Susi-Kustaa
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Susi-Kustaa on Väinö Linnan kirjasarjan Täällä Pohjantähden alla henkilöhahmo. Yksinään mökissään asusteleva ja metsästyksellä sekä kalastuksella elävä Susi-Kustaa on Pentinkulman kylän eräänlainen kylähullu. Hän pyrkii elämään omilla ehdoillaan eikä halua sopeutua kyläyhteisöön. Susi-Kustaa todistaa kirjasarjan aikana sivusta seuraten monet juonen kannalta keskeiset kylän tapahtumat, mutta useimmista muista hahmoista poiketen välttää osallistumista mihinkään poliittiseen toimintaan ja pysyttelee kokonaan sivussa myös Suomen sisällissodan tapahtumista. Vanhetessaan hän muuttuu epäsosiaaliseksi ja eristäytyväksi.
| Susi-Kustaa | |
|---|---|
| Luoja(t) | Väinö Linna |
| Ensi- esiintyminen |
Täällä Pohjantähden alla -romaanit |
| Henkilötiedot | |
| Sukupuoli | mies |
| Asuinpaikka | Pentinkulma |
| Suhteet | |
| Vanhemmat | hieroja-Priita |
Fiktiivinen henkilöhistoria muokkaa
Kustaa syntyi kylän hieroja Priitalle aviottomana poikana, kun Priita erehtyi lankeamaan Töyryn vanhan isännän pitkiin vikittelyihin. Avioton lapsi oli tuolloin suuri häpeä, mutta Priita oli niin kova nainen, ettei häntä hävettänyt: pää pystyssä hän hoiti työtään ja synnytti pojan, Kustaan. Kylän vakituisena synnytysten apunaisena eli jonkinlaisena itseoppineena kätilönä hän selvisikin urakasta ilman apua - ainakaan tapauksesta ei kerrota mitään.
Kasvattajaksi hänestä ei oikein ollut, ja siksi Kustaasta tulikin omavaltainen; rippikoulu jäi kesken eikä poika tehnyt työtä kuin silloin kun se häntä huvitti. Koskelan kattotalkoisiin hän kaikkien ihmeeksi tuli ja osoittautui jopa kovaksi työmieheksi. Otto Kivivuori juotti hänelle urakalla sahtia saadakseen pojan juovuksiin – mutta sepä ei onnistunutkaan: Kustaa joi siinä kuin muutkin miehet, muttei juopunut.
Jossain vaiheessa Kustaa osti suustaladattavan luodikon Priitan vähillä rahoilla ja alkoi metsästää, yhtään kysymättä lupaa keneltäkään. Kun hän onnistui ampumaan suden, häntä alettiin sanoa Susi-Kustaaksi.
Kun Priita kuoli, ei Susi-Kustaa laskenut ketään mökkiin vaan teki itse arkun johon laittoi äitinsä pesemättömänä olkien päälle. Hautaus ei onnistunut, koska kirkkoherra Salpakari esti sen ja laitatti ruumiin säälliseen hautauskuntoon kartanon palvelijoiden avulla. Susi-Kustaa kieltäytyi edelleen rippikoulusta eikä uskonut papin uhkauksia, jotka jäivätkin tyhjiksi sanoiksi.
Samoin Suureen Adressiin nimiä kerännyt kirkkoherran rouva sai kauhukseen kuulla Kustaan omaleimaisen kannan asiaan:
»Keisaria vastaan ei kirjoitella! Se on kaikkein suurvaltaisin herra ja keisari ja saa vaikka katkoa meiltä kaikilta kaulat jos tahtoo!»
Samoin kun Eetu Salin kävi puhujamatkalla Pentinkulmalla, Susi-Kustaa seisoskeli tilaisuuden reunamilla irvistellen ja ivaillen.
Vuodet kuluivat. Suomen sisällissodassa valkoiset vangitsivat Kustaan ja aikoivat ampua hänet varoitukseksi muille, mutta Ilmari Salpakari esti sen ja Kustaa sai rangaistukseksi teloitettujen hautaamisen. Ilmari näki Kustaan tapauksessa koomisen puolen, toisin kuin suojeluskunnan esikunnan enemmistö.[1] Kumma kyllä, Kustaa sai luodikkonsa takaisin vapauduttuaan, kun onnistui tekemään selväksi ettei häntä politiikka kiinnostanut.
Kun Arvo Töyry meni naimisiin ja perintö jaettiin veljesten kesken, myös heidän setäpuolensa Susi-Kustaa meni vaatimaan osuuttaan – ja tahallaan morsiamen kuullen. Arvo jupisi ettei hän mitään perinnöstä tiedä ja jätti maksamatta, vanha emäntä itki loukkaantuneena joskin turhaan.
Vanha paroni, joka ei juuri metsästellyt, oli katsonut läpi sormiensa Susi-Kustaan omavaltaista metsästystä, mutta uusi kartanonherra olikin metsämies eikä oikein suvainnut mokomaa. Hän ei kuitenkaan ei ryhtynyt käräjöimään, koska totesi nopeasti, että erakko olikin itse asiassa hyödyksi: Kustaa ampui erityisesti kettuja, jotka tuhosivat pikkuriistaa enemmän kuin herra ja Kustaa yhdessä. Herra itse ampui vain lintuja ja jäniksiä.
Kustaa asui aina 30-luvulle asti mökissään vaikka riista ja kala vähenivät koko ajan; eihän Kustaa paljonkaan tarvinnut elääkseen mutta, lopulta häneen tuli lian vuoksi ajoksia ja paha ihottuma. Hänen sanottiin myös näkevän harhoja ja hakkaavan niitä rautapuntarilla. Syksyn aina vain kylmetessä ihmisiä alkoi pelottaa kun Kustaan mökin piipusta ei enää noussutkaan savua eli lämmityskin alkoi unohtua.
Lopulta tilanne meni aivan mahdottomaksi ja sosiaalilautakunnan puheenjohtaja Janne Kivivuori kävi lääkärin kanssa paikalla mutta kun ei Kustaa antanut tutkia itseään, he tulivat poliisin kanssa ja Kustaa vietiin väkisin hoitoon. Lopputuloksena Kustaa julistettiin lääkärin päätöksellä mielisairaaksi ja joutui vaivaistaloon; vietäessä erakko kiroili niin että kaikki kuulivat Jannen vaanivan hänen mökkiään kunnalle.
Pentti Rautajärvi julisti tämän johdosta:
»Vapaalla miehellä on oikeus olla miten haluaa - tuo on marxilaista pakkovaltaa ja siitä näette mikä teitä odottaa!»
Kukaan ei kuitenkaan kuunnellut opettajan mahtipontista paasausta - jonka mukaan yhteiskunnan olisi pitänyt jättää sairas mies kuolemaan kylmään, sairauteen ja nälkään vain siksi että hän olisi "vapaa". Vain Siukola vänkäsi vastaan periaatteesta:
»Se on anarkisti se Kustaa – pakko yhteiskunnan on se hoitaa kun ei itse osaa»
Susi-Kustaa joutui vaivaistalon kalterien taakse ja rauhoittui muutaman kuukauden päästä, niin että hänet päästettiin yleiselle puolelle. Aluksi hän jurotti hiljaa mutta lopulta alkoi huvikseen tyrannisoida Leppäsen Preetiä. Tätä huvia kesti sitten molempien kuolemaan asti.
Akseli Koskela huusi itselleen Susi-Kustaan tontin kunnan huutokaupasta; pihasta sai hyvän laitumen, vaikka mökki oli huono polttopuunakin.
Kustaa unohtui nopeasti, tosin Janne palasi häneen vaalipuheessaan hiukan myöhemmin: kun Pentti Rautajärvi pauhasi omassa vaalipuheessaan ”raivaajaesi-isistä joiden aikakauteen olisi palattava!” Johon Janne totesi puheessaan että ne ajat olivat ollutta ja mennyttä: hän vei juuri edellisenä syksynä ”viimeisen suuren taaton” eli Susi-Kustaan vaivaistaloon.
Susi-Kustaa esiintyy tarinassa viimeisen kerran talvisodan aikana, kun Leppäsen Preeti on palannut tyttärenpoikansa Valtun sankarihautajaisista. Kustaa kuuntelee Preetin kertomusta hautajaisista ilkeästi naurahdellen, kieltäytyy ensin Preetin tarjoamasta kahvista mutta ottaa sen lopulta kuten muutkin.[2]
Lähteet muokkaa
- Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla. WS Bookwell Oy, 2003. ISBN 951-01288-9-9.