Suomenpikkumittari

hyönteislaji

Suomenpikkumittari (Eupithecia groenblomi) on pikkumittareihin kuuluva yöperhoslaji. Laji kuvattiin tieteelle uutena vuonna 1969 sellaisten perhosten perusteella, jotka saatiin kasvatettua Pälkäneeltä vuonna 1956 löydetyistä toukista.[1] Nykyäänkin suuri enemmistö kaikista havaituista perhosyksilöistä on löydetty Suomesta.[2]

Suomenpikkumittari
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Mittarimaiset Geometroidea
Heimo: Mittarit Geometridae
Alaheimo: Kenttämittarit Larentiinae
Suku: Pikkumittarit Eupithecia
Laji: groenblomi
Kaksiosainen nimi

Eupithecia groenblomi
Urbahn, 1969

Katso myös

  Suomenpikkumittari Commonsissa

Koko ja ulkonäkö muokkaa

Suhteellisen kookas, harmaa pikkumittarilaji. Etusiivet ovat hieman kiiltävät, väriltään harmaat tai hieman ruskehtavat ja niissä on suuri, selvästi erottuva musta keskipilkku. Jos siiven keskivarjo erottuu, se tekee keskipilkun kohdalla terävän mutkan. Takasiivet ovat etusiipiä vaaleammat ja niissäkin on selvä keskipilkku. Siipiripset ovat vain heikosti täplikkäät. Tuntosarvien suomupeite on harmaata. Siipiväli 18–24 mm.[1]

Levinneisyys ja lentoaika muokkaa

Laji tunnetaan koko maailmassa ainoastaan Suomesta, Norjasta, Venäjältä[3] ja Japanista[2]. Suomessa havainnot keskittyvät Etelä-Hämeeseen, mutta elinalue ulottuu Itä-Suomesta Keski-Pohjanmaalle.[4] Se saattaa olla sisämaalaji, joka välttelee rannikkoalueita, joskin 2000-luvun aikana havaintoja on alettu tehdä myös etelärannikolta.[5] Perhoset lentävät heinäkuun loppupuolelta elokuun loppupuoliskolle.[4]

Elinympäristö ja elintavat muokkaa

Harvalukuinen ja paikoittainen kuusimetsien asukki, jonka elinpaikkoja ovat valoisat kultapiiskua kasvavat metsäaukeat. Se näyttää myös selviytyvän hakkuuaukeilla ainakin joitakin vuosia hakkuun jälkeen. Perhoset tulevat valolle, mutta tavallisimmin lajin tapaa toukkana ja ensimmäiset aikuisina luonnosta tavatut yksilöt havaittiin vasta vuonna 1971. Sekä valolle tulevat että toukista kasvatetut yksilöt ovat pääasiassa naaraita. Kotelo talvehtii, joskus ehkä kahdestikin.[1]

Ravintokasvi muokkaa

Toukka on kultapiiskun (Solidago virgaurea) kukinnoissa ja hedelmystöissä elävä monofagi.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Mikkola K, Jalas I., Peltonen O.: Suomen perhoset. Mittarit 2. Recallmed Oy. Suomen Perhostutkijain Seura. Hangon Kirjapaino, 1989. ISBN 951-9221-23-9. s. 70
  2. a b Mikkola, Kauri & Murtosaari, Jussi & Nissinen, Kari (toim.): Perhosten lumo: Suomalainen perhostieto. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3317-6. s. 207–208
  3. Fauna Europaea (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
  4. a b Perhoswiki[vanhentunut linkki]
  5. Panu Välimäki, Marko Mutanen, Tomi Mutanen & Timo Lehto: Mielenkiintoiset perhoshavainnot ja vaelluskatsaus 2008. Baptria, 2009, 34. vsk, nro 2, s. 46. Suomen Perhostutkijain Seura.

Aiheesta muualla muokkaa