversion.[1]

Tarina muokkaa

Taustatarina muokkaa

On kulunut 42 vuotta siitä, kun mielipuolinen tekoäly, Shodan, ensi kerran kukistettiin. Ihmiskunta elää yhä suuryritysten hallitsemassa dystopiassa. Teknologia on pitkälle kehittynyt ja ihmiskehoa on mahdollista muokata kyberneettisin implantein. Maapallon rajat ovat käyneet ahtaiksi ja monet ovat lähteneet etsimään onneaan lähiavaruuden siirtokunnista.

Juoni muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Pelin tarina sijoittuu vuoteen 2114. Ihmiskunnan ensimmäinen ylivalonnopeusalus Von Braun sekä siihen telakoitunut sotilasalus UNN Rickenbacker lähetetään miehistöineen matkaan kohti Tau Cetin tähtisysteemiä. Kahden aluksen komentajina toimivat Trioptimum-korporaation palveluksessa Anatoly Korenchkin sekä kapteeni William B. Diego. Historiallisen matkan tavoitteet koskevat raaka-aineiden ja uuden elämän löytämistä. Jo ennen matkaa on herännyt kysymys sen onnistumisesta. Trioptimumin kunnianhimo ja miehistön byrokratia monimutkaistavat asioita ja synnyttävät levottomuuksia. Marie Delacroixin, aluksen suunnittelijan varoitukset Von Braunin heikkouksista jäävät huomiotta Korenchkinin ja Diegon välisessä kilvassa.

Kolme kuukautta myöhemmin tapahtuu jotain merkittävää. Aluksen vastaanotin saa palasia tuskaisesta viestistä Tau Cetin ympäristöstä, miljardeja maileja asutetun avaruuden rajojen ulkopuolella. Pelastusyksikkö laskeutuu Tau Ceti 5 planeetan pinnalle. Myös kunnianhimoiset kapteenit ovat mukana. Kiirehtiessään ulos, ilman suojavarusteita, he löytävät ensi kerran maapallon ulkopuolisen organismin koteloituneena. Lumoutunut pelastusyksikkö tuo kotelot tutkittavaksi Von Brauniin. Psyykkisten voimiensa avulla organismi kommunikoi miehistölle. Korenchkin ja Diego lankeavat ensimmäisinä tälle voimakkaalle psyykkiselle olennolle. Myöhemmin he kutsuvat itseään "osana useaa". Joidenkin päivien kuluttua kotelot avautuvat Von Braunin vesiviljelmäkannella ja niistä kuoriutuvat nivelmadot infektoivat hoitajansa. Madot ovat loiseläjiä, jotka saavat isäntänsä mielen ja ruumiin toimimaan tahtonsa mukaan. Monesti isäntä kuolee kuitenkin jo psyykkisen invaasion aikana. Loisinfektio lisäksi käynnistää isäntäorganismissa aineenvaihdunnallisia muutoksia. Myöhemmin nämä johtavat isännän voimakkaaseen mutaatioon ja kasvuun. Infektoitunut miehistö integroituu olennon kollektiiviseen yhteisöön ensin mielellään ja myöhemmin ruumiillaan. Emo-organismi alkaa kasvaa Von Braunin uumenissa saavuttaen myöhemmin valtavan koon.

Näillä paikkain nimetön pelaaja herää kylmäunesta Von Braun aluksen lääkintäkannella. Hänellä ei ole muistikuvia edeltävistä viikoista. Tohtori Janice Polito, yksi selviytyjistä ottaa yhteyden pelaajaan ja pyytää pelaajaa etsimään hänet neljänneltä kannelta. Polito kertoo pelaajalle että hänen kehossaan on kybernetiikkaan perustuva järjestelmä, jonka avulla pelaaja voi asentaa "implantteja" kehoonsa.

Pelin edetessä pelaaja oppii lisää aluksen tapahtumista aistiharhojen ja äänitteiden kautta. Matkan varrella pelaaja kohtaa useita sairastuneita ja äärimmäisen aggressiivisia miehistön jäseniä. Aluksella on vain muutamia henkiinjääneitä. Käy ilmi, että vierasorganismi on saastuttanut miehistön jäsenten avulla myös Von Braunin keskustietokoneen, Xerxeksen. Päästäkseen Politon luokse, täytyy pelaajan suorittaa lukuisia tehtäviä kuten käynnistää aluksen virtalähde hissin käyttämiseksi ja vierasorganismin muodostaman biomassan tuhoaminen hissikuilusta.

Kun pelaaja pääsee Janicen luokse, Shodan ottaa häneen ensi kerran yhteyttä. Käy ilmi, että Shodan on opastanut pelaajaa Janicen välityksellä. Tohtori itse on kuollut. Shodan kertoo, että hän on luonut aluksen kaapanneen vierasorganismin. Infektoimalla Von Braunin miehistön, hän pääsi pois Tau Cetista. Nyt organismi on kuitenkin kasvanut liian voimakkaaksi ja se täytyy tuhota. Koska pelaajalla ei ole muutakaan mahdollisuutta, hän päättää jatkaa yhteistyötään Shodanin kanssa.

Pelaaja onnistuu varoittamaan maata Von Braunin infektiosta sekä avaamaan portin Xerxeksen keskusmuistiin, jolloin Shodan yrittää saada emoaluksen hallintaansa. Tämä ei kuitenkaan onnistu ja pelaajan on siirrettävä itsensä sekä Shodan Rickenbackeniin. Toiset henkiin jääneet, Suarez ja Rebecca pakenevat samaan aikaan pelastuskapselissa. Pian Marie Delacroix onnistuu lähettämään pelaajalle viestin, jossa kerrotaan Shodanin todellisesta suunnitelmasta. Marie kuolee myöhemmin sukkulaterminaalissa. Pelaaja kohtaa pahasti infektoituneen Anatoly Korenchkinin komentosillalla. Tämä hyökkää pelaajan kimppuun, mutta saa surmansa. Viimeisessä viestissään Korenchkin kertoo suunnitelmasta Suarezin ja Rebeccan varalle. Pelaaja pakenee Rickenbackeniin.

Shodan neuvoo pelaajan surmaamaan emo-organismin, jotta Rickenbacker voisi irrottautua Von Braunista. Samalla hän kertoo, kuinka pelaajalla on potentiaalia tulla hänen omaksi kyberneettiseksi ilmentymäkseen. William Diego ottaa pelaajaan yhteyttä ja haluaa tavata Rickenbackenin sairasosastolla. Pelaaja löytää hänet myöhemmin kuolleena, poistettuaan loismadon ruumiistaan. Pelaaja laukaisee itsensä pelastussukkulassa jättimäisen emo-organismin sisään. Hän onnistuu löytämään olennon keskushermoston ja tuhoamaan sen. Pelaaja havahtuu pian Shodanin luomasta, alati laajenevasta, virtuaalitodellisuudesta. Shodan itse kutsuu tätä proto-todellisuudeksi. Marie oli ymmärtänyt Shodanin suunnitelman ja jättänyt pelaajalle tästä tiedon. Alun perin Mariesta oli tarkoitus tulla myös Shodanin ilmentymä, mutta tieto suunnitelmasta koitui hänen kohtalokseen. Shodanin ei ollutkaan tarkoitus tuhota Von Braunia, vaan käyttää tämän ylivalonnopeustekniikkaa luodakseen oman aika-avaruutensa. Pelaaja onnistuu löytämään Shodanin keskusmuistin ja tuhoamaan sen. Tämän jälkeen hän havahtuu Rickenbackenin komentosillalta.

Myöhemmin Suarez kertoo, että hän ja Rebecca ovat muuttaneet pelastussukkulansa kurssia ja palaavat Von Braunille. Alus on saatu takaisin hallintaan ja tilanne näyttää hyvältä. Samalla huonosti voiva Rebecca ilmestyy hänen taakseen. Rebeccan ääni on vääristynyt ja se muistuttaa Shodania. Hänen ulkonäkönsä muuttuu hirviömäiseksi. Tähän tarina päättyy.

Pelaaminen muokkaa

Peli yhdistelee ammuntapelin-, roolipelin- ja hiiviskelypelin elementtejä. Vaikka toiminta on keskeisessä osassa, perustuu viihdyttävyys myös vahvaan tunnelmalliseen tarinankerrontaan. Peli käyttää Dark Engine -pelimoottoria.

Peli on kuvattu ensimmäisestä persoonasta.

Peli on yhdistelmä toimintaa, ongelmanratkomista ja roolipelielementeillä lisättyä hahmonkehitystä. Kuvakulmana pelissä käytetään ensimmäisen persoonan kuvakulmaa. Pelaajalla on inventaario jossa hän säilyttää varusteita kuten aseita, panssareita, avaimia ja näiden lisäksi äänitteitä ja saapuneita viestejä. Inventaariolla on omat rajansa, joten pelaajan on aseiden ja muiden tarvikkeiden osalta päätettävä mitä ehdottomasti tarvitaan.

Pelissä ei ole varsinaisia tasoja vaan pelaaja kehittyy sitä mukaa kun hän saa kyberneettisiä moduuleja, joita käytetään eri kykyjen hankkimiseen ja parantamiseen. Fyysisten aseiden lisäksi pelaaja kykenee taistelemaan psioonisten kykyjen avulla. Aseet kuluvat käytön myötä ja muuttuvat käyttökelvottomiksi ellei pelaaja huolla niitä ja tietynlaisten aseiden huoltaminen taas vaatii korjaustaitojen tiettyä tasoa ja tiettyjen aseiden käyttäminen vaatii tiettyä asetaitoa.

Se mihin pelaaja erikoistuu parhaiten, ratkaistaan ennen varsinaisen pelin alkua tehtävässä jossa valitaan pelaajan erikoistuminen UNN (United Nations Nomitee) järjestön sisäisen haaran valinnalla. Laivasto erikoistuu tekniikkaan, erityisesti laitteiden hakkeroimiseen ja hallintaan, Merijalkaväki taas erikoistuu taisteluun ja OAS taas psioonisten kykyjen kehittämiseen ja niiden käytön harjaantumiseen. Tämän jälkeen pelaaja käy läpi "uravaiheen", jossa hän valitsee komennustehtäviä, joita ei varsinaisesti pelata vaan ne antavat tiettyjä kykyjä. Kun tämä vaihe on suoritettu, pelin tapahtumat alkavat.

Räiskinnän lisäksi pelin paino on osittain ympäristön tietokoneterminaalien hyödyntämisessä. Alus on täynnä erilaisia turva­kameroita joiden havaittua pelaajan, hälytys alkaa soida tietyn ajan ja lisää vihollisia ilmestyy pelaajan luo. Pelaaja voi tietokoneterminaalien avulla sammuttaa aluksen turvakamerat ja automaattiaseet hetkellisesti ja kykenee myös hakkeroimaan näitä automaattiaseita omalle puolelleen. Hakkerointi edellyttää, että pelaaja läpäisee minipelin, joka alkaa aina, kun jotain hakkeroidaan. Minipelissä on pieni ruutu jossa on viivalla yhdistettyjä neliöitä. Näistä neliöistä on saatava muodostettua kolmen neliön muodostama suora linja, jotta hakkerointi onnistuu. Pelissä on lisäksi ase- ja ruoka-automaatteja, joita hakkeroimalla pelaaja voi alentaa ammus- ja ruokatarvikkeiden hintaa.

Julkaisu ja vastaanotto muokkaa

Pelin sanotaan auttaneen selviytymiskauhupelin määrittelyssä, mutta se ei ollut suuri menestys julkaisun aikaan.[4] Peli julkaistiin Half-Life ja Deus Ex -pelien kanssa samaan aikaan.[4] Pelin tekijänoikeuksien tilanne vaikeutti sen saatavuutta.[4][5]

Peli sai IGN:n arvostelussa arvosanaksi 9/10.[6] Peli sai GameSpotin arvostelussa arvosanaksi 8.5/10.[7]

Uusintaversio muokkaa

Pelin uudelleen julkaisua vaikeutti, että sen oikeudet olivat jaettuna eri tahoille: Electronic Artsilla oli oikeus tavaramerkkiin kun taas Looking Glassin sulkemisen jälkeen oikeudet päätyivät Star Insurancelle ja Meadowbrook Insurancelle.[2] Nightdive Studios teki työtä oikeuksien hankkimiseksi uusintajulkaisua varten, joka julkaistiin vuonna 2013.[2][5] Vuonna 2019 Nightdive ilmoitti Enhanced Edition -version kehityksestä.[3]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b Andy Chalk: System Shock remake is coming in 2022, so here's 15 all-new screens pcgamer.com. 14.12.2021. Viitattu 16.3.2022. (englanniksi)
  2. a b c Jared Newman: Thirteen Years Later, System Shock 2 Lives Again techland.time.com. 13.2.2013. Viitattu 16.3.2022. (englanniksi)
  3. a b Imogen Beckhelling: Nightdive Studios announces System Shock 2 Enhanced Edition eurogamer.net. 12.8.2019. Viitattu 16.3.2022. (englanniksi)
  4. a b c Adi Robertson: System Shock 2 helped define survival horror — but it’s still in a league of its own theverge.com. 11.8.2019. Viitattu 16.3.2022. (englanniksi)
  5. a b Javy Gwaltney: This is How System Shock Came Back From The Dead gameinformer.com. 19.3.2019. Viitattu 16.3.2022. (englanniksi)
  6. System Shock 2 ign.com. 21.8.1999. Viitattu 16.3.2022. (englanniksi)
  7. Desslock: System Shock 2 Review gamespot.com. 25.8.1999. Viitattu 16.3.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä videopeleihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.