Wikipedia

Suomenpihlaja

putkilokasvilaji

Suomenpihlaja eli härkäpihlaja[2] (Hedlundia hybrida)[3][4] on Lounais-Suomessa kasvava pihlajalaji. Lajin aiempi tieteellinen nimi on Carl von Linnén antama Sorbus hybrida. Pietari Kalmin antama nimi S. fennica ei ole kelvannut nimistötieteilijöille. Kuten lajin tieteellinen lajinimi hybrida kertoo, suomenpihlaja on syntynyt kahden eri lajin risteydyttyä noin 6 000 vuotta sitten Litorinameren rannikolla; kantalajit olivat ilmeisesti kotipihlaja (Sorbus aucuparia) ja saksanpihlajiin kuuluva "itämerenpihlaja" Sorbus rupicola.[2]

Suomenpihlaja
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Rosales
Heimo: Ruusukasvit Rosaceae
Suku: Limipihlajat Hedlundia
Laji: hybrida
Kaksiosainen nimi

Hedlundia hybrida
(L.) Sennikov & Kurtto

Synonyymit
  • Sorbus fennica [2]
  • Sorbus hybrida (L.) L.
  • "Suomenorapihlaja" Crataegus fennica Kalm (1765)[2]
Katso myös

  Suomenpihlaja Wikispeciesissä
  Suomenpihlaja Commonsissa

Ulkonäkö ja koko muokkaa

 
Suomenpihlajan lehti ala- ja yläpuolelta.

Suomenpihlaja kasvaa enintään 10–15 metriä korkeaksi puuksi. Muodoltaan se muistuttaa ruotsinpihlajaa, josta sen voi erottaa lehtien perusteella; suomenpihlajan lehden tyvellä on yksi tai kaksi lehdykkäparia, joskus useampiakin, kun taas ruotsinpihlajan lehden tyvellä ei yleensä ole yksittäisiä lehdykkäpareja.

Suomenpihlaja kukkii juhannuksen aikoihin. Kukinto on vaaleankeltainen tai lähes valkoinen[2] huiskilo. Kukan halkaisija on suurempi kuin kotipihlajalla, noin puolitoista senttimetriä.[2] Kukasta kypsyvä hedelmä on punainen ja pyöreä pohjusmarja.

Levinneisyys muokkaa

Suomenpihlaja kasvaa luonnonvaraisena Ahvenanmaalla, lounaissaaristossa ja Lounais-Suomen rannikolla. Joidenkin lähteiden mukaan sitä esiintyisi myös Suomen ulkopuolella Ruotsin Södermanlandin ja Uplannin maakuntien rannikoilla, Gotlannissa, Tanskan Bornholmin saarella ja Norjassa.[2]

Elinympäristö muokkaa

Kasvupaikan suhteen laji on vaatimaton, mutta mieluiten se kasvaa valoisassa kuivassa rinteessä. Luonnossa sen tyypillisintä esiintymisympäristöä ovat kivikkoiset niittyrinteet, kalliolehdot, laidunkedot ja karjalaitumet, yleensä lähellä meren rantaa.[2]

Käyttö muokkaa

Suomenpihlajan marjoista voi tehdä mehua. Puusepänteollisuudessa kysytty puuaines on lujaa ja vaaleaa. Suomenpihlajaa viljellään yleisesti puistopuuna Etelä-Suomessa, joskin ruotsinpihlaja on tavallisempi. Ainakin Lounais-Suomessa, Uudellamaalla ja Etelä-Hämeessä laji on levittäytynyt istutusalueilta myös ympäröivään luontoon.[2]

Lähteet muokkaa

  • Retkeilykasvio (toim. Leena Hämet-Ahti, Juha Suominen, Tauno Ulvinen, Pertti Uotila, Seppo Vuokko). Suomen Luonnonsuojelun tuki. Helsinki, 1984. ISBN 951-9381-02-3.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Rivers, M.C. & Beech, E.: Hedlundia hybrida IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.2. 2017. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 29.7.2019. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i Lindholm, Tapio: Suomenpihlaja, saariston puu. Suomen Luonto, 1989, 48. vsk, nro 1, s. 12–13. Suomen luonnonsuojeluliitto.
  3. ↑ Suomenpihlaja – Hedlundia hybrida Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 12.11.2019.
  4. ↑ Hassler M.: Hedlundia hybrida (L.) Sennikov & Kurtto Catalogue of Life: 2019 Annual Checklist. Viitattu 12.11.2019.
Suomalaiset lehtipuut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomenpihlaja&oldid=21695222”