Sverdrupin saari sijaitsee Venäjän Siperian pohjoispuolisella Karanmerellä Novaja Zemljasta itään. Saari sijaitsee Aasian mantereelta 110 kilometrin päässä Jamalin ja Gydan niemimaiden lähellä pohjoiseen Ob-joen suusta ja Jenisein lahdesta.[1]

Sverdrupin saaren sijainti Karanmerellä.
Sverdrupin saaren kartta.

Löytäminen muokkaa

Sverdrupin saaren löysi Fridtjof Nansen 18. elokuuta 1893 Fram-laivan ensimmäisellä tutkimusmatkalla. Ensimmäisen kerran saarelle rantauduttiin kahdella venäläisillä Sibirjakov (jäänmurtaja) ja Rusanov jäänmurtajilla vuoden 1933 elokuussa.[1]

Geologia muokkaa

Tuolloin tehtiin ensimmäinen kuvaus saaren pinnanmuodostuksesta ja geologiasta. Sverdrupin saaren pinta-ala on noin 70 neliökilometriä. Siitä noin kolmannes on hiekasta kaasaantunutta kynnästä jonka korkeus merenpinnasta on alle kaksi metriä. Korkein kohta saaren keskiosassa on 33 metriä. Saaren pinnanmuoto on selvästi penkereinen ja sitä halkovat selvät veden uurtamat raviinit.[1]

Sää ja kasvillisuus muokkaa

Keskilämpötila on tammikuussa -26 – -28 °C ja heinäkuussa 0,4–3,4 °C. Vuotuinen sademäärä on 200–300 millimetriä. Kylmyys aiheuttaa sen että saaren kasvillisuus on arktisen aavikon tyypillistä kasvillisuutta. Putkilokasveja on vähän ja ne kuuluvat seuraaviin heimoihin:

Saarella kasvaa 27 lajia sammalia ja 33 lajia jäkäliä.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Andreev, A.A. & Tarasov, P.E. & Romanenko, F.A. & Sulerzhitsky, L.D.: Younger Dryas pollen records from Sverdrup Island (Kara Sea). Quaternary International, 1997, 41–42. vsk, s. 135–139. doi:10.1016/S1040-6182(96)00045-6. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.10.2019. (englanniksi)
Tämä saariin tai saaristoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.