Suomen vaalirahoituskohu

keväällä 2008 noussut kohu vuoden 2007 eduskuntavaaleissa ehdokkaille annetusta vaalituesta

Suomen vaalirahoituskohu tai Suomen vaalirahakohu oli keväällä 2008 noussut kohu vuoden 2007 eduskuntavaaleissa ehdokkaille annetusta vaalituesta. Useissa ehdokkaiden vaalirahailmoituksissa oli puutteita. Ilmoituksia korjattiin ja lahjoituksia palautettiin vielä vuoden 2008 keväällä.

Kohu jatkui vuosia ja uudet paljastukset johtivat vaatimuksiin pääministeri Matti Vanhasen erosta ja uusien eduskuntavaalien järjestämisestä. Keskusrikospoliisi ja oikeuskansleri harkitsevat rikostutkinnan aloittamista Vanhasen asemasta vaalirahoituksen järjestäjänä ja vastaanottajanamilloin?.

Vaalirahoitukseen liittyvistä rikoksista epäiltiin useita kansanedustajia.[1][2][3][4]

Kohun alku muokkaa

Kehittyvien Maakuntien Suomen (KMS) roolin vaalirahoituksessa paljasti muun muassa Ilta-Sanomat joulukuussa 2007. Varsinainen kohu syntyi toukokuussa 2008 keskustan kansanedustaja Timo Kallin todettua A-Talk-ohjelmalle jättäneensä tarkoituksella kertomatta tukijoitaan vaalirahailmoituksessaan, koska ilmoittamatta jättämisestä ei ole seurauksia. Nousseen keskustelun myötä hän kuitenkin myöhemmin kertoi muiden tavoin tukijoitaan, joita olivat Ruukki Group, Ajanta ja Kehittyvien Maakuntien Suomi.[5][6]

Monet kansanedustajat kertoivat olevansa tietämättömiä siitä, että joidenkin heidän saamiensa lahjoitusten takana olivat esimerkiksi suursijoittajat tai kaupan suuryksiköt. Helsingin Sanomien toimittaja Unto Hämäläisen arvion mukaan kokoomuksen ja keskustan ehdokkaiden saamat vaalirahat saattoivat jopa ratkaista vaalituloksen puolueiden eduksi.[6][7] Vaalirahailmoitusten mukaan 200 kansanedustajan omiin kampanjoihin kului rahaa yli 7,7 miljoonaa euroa. Lisäksi rahaa kului myös puolueiden ja niiden ehdokkaiden kampanjoihin, jotka eivät tulleet valituiksi.[8]

Euroopan neuvoston korruptionvastainen elin GRECO piti Suomen puoluerahoituksen valvontaa ongelmallisena joulukuussa 2007. Greco suositteli Suomelle lahjontaa koskevan lainsäädännön tehostamista ja rangaistusten koventamista.[9] Valtiovarainministeriön projektipäällikkö Markku Hirvosen mukaan vaalirahoitusjärjestelmän suuri ongelma on valvonnan puute.[10]

Kehittyvien maakuntien Suomen tuet ja liike-elämän muut tuet muokkaa

Kehittyvien maakuntien Suomi muokkaa

Suurimmaksi keskustelunaiheeksi nousi Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen jakama 400 000 euron kampanjaraha. Yhdistyksellä oli vaaleissa viisi eri rahoittajaa, mutta 90 prosenttia varoista saatiin kolmelta yrittäjältä, jotka olivat Nova Groupin toimitusjohtaja Tapani Yli-Saunamäki (osuus 145 000 € eli 36 %), Tokmanni-konsernin toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen (osuus 120 000 € eli 30 %) ja Maskun Kalustetalon sekä Lempäälän Ideaparkin omistaja Toivo Sukari (osuus 100 000 € eli 25 %). Yhdistyksen puheenjohtajana toimi juristi Pekka Lind ja avustusten jakajana Yli-Saunamäki. Keskustan hallintopäällikkö Aki Haaro oli yhdistyksen varatilintarkastajaja. Keskustan kehittämispäällikkö Lasse Kontiolalla puolestaan oli yhdistyksen antama tilinkäyttöoikeus.[11][12]

Eniten tukea annettiin keskustalle, mutta myös kokoomusta ja SDP:tä tuettiin. Tukea sai noin 40 ehdokasta. Yli-Saunamäen mukaan tuettujen ehdokkaiden tuli uskoa yritteliäisyyteen, kotimaiseen työhön ja isänmaallisuuteen. Vuosi vaalien jälkeen kahdeksan valituksi tullutta ehdokasta oli nimennyt KMS:n yhdeksi tukijoistaan.[13][14][15][16]

Yhdistyksen vaaliavustukset muokkaa

Oman ilmoituksensa tai lehtitietojen mukaan ainakin seuraavat ehdokkaat saivat vaalirahoitusavustusta Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä:[13][14][17][16]

  1. Keskusta: Hannu Hoskonen 2 000 €, Liisa Hyssälä 5 000 €, Timo Kalli 10 000 €, Anne Kalmari 5 000 €, Oiva Kaltiokumpu 5 000 €, Juha Korkeaoja 5 000 €, Seppo Kääriäinen 5 000 €, Mika Lintilä 10 000 €, Paula Lehtomäki 15 000 €, Hannes Manninen 5 000 €, Juha Mieto 5 000 €, Lauri Oinonen 5 000 €, Markku Pakkanen 2 000 €, Mauri Pekkarinen 10 000 €,[18] Antti Rantakangas 5 000 €, Eero Reijonen 5 000 €, Paula Sihto 5 000 €, Markku Uusipaavalniemi 5 000 €, Matti Vanhanen 10 000 €, Anu Vehviläinen 10 000 €, Paavo Väyrynen 10 000 €
  2. Kokoomus: Merikukka Forsius 5 000 €,[19] Juha Hakola 5 000 €, Jyri Häkämies 10 000 €, Ilkka Kanerva 10 000 €, Jyrki Katainen 10 000 €, Sampsa Kataja 5 000 €, Jari Koskinen 5 000 €, Suvi Linden 5 000 €, Sauli Niinistö 10 000 €, Pekka Ravi 10 000 €, Paula Risikko 5 000 €lähde?, Petri Salo 10 000 €, Marja Tiura 20 000 €, Henna Virkkunen 5 000 €
  3. SDP: Matti Ahde 10 000 €,[20] Eero Heinäluoma 10 000 €, Lauri Kähkönen 2 000 €, Päivi Lipponen 5 000 €
  4. RKP: Stefan Wallin 10 000 €

Muiden yhtiöiden tuki muokkaa

Yhtiöiden puoluetukeen sisältyy vuosina 2006–2009 neljässä vaalissa:[21] Kesko 21 900 € (2008), SRV alle 10 000 €, YIT muutama tuhat/vaali, Nordea muutama tuhat per vaali 2006–2007, OP-Pohjola 2007 14 000 €, 2006 8 000 € (tarkista), Elisa joitakin tuhansia vaaleja kohti, CapMan 2009 3500 €, 2007 5000 €.

Ylen keväällä 2008 tekemässä kyselyssä Suomen 20 suurimmasta yrityksestä kaksi kertoi antaneensa suoraa rahaa ehdokkaalle tai taustayhteisölle. 12 yritystä kertoi antaneensa epäsuoraa tukea lähinnä osallistumalla seminaareihin tai ostamalla mainostilaa.[22]

Helsingin Mekaanikontalo Oy on Alma Median hallituksen jäsenen ja Ruukki Group Oy:n hallituksen jäsenen Ahti Vilppulan määräysvaltayhteisö: Jyri Häkämies 10 000 €, Jyrki Katainen 10 000 €.[23]Ruukki Group myönsi tukea Satakunnan Parhaaksi ry:lle 20 000 €, Savo on kotimme -tukiryhmälle 10 000 €, Lohikosken työväenyhdistykselle 3 000 €, Keskustan Keski-Espoon paikallisyhdistykselle 2 000 € sekä Eheän Suomen Tuki ry:lle 10 000 €. Eheän Suomen Tuki ry sai myös Helsingin Mekaanikontalo Oy:ltä 10 000 €. Lisäksi Mekaanikontalo tuki Kansallista kokoomusta ja Kymenlaakson talousseuraa 10 000:lla eurolla.[24]Ajanta Oy:n taustalla on suursijoittaja Ari Salmivuori: Anu Vehviläinen 5 000 €.[23] Winsome Oy on Tuomo Raasion sijoitusyhtiö. Yhtiö on Capmanin 3. suurin omistaja. Capman on Kyösti Kakkosen Tokmanni-konsernin enemmistöosakas.[23]

Kiinteistöalan yritys Kiinteistö Oy Karihaara on antanut SDP:lle 11 000 € taulumyynnin kautta. Suomen Viestintärahoitus Oy:n kanssa käyty taulukauppa tuotti SDP:lle 5 000 € SDP:n mukaan.[25]

Suomi-Soffa tuki keskustan Mauri Pekkarisen vaalityötä 5 000 eurolla tammikuussa 2007. Ongelmallisen tuesta teki se, että Pekkarinen oli myöntänyt marraskuussa 2006 Suomi-Soffalle investointitukea 842 490 €. Pekkarinen pyysi 30. toukokuuta 2008 oikeuskansleri Jaakko Jonkkaa tutkimaan tapauksen. Oikeuskansleri antoi puhtaat paperit.[26]

Valtionyhtiöt muokkaa

Suurin tukija valtion enemmistöomisteisista yhtiöistä oli tierakennusalan Destia. Suurin osa rahoista päätyi SDP:lle, joka sai Destialta 11 600 €. Keskustalle annettiin 5 300 € ja kokoomukselle 3 000 €.[27][28] Destian jälkeen suurin oli Patria, joka oli antanut kolmelle suurimmalle 6 000 € jokaiselle. Lahjoitusten aikaan Patrian ohjauksesta vastasi Mauri Pekkarinen.[27][29] Finanssikonserni Sampo, josta valtio omistaa vain pienen vähemmistöosuuden, oli tukenut puolueita 125 000 €. Destia antoi puolueille 20 000 €, Patria 19 000 €, Itella 9 000 – 18 000 € ja Suomen teollisuussijoitus 7 000 €. Lisäksi Outokumpu rahoitti puolueita noin 6 000 eurolla.[30] Rahoitus- ja vakuutuskonserni Sampo, jonka osakkeista valtio omistaa 14 %, tuki eduskuntavaalien yhteydessä kokoomusta yhteensä 75 000 eurolla vuosina 2006 ja 2007, vuonna 2008 50 000 eurolla, sekä RKP:n edustajaa 3 000 eurolla. Muille puolueille annetut lahjoitukset olivat Sammon mukaan vähäisiä. Kokoomuksen hallintojohtaja Jarmo Pekkala kertoi keskustelleensa lahjoituksesta konserninjohtaja Björn Wahlroosin kanssa.[31][32]

Teollisuussijoituksesta oli valunut rahaa enimmäkseen SDP:lle. SDP:tä tuettiin 3 730 eurolla, Kokoomusta 1 840 eurolla ja Keskustaa 1 670 eurolla. Lisäksi valtionyhtiöiden puoluetukeen sisältyy Finnvera 1800 €, Ekokem 3000 €, Gasum 2500 € puoluetta kohti, Outokumpu 5300 € (2006), Rautaruukki 2000 € (2006–2008), Itella seminaarimaksuja (ei kerro summaa), ja Fortum 1 500 €.[33]VR Group oli tukenut Keskustaa noin 6 000 eurolla.[34] Grecon mukaan valtionyhtiöiden ei tulisi rahoittaa puolueita. Vihreiden puheenjohtaja ja keskustan ja Sdp:n puoluesihteerit tukevat puoluetukikieltoa valtionyhtiöille.[35][36]

Ammattiliittojen tuet muokkaa

 
Wikiuutiset

Suurin osa suomalaisista vastustaa ammattiyhdistysten vaalitukia. Ay-vaalitukia eivät hyväksy edes vasemmistoliiton tai SDP:n äänestäjät. Ay-jäsenmaksuja maksavat ihmiset ovat vieläkin tiukemmin ay-vaalitukia vastaan.[37]

SAK muokkaa

SAK:n ammattiyhdistysliitot eivät kerro puolueille jakamastaan tuesta, ellei sitä erikseen kysytä.[38] SAK:n johto kiistää antavansa suoraa puoluetukea.[39]

SAK:n johto on ohjannut liiton varoja SDP:lle 1970-luvulta lähtien.[40][41] Lisäksi SAK:n noin kahtakymmentä soppatykkiä on käytetty SDP:n vaalityössä, esimerkiksi eduskuntavaaleissa 2007.[42] Aikaisemmin presidentinvaaleissa 2006 SAK osti mainostoimistoilta satojen tuhansien eurojen mainoskampanjoita, jotka laajasti nähtiin SDP:n yrityksinä mustamaalata muita puolueita. SAK:n televisiomainos nähtiin niin vastenmielisenä, että SAK joutui sensuroimaan sen.[43][44][45][46] SAK osti sen tilalle uuden mainoksen.[47] SAK:n uusi mainos nousi Youtuben katsotuimmaksi videoksi.[48]

MOT-ohjelma sai käsiinsä kuitin, josta näkyy SDP:n saavan ammattiliitoilta vuodessa 400 000 euroa. SAK:n mukaan kysymys on ammattiyhdistysväen koulutukseen ja kokouksiin tarkoitetuista rahoista.[39][49]

JHL muokkaa

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto kertoi keväällä 2009, että se on tukenut puolueita vuosittain hieman yli sadalla tuhannella eurolla. Yhteensä olemassaolonsa aikana liitto on tukenut eri puolueita noin 450 000 eurolla. Esimerkiksi vuonna 2007 liiton tuki Suomen Sosialidemokraattiselle puolueelle oli noin 100 000 euroa ja Vasemmistoliitolle 11 000 euroa. Liiton mukaan kysymys on vuosittain maksettavasta summasta, joka on tarkoitettu muun muassa yhteiskuntavaikuttamiseen, sekä kokousten ja koulutusten rahoittamiseen. Vaalitukea annetaan ehdokkaille, jotka ovat liiton jäseniä.[50]

JHL:n yhteisöjäsen Aliupseeriliitto oli yllättynyt tuen suuruudesta.[51] Aliupseeriliitto tukee 70 000 – 80 000 eurolla SAK:ta ja JHL:aa, jotka puolestaan jakavat vaalitukea puolueille ja ehdokkaille. Liiton puheenjohtaja Petteri Leino ei usko jäsenkunnan hyväksyvän ay-liikkeen tukea puolueille. Jäsenien rahaa menee vasemmistolle vaikka aliupseerit eivät lain mukaan saa osallistua poliittiseen toimintaan.[51]

 
Wikiuutiset
Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutinen:

Tulliliiton puheenjohtaja Markku Kosonen vaati täyttä avoimuutta vaalirahoitukseen niin saajien kuin antajien osalta, ja arvioi että tulliliiton hallituksessa tullaan käymään kunnollinen neuvonpito SDP:n suurtuesta. Merivartioliiton puheenjohtaja Juha Masalin puolestaan arveli ammattiyhdistysten olevan SDP-mielisiä, ja jäsenistön tietävän asian.[52]

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori on myöntänyt Ilta-Sanomille, että JHL:n maksamat tukieurot tupsahtivat SDP:n tilille automaattisesti.[53]

Kaikki JHL:n 220 000 jäsentä eivät ole vasemmiston takana ja JHL:n jäsenmaksut ovat verovähennyskelpoisia.[54]

Metalliliitto muokkaa

Metallityöväen liitto kertoi tukeneensa SDP:tä ja Vasemmistoliittoa, mutta kieltäytyi aikaisemmin antamasta tarkempia tietoja MTV3:lle.[55] SDP:n ilmoitettua tukijansa elokuussa 2009 selvisi, että Metallin tuki SDP:lle oli noin 100 000 euroa vuonna 2007 ja 135 000 euroa vuonna 2008.[25] Metalliliitto oli Vasemmistoliiton suurin ammattiyhdistysliikkeeseen kuuluva tukija, tuki oli kymmeniä tuhansia.[56]

Muut muokkaa

SDP ilmoitti omat rahoittajansa itse oma-aloitteisesti. SDP:n vaalibudjetti oli muita suuria puoleita selvästi pienempi. Merkittäviin rahoittajiin lukeutuivat palkansaajajärjestöt. Vuonna 2007 JHL antoi tukea 113 000 €, Metallityöväen liitto 101 301 euroa, Palvelualojen ammattiliitto (PAM) 76 800 €, Paperiliitto 24 401 €, PAU 16575 €, Puu- ja erityisalojen liitto 14 862 €, Toimihenkilöunioni 12 920 €, Viestintäalan ammattiliitto 8 771 €, Rautatieläisten liitto 7 729 € ja Kemianliitto 6 190 €.

Vuonna 2008 SDP:n ilmoituksen mukaan JHL antoi tukea 113 000 €, Metallityöväenliitto 135 069 €, PAM 54 900 €, Paperiliitto 18 899 €, PAU 15 045 €, Puu- ja erityisalojen liitto 14 914 €, Viestintäalan ammattiliitto 8 512 €, Rautatieläisten liitto 7 328 € ja Kemianliitto 3 600 €.[25]

Elintarviketyöläisten liitto ilmoitti antaneensa rahaa eri puolueiden ehdokkaille 25 500 € vuoden 2007 vaaleissa.[55]

"Työväen Lehdistön Kannatusyhdistys ry" -nimiseltä yhdistykseltä SDP sai 100 000 euron lahjoituksen vaalivuonna 2007.[25]

Välikäsiä muokkaa

Vasemmistoliiton rahoitusta kanavoitiin Ohjelmatyö ry:n kautta. Eduskuntavaaleissa 2007 Ohjelmatyö tuki valitsemiaan noin 50 ehdokasta yli 100 000 eurolla.[57]

Ohjelmatyö-yhdistys sai rahaa Suomen kommunistisen puolueen perustajajäsenen Yrjö Sirolan säätiöltä, jonka puheenjohtaja on Vasemmistoliiton entisen puheenjohtajan Martti Korhosen naisystävä. Korhonen puolestaan sai vaalirahoitusta Ohjelmatyöltä. Turun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professorin Pekka Viljasen mukaan Korhonen saattoi olla Ohjelmatyöltä saamansa tuen suhteen esteellinen.[58]

Toinen vasemmistoliittolaisten rahavirtoja kanavoinut järjestö on Punajuuri, jonka kautta aiemmin ohjattiin SAK:n rahoja.[57][59]

Ammattiliittojen suhde vasemmistopuolueisiin muokkaa

Poliittisen historian professorin Pauli Kettusen mukaan vasemmistopuolueilla ja SAK:laisella ammattiyhdistysliikkeellä on yhteinen menneisyys työväenliikkeen puitteissa. Nykyisin yhteyksiä on vaikeampaa nähdä.[60]

Yhteiskunnallisten toimijoiden antamat tuet muokkaa

Raha-automaattiyhdistys muokkaa

Raha-automaattiyhdistyksen tukemat yhdistykset ja säätiöt ovat myös myöntäneet vaalitukea vaalitaideostojen muodossa. Tällaisia yhdistyksiä ovat Nuorisosäätiö, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Meripelastusseura.lähde?

Urheiluopistosäätiö muokkaa

Urheiluopistosäätiöltä SDP kertoo saaneensa 5 000 euroa taulumyynnissä.[25] Urheiluopistosäätiön valtuuskunnan puheenjohtaja on SDP:n Paavo Lipponen.[61]

Tradeka muokkaa

Elokuussa 2009 puolueiden julkistaessa rahoituksensa ilmeni, että Tradeka tuki Vasemmistoliittoa vuosien 2007-2009 aikana runsaalla 100 000 eurolla, ja SDP:tä vuosina 2007–2008 yhteensä 80 000 eurolla.[56][62][63] Näitä rahoja on käsitelty kirjanpidossa ja verotuksessa verovähennyskelvottomina lahjoituksina.[64] Tradekan mukaan tuki on "hyödyttänyt molempia".[64]

Yhteensä suuryritykseltä on tullut näiden tietojen mukaan SDP:lle ja Vasemmistoliitolle noin neljännesmiljoona euroa vuodesta 2007 lähtien.[65]

Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland muokkaa

Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland antoi RKP:lle 800 000 euroa vuoden 2007 eduskuntavaaleja varten.[66]

Kohun seuraukset muokkaa

Vaalirahailmoitusten täydentäminen ja palautukset muokkaa

Vaalirahailmoitusten takaraja oli toukokuussa 2007. Ministereistä ainakin Mauri Pekkarinen (kesk) ja Mari Kiviniemi (kesk) tulkitsivat vielä 24. toukokuuta 2008 väärin vaalirahoituslain ilmoitusvelvollisuutta siten, että heidän mielestään yhdeltä tukijalta saatua yli 1700 euron seminaari- tai taulumyyntituloa ei tarvitse kertoa.[67] Mauri Pekkarinen täydensi ilmoitustaan 27.5.2008.

Helsingin Sanomat piti joidenkin edustajien, esimerkiksi Timo Kallin ja Matti Ahteen tekemää vaalirahojen palautusta kaunisteluna, koska rike oli siinä, että saadut vaalirahat oli lainvastaisesti salattu 2007.[68]

Vaalirahoituksen valvonta ja mediahuomio muokkaa

Vaalirahailmoitusten valvonnasta tehtiin kantelu ja oikeusministeriö joutui tekemään selvityksen oikeuskanslerille. Ministeriön selvityksen mukaan oikeusministeriö ei voi määrätä poliitikkoa tekemään ilmoitusta vaalirahoituksesta, jos se on jäänyt tekemättä eikä määrätä uhkasakkoa. Oikeusministeriön mukaan vaalirahailmoitusten valvonta jää tiedotusvälineiden vastuulle ja poliitikot kantavat virheellisistä ilmoituksista poliittisen vastuun.[69]

Keskustelun käynnistyttyä blogimerkintöjen herättämän mielenkiinnon myötä tiedotusvälineet ryhtyivät selvittämään vaalirahoituksen perusteita. Erityisesti Helsingin Sanomat sekä iltapäivälehdet julkaisivat useita laajoja artikkeleita asiaan liittyen. Esimerkiksi Mauri Pekkarisen kampanjan yhteydessä myytyjä tauluja vaadittiin näytteille.[70] Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen puolestaan arvosteli etenkin helsinkiläismediaa asenteellisuudesta ja teloitusmentaliteetista, jonka edessä eduskunnan ja hallituksen ei ole syytä alistua.[71]

Suurin osa kohusta keskittyi Kehittyvien maakuntien Suomi- järjestöön, vaikka esimerkiksi RKP sai suurimman osan vaalirahoituksestaan Stiftelse för det tvåspråkiga Finland -säätiöltä, ja sen saama 600 000 euron tuki oli Kehittyvien maakuntien Suomen jakamaa tukea suurempi. Säätiörekisteristä löytyvän vuoden 2005 selvityksen mukaan Stiftelse för det tvåspråkiga Finland sai lahjoituksia 800 000 euroa ja jakoi avustuksia 600 000 euroa. Kun Helsingin Sanomat kysyi asiasta RKP:n ministeri Stefan Wallinilta, hän sanoi, ettei halunnut tietää puolueensa rahalähteitä.[72]

 
Wikiuutiset

Taloustutkimuksen toukokuun 2008 lopussa tekemän kyselyn mukaan kolme neljästä suomalaisesta uskoo, että poliitikkojen mielipiteitä voidaan ostaa vaalirahoituksella. Vastanneista 60 prosenttia hyväksyi poliitikoille annettavan vaalirahoituksen tuli se yrityksiltä tai ammattiliitoilta. Kolmannes kertoi vaalirahakohun vähentäneen heidän luottamustaan poliittiseen järjestelmään.[73]

Anu Kantolan johtamassa Helsingin Sanomain säätiön rahoittamassa Helsingin yliopiston Viestinnän tutkimuskeskuksen ja Tampereen yliopiston Journalismin tutkimusyksikön tutkimusprojektissa selvitettiin vaalirahoituskohua kolmesta eri näkökulmasta; keskeisten toimijoiden haastatteluilla, median sisältöjen analyysilla ja yleisötutkimuksella.[74] Tutkimuksen tuloksia on raportoiti Anu Kantolan toimittamassa Hetken hallitsijat, jJulkinen elämä notkeassa yhteiskunnassa kirjassa[75] sekä Sinikka Torkkolan tutkimusraportissa Vaaliraha ja lautakasa journalismissa - kohun lietsoja vai vastuullinen arvioija?[76]

Vaalirahoitussääntöjen uusiminen muokkaa

Eduskuntapuolueet sopivat, että vaalirahoitussäännöt uusitaan ennen vuoden 2008 kunnallisvaaleja. Uusia, kaikkia vaaleja koskevia sääntöjä valmisteltiin Tarastin toimikunnassa jouluun asti. Hallituspuolueet ehdottivat ilmoitusrajan laskemista 1 700:sta 1 000 euroon ja ehdokkaille vaatimusta erotella avustusten ohella vaalikampanjansa kulut. Opposition mielestä hallituksen kaavailemat uudistukset eivät olleet riittäviä vaan yksittäisille lahjoituksille olisi tullut määrätä yläraja ja vaalirahoituslain rikkominen säätää rangaistavaksi teoksi jo seuraaviin kunnallisvaaleihin mennessä. Oikeusministeri Tuija Brax piti näin nopeaa aikataulua mahdottomana muun muassa perustuslaillisten kysymysten vuoksi.[77]

Vaalirahoituslaki muokkaa

Korkeimman hallinto-oikeuden eläkkeellä oleva tuomari Lauri Tarasti valmisteli aikoinaan nykyistä vaalirahoituslakia. Tarasti pitää rahoituksesta syntynyttä kohua osoituksena lain toimivuudesta. Hänen mukaansa julkisuus on poliitikoille tehokkaampi kannustin noudattaa lakia kuin pienehköt rikosoikeudelliset rangaistukset, esimerkiksi sakot.[78]

Transparency International -järjestön mukaan Suomen poliittisen rahoituksen avoimuuden puutetta on hämmästelty kansainvälisestikin. Järjestö vertasi vaalirahoitusta koskevassa raportissaan Suomea Valko-Venäjään.[79] Grecon vaalirahoituksen maa-arvioinnin mukaan korruptio sen vakavassa muodossa voi hyvin uhata Suomen yhteiskunnan oikeus- ja perusarvoja. Grecon mukaan se tulisi ottaa määrätietoisemmin huomioon Suomen vaalirahoituslaissa.[80]

Helsingin Sanomien mukaan kansanedustajien lahjonnan kieltävät pykälät ovat yhtä suurta porsaanreikää. Kansanedustajat ovat laatineet itse itseään valvovan lain. Ennen vaaleja annetut lahjat ovat vaalirahoitusta ja sen jälkeen annetut lahjat ovat rahoitusta seuraavia vaaleja varten. Rikoslaissa on vuodesta 2002 kielletty kansanedustajan lahjominen ja kansanedustajalta lahjuksien vastaanottaminen. Sitä ennen oli kiellettyä vain ulkomaisten kansanedustajien lahjominen. Rikoslakia piti muuttaa Euroopan neuvoston rikosoikeussopimuksen vuoksi. Monissa muissa maissa kansanedustajien lahjominen oli kielletty jo aiemmin. Perustusvaliokunta vastusti lakia. Eduskunta piti lakia tarpeettomana. Se muotoiltiin siten, että Turun yliopiston rikosoikeuden professorin Pekka Viljasen mukaan käytännössä näyttöä lain rikkomisesta on mahdotonta saada.[81]

Tutkija Tomi Vehon mukaan Suomessa puolueilla on laajat oikeudet ja vähän velvoitteita muihin maihin verrattuna. Ruotsissa vuosisadan alun vertailussa oli säädöksiä vielä vähemmän, mutta Ruotsin puolueet ovat sopineet pelisäännöistä ja rahoittajista saa tietoa enemmän kuin Suomessa. Suomi ei ollut mukana tutkimuksessa. Tomi Vehon mukaan 2003 ilmoituksissa oli toivomisen varaa, ja vuonna 2007 ne olivat vielä huonompia. Lain perustelujen mukaan yhdistysten saama tuki on eriteltävä.[82]

Vaalirahoituskohun tapahtumat muokkaa

2007

  • 23.5.2007 poliittisen historian tutkija Markku Jokisipilä pohtii Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen (KMS) tukirahoja blogissaan.[83] Keskustelua käydään myös Internetin keskustelupalstoilla.
  • 25.5.2007 Iltalehdessä toimittaja Teppo Koskinen kertoo KMS:n putkahtaneen esiin monen kansanedustajan vaalirahoitusilmoituksessa. Yhdistyksen "rahanlähteeksi on esitetty nimenomaan liikemiesten yhteisö, jossa Kyösti Kakkonen on merkittävin jäsen".
  • 3.12.2007 Ilta-Sanomat paljastaa jutussaan, jonka tekijä on toimittaja Juha-Pekka Tikka, että mm. liikemiehet Kyösti Kakkonen ja Toivo Sukari ovat kasanneet KMS:n rahapottia, Nova Groupin varatoimitusjohtaja Tapani Yli-Saunamäki on kasannut itse yhdistystä, pääministeri Matti Vanhanen ja "kymmenet" kärkipoliitikot saivat varoja, yhdistyksen postiosoite kuuluu keskustan kehittämispäällikkö Lasse Kontiolalle, sekä muita taustoja. Jutusta tulee vaalirahoituskohun "ground zero" toukokuun 2008 Kalli-haastattelun ohessa.[84]

Toukokuu 2008

  • 3.5.2008 Asuntoministeri Jan Vapaavuori vastusti Toivo Sukarin Ideaparkia Vihtiin Helsingin Sanomissa[85]
  • 7.5.2008 Sukari vastasi Vapaavuorelle kovin sanoin[85]
  • 7.5.2008 Nova Groupin Arto Merisalo ilmoittaa sähköpostilla 27 liikemiehelle keskustan tukevan heidän asiaansa. Ryhmä haluaa estää lainmuutoksen tiukkenemisen.[85]
  • 7.5.2008 Keskustan ryhmänjohtaja Timo Kalli myöntää A-Talkissa, että hän on vastoin lain edellytystä jättänyt erittelemättä yli 1700 euron vaalitukia. Toimittaja on Ylen Kirsi Skön. Kalli sanoo pitävänsä tukea sen antajan ja itsensä välisenä asiana. Kalli sanoo olevansa vain poliittisessa vastuussa, kun asiaa ei ole sanktioitu laissa.
  • 11.5.2008 Yle TV1:n lähettämässä toimittaja Arvo Tuomisen dokumenttielokuvassa Suomalainen korruptio[86] väitettiin hyvin kärjekkäästi, että Suomessa yritys voi ostaa itselleen kansanedustajan, joka sitten ajaa maksajansa etua. Ohjelmassa haastateltiin mm. Suomen Transparency Internationalin puheenjohtajaa. Ohjelmassa kysyttiin, onko korruptio Suomessa niin yleistä, ettei kukaan kiinnitä siihen enää mitään huomiota. Esimerkkeinä mainittiin harmaa rakentaminen ja lääkeyritysten niin kutsutut ilmaiset tiedotusseminaarit.
  • 14.5.2008 Timo Kalli kertoo saaneensa rahaa Ruukki Groupilta, Ajantalta, ja Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä. Myöhemmin paljastuu, että yhdistys on jakanut vaalirahaa lähes 400 000 euroa.[85]
  • 14.5.2008 illalla Ilta-Sanomien verkkolehdessä toimittaja Tikka kertoo Ideaparkista kirjoittaneen Matti Vanhasen Kehittyvien maakuntien Suomelta eli osin Sukarilta saamasta rahasta.[87]
  • 15.5.2008 Ilta-Sanomat kertoo lehdessään pääministeri Vanhasen saaneen varoja KMS:ltä[88]
  • 16.5.2008 16 kansanedustajaa täydentää ilmoituksia. Jyri Häkämies ja Jan Vapaavuori tuhansia euroja ruotsalaiselta investointipankki Öhmanilta.[85]
  • 15.5.2008 Vaalijohtaja Arto Jääskeläisen mukaan (oikeusministeriö) kansanedustajien vaalirahoituslain rikkominen on melko yleistä. Tavallisin tapa lainkiertoon on oma tukiyhdistys, ilman että ehdokas lain mukaisesti selvittää, mistä tukiyhdistys rahoituksensa hankkii.[79]
  • 16.5.2008 Vanhasen kampanjapäällikkö Jari Flinck ja pääministeri kiistävät tienneensä rahoittajien henkilöllisyyttä.[89]
  • 16.5.2008: IS: Kohuyhdistys tuki Sdp:n puheenjohtaja Heinäluomaakin.[90]
  • 16.5.2008 Kokoomus ja keskusta vastustivat Vanhasen ehdottamaa yksittäisen lahjoituksen ylärajaa[91]
  • 17.5.2008 Matti Vanhanen palaa Etelä-Amerikan matkaltaan. Hänen mielestä vaalirahoituskriisissä on ainekset hyvin vakavaan tilanteeseen.[85]*
  • 19.5.2008 Oikeusministeri Tuija Brax haluaa siirtää vaalirahoituksen valvonnan pois oikeusministeriöstä.lähde?
  • 19.5.2008 Huonekaluyritys Suomi-Soffa (Kajaani) 15 000 € KMS:lle (tj Harri Toivainen)[92]
  • 19.5.2008 Tapani Yli-Saunamäki ilmoittaa päättäneensä tuen saajat. Ilmoitustaan on muuttanut 21 kansanedustajaa.[93]
  • 20.5.2008 IS: Mauri Pekkarinen myi KMS-yhdistykselle tauluja [94]
  • 20.5.2008 Iltalehti paljastaa, että monet merkittävät poliitikot ovat hakeneet vuorineuvoksen arvonimeä Tokmannin johtajalle Kyösti Kakkoselle. Tapani Yli-Saunamäki ”Ei tämä ihan vastikkeetonta rahan antoa ollut, vaan kuin aarrearkku".lähde?
  •   Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutinen: Vaaliavustusta saaneet poliitikot esittävät rahoittajaansa vuorineuvokseksi
  • 20.5.2008 Jyrki Katainen: ”vakava tilanne”, Matti Vanhanen: ”legitimiteettikriisi”lähde?
  • 22.5.2008 Oppositio kiirehtii lakiuudistusta. Pääministeri ja oikeusministeri: uudet säännöt syksyn vaaleihinlähde?
  • 23.5.2008 26 kansanedustajaa täydentänyt vaalirahoitustaan, puolueet pohtivat lain uudistamistalähde?
  • 25.5.2008 Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen kertoo Ilta-Sanomille olleensa Matti Vanhasen kanssa taustavaikuttajana, kun KMS perustettiin.[95]
  • 26.5.2008 Oikeusministeriö: Taulumyynti puoluetukea. Mauri Pekkarinen jättänyt ilmoittamatta. Keskustan kerrotaan suositelleen vaalirahaa Merikukka Forsiukselle. Korhonen sanoo puheitaan käsitetyn väärin.[93]
  • 27.5.2008 Kuntavaaleihin 3000 € katto, eduskuntavaaleihin 6000 € katto, keskusta luopuu tv-mainonnasta[93]
  • 27.5.2008 Kyösti Kakkonen pyytänyt keskeyttämään vuorineuvoksen nimitysprosessin. Arvonimeä hakivat myös useat KMS:n tukemat huippupoliitikot. Lautakuntaa johtaa Matti Vanhanen.[96]
  • 29.5.2008 Kimmo Tiilikainen haastaa Korhosen puoluesihteerikilpailuun[93]
  • 30.5.2008 Arto Merisalon sähköposti 9.5. kerrotaan, liikemiehet peruvat tapaamisen Vapaavuoren kanssa, eduskuntavaalien aikaistamisesta keskustellaan, KMS julkaisee 53 ehdokkaan tukilistan[93]
  • 31.5.2008 Korhonen pitää Merisalon väitettä mielikuvituksellisena: Keskusta saatu lobatuksi liikemiesten puolelle MRL-lain tulkinnassa[93]
  • 30.5.2008 Oppositio vaatii hallitukselta selvitystä vaalirahoituksesta.[97]
  • 30.5.2008 Bjarne Kallis (krist) vaatii uusia vaaleja vaalirahoituskohun vuoksi.[97]
  • 30.5.2008 Vanhanen: Näkemykseni eivät ole ostettavissa [98]
  • 2.6.2008 Vanhanen: Pääministeriltä eikä hallitukselta ei tiedonantoa eduskunnalle.[99]

Kesäkuu 2008

  • 2.6.2008 Ilta-Sanomat: Vasemmistoliitolla oli "oma KMS" eli Ohjelmatyö ry. Yhdistyksen takana on valtakunnallisia työväenjärjestöjä tai ammattiyhdistysjärjestöjä.[100]
  • 3.6.2008 Tutkintapyyntö poliisille Porin kunnallisvaalien rahoitusilmoitusten katoamisesta kuukausiksi. Lainaajaa ei tiedetä. Ilmoitukset palautettiin postiluukusta 31.5.2008.[101]
  • 4.6.2008 Jarmo Korhonen kiistää KMS-kytkennän jyrkästi, mutta myöntää, että KMS perustettiin Keskustan puoluetoimistossa[102]
  • 4.6.2008 keskustan hallintopäällikkö Aki Haaro KMS:n varatilintarkastaja[103]
  • 4.6.2008 Ohjelmatyö ry vasemmistoliiton KMS [104]
  • 4.6.2008 Pekkarinen palauttaa Suomi-Soffalta taulukaupoilla saamansa 5000 euron vaalituen. Hän oli kolme kuukautta aiemmin edellisen hallituksen kauppa- ja teollisuusministerinä päättänyt 800 000 euron investointiavustuksesta saman konserniin kuuluvan Suomi-Sohva Tehtaan hankkeelle Kajaaniin. Pekkarinen kertoi selvittäneensä tapahtunutta oikeuskanslerille, jolla ei ollut huomauttamista asiasta.[105]
  • 5.6.2008 Sdp:n puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Matti Ahde kertoi Ahteen vaalityötä tukeneen Oulun Työväenyhdistyksen saaneen Kehittyvien maakuntien Suomi r.y:ltä 10.000 euroa. Ahde kertoi myös päättäneensä palauttaa rahat vaalirahoituskohun alettua sen sijaan että täydentäisi vaalirahoitusilmoitustaan.[20]
  • 5.6.2008 Rikosoikeuden professori Pekka Viljasen (Turun yliopisto) mukaan nykylailla kansanedustajan lahjomista olisi mahdoton näyttää toteen. Myös rikosoikeuden professorit Kimmo Nuotio ja Raimo Lahti (Helsingin yo) arvostelevat nykyistä lahjontalakia.[106]
  • 5.6.2008 Keskustan kehittämispäällikkö ja vaalisuunnittelija Lasse Kontiola kertoo medialle olleensa mukana KMS-yhdistyksen perustamisessa ja tilien avaamisessa yhdistystä perustettaessa 18.1. 2007. Hän suoritti 10 maksua. Hän ilmoittaa jäävänsä sairauslomalle 5.6.2008.[107][108]
  • 12.6.2008 IS: Vain 38 kansanedustajaa tehnyt parhaan luokan vaalirahailmoituksen[109]

heinäkuu 2008

  • 29.7.2008 Hallitus haluaa karsia kuntalaisten oikeuksia asemakaavavalituksiin kaupunkien asemakaavojen nopeuttamiseksi [110]

elokuu 2008

  • 14.8.2008 Oikeusministeriön lisäselvitys Jaakko Jonkalle. Vaalijohtaja Arto Jääskeläisen mukaan hänen lähettämissään ohjeissa ei vaadittu tukiyhdistysten rahoituslähteitä.[111]
  • 23.8.2008 Oikeuskansleri Jaakko Jonkka vaati ex-ministereiltä Johannes Koskinen (sd) ja Leena Luhtanen (sd) selvityksen vaalirahasta. Leena Luhtanen sanoi itse pyytäneensä selvitystä. Leena Luhtasen mukaan Tuija Brax (vihr.) on vastuussa kaikista vaalirahalain laiminlyönneistä.[112]
  • 29.8.2008 Julkisen sanan neuvosto JSN käsitteli seitsemän kantelua Nova-konsernin ja sen johtajien ja Lauri Oinosen (kesk) aloitteesta. Ne käsittelivät Kehittyvien maakuntien Suomi ja Nova-konsernin uutisointia. Kuusi seitsemästä kanteesta olivat vapauttavia. Kuusi kohdistui MTV:n uutisointiin ja yksi Helsingin Sanomiin.[113] JSN sai tammi-helmikuussa 2008 yhteensä 133 kantelua eli puolet enemmän kuin vuonna 2007. Vuonna 2008 moitteita sai 26 % kanteluista ja aiemmin 12–25 %.[114]
  • 28.8.2008 Rovaniemen kaupunginvaltuusto tyytyy Kuntaliiton lausunto, jonka mukaan Nova Groupin kaupunginhallituksen puheenjohtajalle Ari Ruotsalaiselle myöntämällä 10 000 euron vaalituella ei ole henkilökohtaista vaikutusta Nova Groupin tonttikaupoissa. Kaupunginvaltuusto ei pidä Ari Ruotsalaista esteellisenä tonttikauppoihin. Tarkastuslautakunta pyysi ulkopuolisilta tilintarkastajilta ja asiantuntijoilta selvityksen Rovaniemen liike- ja teollisuustonttikaupoista vuoden 2006 alusta lähtien[115]
  • 29.8.2008 Julkisen sanan neuvoston mukaan seitsemän uutiset rikkoi hyvää journalistista tapaa vaalirahauutisessa. MTV3 kertoi, että Nova-konsernin johtaja on tuomittu törkeästä petoksesta. Tv-kanava ei kertonut, että hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion.[113]

syyskuu 2008

  • 5.9.2008 KMS lähtee kuntavaaleihin, Toivo Sukari on varmuudella mukaan[116]
  • 9.9.2008 Kunnallisvaalien vaalirahoituslain pikamuutos läpi yksimielisesti. Laki ei sisällä rangaistuksia virheellisistä ilmoituksista.[117]

Lukuja vuoden 2007 eduskuntavaalien vaalirahoituksesta muokkaa

Vaalibudjetti muokkaa

Suurimmat vaalibudjetit vuoden 2007 vaaleissa olivat: kokoomuksen Eero Lehti (119 335 €) ja Sauli Niinistö (117 287 €). Paljon vaalirahaa käyttivät myös Sdp:n Eero Heinäluoma (84 720 €) ja keskustan Paula Sihto (102 155 €).[118]

Eduskuntavaaleissa 2007 läpi päässeitten kansanedustajien vaalibudjetit puolueittain:[119]

Puolue edustajien lukumäärä vaalibudjetit yhteensä vaalibudjetit keskimäärin
Keskusta 51 2,48 milj € 48 555 €/edustaja
Kokoomus 50 2,46 milj € 49 278 €/edustaja
Sosialidemokraatit 45 1,37 milj € 30 462 €/edustaja
Vasemmistoliitto 17 0,51 milj € 29 708 €/edustaja
Ruotsalainen kansanpuolue 9 0,34 milj € 38 182 €/edustaja
Vihreät 15 0,33 milj € 21 966 €/edustaja
Kristillisdemokraatit 7 0,13 milj € 19 016 €/edustaja
Perussuomalaiset 5 0,10 milj € 19 014 €/edustaja

Vaalibudjetit kuvaavat ehdokkaiden vaalikampanjakustannuksia. Ne sisältävät ehdokkaiden oman rahoituksen ja muut, ulkopuoliset rahalähteet. Vaalibujetit eroavat paitsi puoluekannan, myös sukupuolen mukaan: läpi päässeiden miesten vaalibudjetti oli keskimäärin 41 000 euroa/edustaja, naisten keskimäärin 35 000 euroa/edustaja.[119].

Riippuvuus varainhankinnasta muokkaa

Ainoastaan RKP:ssa oman varainhankinnan tuotto oli suurempi kuin valtiolta tuleva rahoitus.

Oman varainhankinnan ja valtion rahoituksen suhde:[120]

  1. RKP: 106%
  2. SDP: 13,5%
  3. Kokoomus: 13,3%
  4. Vasemmistoliitto: 7,7%
  5. Keskusta: 7,1%
  6. Vihreät: 5,6%
  7. Kristillisdemokraatit: 2.7%
  8. Perussuomalaiset: 1,6%

Seminaarit muokkaa

Kokoomus keräsi seminaarituloja 438 100 €, keskusta 284 000 €, SDP 192 000 €, RKP 81 650 € ja vihreät 8 200 €. Vain Jyri Häkämies myi lippuja isommissa erissä, joissa ilmoitusvelvollisuusraja 1700 euroa täyttyi. Jyri Häkämiehen seminaareja tukivat Helsingin Mekaanikontalo Oy 10 000 €, Kehittyvien maakuntien Suomi 10 000 €, Pankkiiriliike Öhman 4 000 € ja Seppo Sairanen 2 500 €. Yritykset voivat vähentää seminaarikulut verotuksessa. Eero Heinäluoma uskoo seminaarituottojen olevan riippumatonta rahaa. Eniten vaalirahaa seminaareilla keräsivät:[121]

  1. Eero Heinäluoma (sd) 53 160 €, Puhujat: Sauli Niinistö, Anne Brunila ja Anders Blom, Hinta: 900 € Vieraita: < 100
  2. Ilkka Kanerva (kok) 50 710 €, Puhujat: Teija Tiilikainen, Jarmo Riski ja Esko Aho Vieraita: 112
  3. Jyri Häkämies (kok) 45 450 €, Puhujat: Esko Aho, Heikki Talvitie, Jarmo Pihonen, Jussi Järventaus, Tapio Välinero Vieraita:
  4. Tanja Karpela (kesk) 44 300 €, Puhujat: Matti Vanhanen, Tanja Karpela Hinta: 1200 €, Vieraita: 40, 30 yritystä
  5. Tapani Mäkinen (kok) 39 990 €, Puhujat: Jussi Pajunen, Arto Hiltunen, jussi Järventaus, Jussi Perälä, [Olavi Honko, Kaarina Dromberg Vieraita: 70, 60 yritystä
  6. Markku Laukkanen (kesk) 38 564 €, Puhujat: Vieraita: 20/seminaari
  7. Leena Harkimo (kok) 35 500 €, Puhujat: Björn Wahlroos, Sauli Niinistö, Mikael Lilius Vieraita: 71

Edustajien vaalirahoitus muokkaa

Ministerien vaalirahoitus muokkaa

Ministerien vaalirahat 2007 (€)[122][123]
Yhteensä Omat
rahat
Yksityiset
henkilöt
Yritykset Puolue Yhdistykset Seminaarit Taulut KMS
Matti Vanhanen (kesk) 45 300 0 4 600 12 700 18 000 10 000 10 000
Sirkka-Liisa Anttila (kesk) 33 092 26 700 632 160 300 5 600
Tuija Brax (vihr) 21 430 18 210 2 020 0 1 200 0 1 200
Tarja Cronberg (vihr)
Anne Holmlund (kok) 46 720 43 720 1 800 1 200
Liisa Hyssälä (kesk) 49 011 10 902 1 500 0 1 40 36 469 11 000 14 100 5000
Jyri Häkämies (kok) 46 645 0 0 45 450 0 1 195 45 450 10 000
Ilkka Kanerva (kok) 72 123 7 288 4 626 53 409 2 500 4 300 50 710 10 000
Jyrki Katainen (kok) 41 000 0 1800 7 000 29 700 2 500 10 000
Mari Kiviniemi (kesk) 65 991 5 485 0 0 0 60 506 16 050
Paula Lehtomäki (kesk) 68 834 6 000 1 550 1 500 6 650 53 134 15 000
Suvi Linden (kok) 52 998 0 150 0 0 52 848 42 848 5 000
Mauri Pekkarinen (kesk) 48 771 7 500 2 500 37 771 0 1 000 15 000 10 000
Paula Risikko (kok) 41 752 3 461 1 697 33 060 2 535 1 000 33 060
Sari Sarkomaa (kok) 28 760 0 1 000 14 100 2 500 11 160
Alexander Stubb (kok)[124] Europarlamenttivaalien 2004 rahoitus 119 000 14 000 0 85 000 0 20 000 40 000
Kimmo Tiilikainen (kesk) 38 495 18 275 1 700 4 800 3 220 10 500 10 000
Astrid Thors (rkp) 50 926 29 936 1 390 2 030 4 060 13 510
Paavo Väyrynen (kesk) 24 050 8 000 500 15 350 0 200 10 000
Stefan Wallin (rkp) 36 818 0 3 600 11 650 12 368 9 200 23 000 10 000
Jan Vapaavuori (kok) 54 353 200 5 000 44 341 0 4 812
Anu Vehviläinen (kesk) 79 080 44 700 3 185 18 150 1 900 11 145 10 000
Luvut euroja, kursiivit yhdistyksiä, muut osakeyhtiöitä, ilmoitus toukokuussa 2007, pvm, seminaarit, taulukaupat ja KMS poimittu ilmoituksista, T= täydennys vuotta myöhemmin
Matti Vanhanen Yksityis: 23 kpl 200, Yritys: 14 kpl 800 + yhteensä 1 500 kuudelta yritykseltä Yhdistys: KMS 10 000, Puolue: Nuuksion keskustakerho 16 000, josta 10 000 TV-mainoksesta, Keskustan Nurmijärven kunnallisjärjestö 2 000 16.5.2007
Sirkka-Liisa Anttila Puolue: Keskustan Etelä-Hämeen piiri 300 (seminaaritulo), Yhdistys: Tulevaisuuden Häme 5 300 yritysseminaari 14.5.2007
Tuija Brax Yksityis: 4 kpl, Puolue: Vihreä liitto seminaaritulo 1 200 (20 yritystä) Huom: lisälehti
Tarja Cronberg Ei valittu eduskuntaan, joten ei julkista ilmoitusvelvollisuutta
Anne Holmlund 21.5.2007
Liisa Hyssälä Yksityis: 1 kpl, Puolue: Keskustan paikallisosasto 140 (1 kpl) Yhdistys: Tukiyhdistys 36 469: taulujen myynti 14 100, ilmoitustulot 11 369, seminaarituotot 11 000 Täydennys 30.5.2008: KMS öljyväritöitä 5000 20.5.2007T
Jyri Häkämies Yhdistys: Kymenlaakson talousseura 1 195 Täydennys 16.5.2008: Kymenlaakson talousseura mm. taiteen myynnistä, Yritys: Seminaaritulojen täydennys: KMS 10 000, Helsingin Mekaanikontalo 10 000, Pankkiriliike Öhman 4000, Seppo Sairanen 2 500 21.5.2007T
Ilkka Kanerva Yksityis: arpajaistulo 4 626. Yritys: seminaaritulo 50 710 (112 yritystä) + lahjoitus 2 699 (2kpl). Puolue: Kokoomuksen eduskuntaryhmä 2 500. Yhdistys: Kokoomus-yhdistykset 4 300 Täydennys 16.5.2008: KMS 10 000 21.7.2007T
Jyrki Katainen Yksityis: 1 800 (4 kpl), Yritys: 7000 (23 kpl 50-1500), Yhdistys: kokoomuksen eduskuntaryhmä 2 000, lahjoitus 500 Täydennys 16.5.2008: Puolue: Kansallinen kokoomus 29 700. Kansallinen kokoomus saanut tukea KMS 10 000 ja Suomen Mekaanikkotalo 10 000, josta osa käytetty kampanjaani. 16.5.2007T
Mari Kiviniemi Yhdistys: Huomisen Suomi ry 57 350 (talousseminaari 32 000, taulumyynti 16 050 ja yritykset, yksityiset ja etujärjestöt 9 300), Pohjanmaan kautta 2 656, Vahvan keskustan tie 500 18.5.2007
Paula Lehtomäki Puolue: Keskustan Kuhmon kunnallisjärjestö 3 550 Yhdistys: Eheän Suomen tuki 39 721, tukiryhmä 8 363, Edistysmielisen keskustapolitiikan yhdistys 4 800, muut 250 Täydennys 16.5.2008: Eheän Suomen tuki saamat lahjoitukset KMS 15 000, Helsingin Mekaanikontalo 10 000, Ruukki Group 10 000, Ajanta 5 000 16.5.2007T
Suvi Linden Yksityis: Pohjois-Pohjanmaan talouspoliittinen seura 40 048 (talousseminaari 21 450 ja ohjelmatilaisuudet 18 598). Oulun Tulevaisuuden tekijät 12 800 (yhdistykset 6000, josta KMS 5 000, yritykset 4 000, ohjelmatilaisuustulo 2 800) Huom: ohjelmatilaisuudet merkitty taulukossa seminaariksi 20.5.2007
Mauri Pekkarinen Yksityis: 2 500 (7 kpl 100-1500), Yritys: seminaarit ja taulujen myynti Yhdistys: 2kpl 500. Täydennys 27.5.2008: Yritys: taulumyynti: KMS öljy- ja grafiikka 10 000, Suomi-Soffa grafiikka 5 000 12.5.2007T
Paula Risikko Puolue: Kokoomuksen eduskuntaryhmä 2 000 20.5.2007
Sari Sarkomaa Yritys: seminaarit, grafiikan myynti ja suora tuki (ei eritelty) Puolue: Kokoomuksen eduskuntaryhmä 2000 Yhdistys: talousseminaarit, grafiikan myynti ja suora tuki (ei eritelty) 16.5.2007
Alexander Stubb ei ollut ehdokkaana eduskuntavaaleissa 2007. EU rahoitus (2004): 119 000 Yritys: seminaarit 40 000, golfkilpailu 30 000, FIM-pankkiiriliike 15 000. Yhdistys: Huomisen Suomi ry 20 000[124] 31.7.2004
Kimmo Tiilikainen Yksityis: 1700 (6 kpl). Yritys: 4 800 (6 kpl) Yhdistys: Edistyksellisen keskustapolitiikan yhdistys 10 000 (seminaaritulo, josta yritykset 4 500 (8kpl) + järjestöt 5 500 (8kpl)) 21.5.2007
Astrid Thors Yksityis: 1 kpl 630 + teatteriesitystulo 730, Yritys: 3 kpl. Puolue: 4 kpl. Yhdistys: 6 kpl, joista Föreningen Europeae 8 500 20.5.2007
Stefan Wallin Yksityis: seminaari 2000+lahjoitukset 1500+100, Yritys: seminaari 11 400 + tuki 250, Puolue: rkp 800 + seminaari 400, rkp:n tukiyhdistys 2 000, rkp Turku 9 168. Yhdistys: seminaari 9 200. Täydennys 23.5.2008: Rkp Turku saanut emoyhdistykseltä 13 000, jäseniltä 10 000, KMS 10 000 ja Ajanta 10 000. Wallinin tasajako-osuus olisi yli 20 %. 14.5.2007T
Jan Vapaavuori Täydennys 16.5.2008: Yksityis: 5 kpl, Yritys: 44341, joissa 63 kpl Pankkiiriliike Öhman, Yhdistys: 4 812, joissa 6 kpl 16.5.2007T
Anu Vehviläinen Anu Vehviläinen Yhdistys: arpajaiset 145 Täydennys 16.5.2008: Yritys: Ajanta 5 000 Yhdistys: KMS 10 000, Pohjois-Karjalan puolesta on vastannut vaalitoiminnan varainhankinnasta ja tilinpidosta 18.5.2007T
Paavo Väyrynen Yritys: KMS 10 000, Yhdistys: etujärjestö 200 19.5.2007

Suurimpia vaalibudjetteja muokkaa

Suurimpia vaalibudjetteja 2007 (€)[123]
Yhteensä Omat
rahat
Yksityiset
henkilöt
Yritykset Puolue Yhdistykset Seminaarit Taulut KMS
Sauli Niinistö 117 287 0 59 287 15 000 18 000 25 000 10 000
Eero Heinäluoma 84 720 5 000 0 30 930 13 550 35 240 53 160
Sauli Niinistö: Yksityis: Veikko Lesonen 12 000, Ilpo Kokkila 5 000, Tapio Hakakari 5 000, Timo Seppälä 5 000, Antti Piippo 5 000, Ilkka Hiidenheimo 5 000, Juha Mikkonen 5 000, Pekka Pere 5 000, Erkki Helaniemi 5 000, Tuomo Raasio 5 000, muut 2 287. Yritys: Aristo-Invest 5 000, Fincorp 5 000, AMK-Holding 5 000 Puolue: Kansallinen Kokoomus 18 000 Yhdistys: Oikea Linja 15 000 ja KMS 10 000 19.5.2007
Eero Heinäluoma: Yhdistys: 30 930 seminaaritulo. Puolue: Haagan ty 7 500, Helsingin kirjatyöntekijäin SD-yhdistys 3 350, muut 2700. Yhdistys: seminaaritulo 22 230, materiaalimyynti 13 010 21.5.2007

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Poliisi epäilee kansanedustaja Marja Tiuraa lahjuksen ottamisesta HS.fi. 2.12.2009. Arkistoitu 6.6.2014. Viitattu 27.5.2014.
  2. Kokoomuksen Katajaa epäillään lahjuksen ottamisesta HS.fi. 13.8.2010. Arkistoitu 6.6.2014. Viitattu 27.5.2014.
  3. Ilkka Kanervaa epäillään lahjuksen ottamisesta HS.fi. 29.3.2010. Arkistoitu 6.6.2014. Viitattu 27.5.2014.
  4. KRP epäilee Nuorisosäätiössä törkeitä lahjusrikoksia Etelä-Suomen Sanomat. 17.8.2010. Viitattu 27.5.2014.
  5. Kalli paljasti suurimmat rahoittajansa ja aikoo palauttaa rahat Yle Uutiset. 15.5.2008. Viitattu 27.5.2014.
  6. a b Unto Hämäläinen: Timo Kallin kiertely voi vielä käydä kalliiksi. Helsingin Sanomat, 18.5.2008, s. D 2. Helsingin Sanomat. www-arkisto (maksullinen). Viitattu 25.8.2008.
  7. Heikki Hellman, Jaakko Lyytinen & Mari Manninen: Vaalien rahoittajat. Helsingin Sanomat, 18.5.2008, s. D 1-2. Helsingin Sanomat. www-arkisto (maksullinen). Viitattu 25.8.2008.
  8. Suurin osa vaalirahoista yhä piilossa Yle Uutiset. 26.5.2008. Viitattu 27.5.2014.
  9. Suomi joutuu pian tiukentamaan puolue- ja vaalirahoituksen valvontaa. Helsingin Sanomat, 8.12.2007, s. A5.
  10. Hirvonen: Vaalirahayhdistyksiä pitäisi myös valvoa Yle Uutiset. 26.5.2008. Viitattu 27.5.2014.
  11. Mölsä, Jouni: Nova Group –yhtiö rahoitti KMS-yhdistystä 145 000 eurolla. Helsingin Sanomat, 6.6.2008, s. A4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.5.2014.
  12. Mölsä, Jouni: KSM:n takana vain viisi rahoittajaa. Helsingin Sanomat, 7.6.2008, s. A5. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.5.2014.
  13. a b Heikki Hellman & Jaakko Lyytinen: Kehittyvän vaalirahoituksen Suomi. Helsingin Sanomat, 25.5.2008, s. D 4. HS Arkisto (maksullinen). Viitattu 11.7.2008.
  14. a b Yli 40 edustajan ilmoittelussa yhä epätäsmällisyyksiä, He täydensivät rahoitusilmoitustaan, Helsingin Sanomat 24.5.2008 A4
  15. Osa ministereistä tulkitsee vaalirahan ilmoitusvelvollisuutta yhä väärin. Helsingin Sanomat, 24.5.2008, s. A5. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.5.2014.
  16. a b Tässä ovat Kehittyvien maakuntien Suomi -puolueen kansanedustajat, He saivat rahaa Kehittyvien maakuntien Suomi –yhdistykseltä Taloussanomat 30.5.2008
  17. Osa ministereistä tulkitsee vaalirahan ilmoitusvelvollisuutta yhä väärin, Helsingin Sanomat 24.5.2008 A5
  18. Pekkarinen täydensi vaalirahoitusilmoitustaan Yle Uutiset. 27.5.2008. Viitattu 27.5.2014.
  19. Kyllä vai ei pääministeri Vanhanen, Helsingin Sanomat 28.5.2008
  20. a b Matti Ahde myönää saaneensa rahaa kohuyhdistykseltä (Arkistoitu – Internet Archive) HS 5.6.2008
  21. Vaalrahakohu 12.8.2009 A5
  22. http://yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id91337.html
  23. a b c Ministerit kertoivat vaalirahoituksistaan YLE 16.5.2008
  24. Yritykset julkistavat vaalirahoituksen saajat[vanhentunut linkki] YLE 15.5.2008
  25. a b c d e SDP:n erikoisuudet: Tradeka ja KMS Uusi Suomi 13.8.2009
  26. Hallitukselta on mennä henki, Vanhasen vaikeudet jatkuvat, mutta Pekkarinen pääsi täpärästi pälkähästä, Helsingin Sanomat 8.6.2008 D3
  27. a b Destia suurin tukija valtioyhtiöistä - SDP hyötynyt eniten (Arkistoitu – Internet Archive) Kauppalehti 11.08.2009
  28. Destia valtionyhtiöistä suurin puolueiden tukija. MTV3 11.08.2009
  29. http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1718095
  30. http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/08/24751 (Arkistoitu – Internet Archive)
  31. http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1718450
  32. http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1718050
  33. Vaalirahakohu 11.8.2009 A4
  34. Isoimmat tuet Destialta, Patrialta, Teollisuussijoitukselta ja VR:ltä
  35. tuija Brax: Valtionyhtiöiden ei pidä tukea puolueita, HS 11.8.2009 A4
  36. Keskusta ja Sdp: Tukikielto valtionyhtiöille, HS 11.8.2009 A4
  37. Suomalaiset tyrmäävät ay-vaalituet Yle 15.08.2009
  38. Laitinen, Joonas: "Puolueiden saamat ay-tuet pysyvät jäseniltä piilossa", Helsingin Sanomat 15.8.2009 (HS Arkisto (maksullinen)[vanhentunut linkki]
  39. a b Vasemmistopuolueille piilotukea satojatuhansia (Arkistoitu – Internet Archive) Yle 20.04.2009
  40. Ryhmäraha on vasemmiston rahoituslähde[vanhentunut linkki] Helsingin Sanomat 12.8.2009
  41. Ay-puoluerahoitus peräisin 1970-luvun alusta[vanhentunut linkki] Helsingin Sanomat 23.4.2009
  42. SAK:n soppatykit höyryävät jälleen vaalikentillä demareiden tukena[vanhentunut linkki] 29.1.2007
  43. YLEn Lauantaiseura 10.3.2007 ja MTV3:n puheenjohtajatentti 5.3.2007
  44. SAK vei ökymainoksen seuraajan YouTubeen Taloussanomat 07.03.2007
  45. SAK luopuu kohutuista televisiomainoksistaan (Arkistoitu – Internet Archive). Helsingin Sanomat
  46. SAK:n kohumainos toimi niin kuin pitikin. Taloussanomat
  47. [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
  48. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/SAK+tekee+uutta+tv-mainosta+hyllytetyn+tilalle/1135225585742 SAK:n mainos teki ennätyksen YouTubessa[vanhentunut linkki] Taloussanomat 08.03.2007
  49. Yle: Liitoilta satojatuhansia piilotukea vasemmistolle[vanhentunut linkki] Helsingin Sanomat 21.4.2009
  50. Jarkko Eloranta: Puolueiden tukemisen periaatteista JHL:ssä jhl.fi. 12. elokuuta 2009. JHL. Viitattu 12.8.2009. [vanhentunut linkki]
  51. a b Aliupseeriliitto yllättyi JHL:n jättituesta SDP:lle Pohjolan Sanomat 11.8. 11:04
  52. Aliupseerit: Ay-järjestön jättituki demareille järkytys (Arkistoitu – Internet Archive) Kauppalehti 12.08.2009
  53. Lehti: SDP:lle vaalirahoja pyytämättä (Arkistoitu – Internet Archive) Iltalehti 12.8.2009
  54. Vain täysi avoimuus hälventää epäilyt[vanhentunut linkki] Savon sanomat 12.8.2009
  55. a b Näin ay-liike tuki puolueita MTV3 verkkosivut. 11.08.2009. Viitattu 21.02.2018.
  56. a b Tradeka tuki vasemmistoliittoa 100 000 eurolla (Arkistoitu – Internet Archive) Iltalehti 13.8.2009
  57. a b Miska Rantanen: Ohjelmatyö ry on vasemmistoliiton KMS (Arkistoitu – Internet Archive) (Helsingin Sanomat 4.6.2008)
  58. Juha-Pekka Tikka: Martti Korhonen "haiskahtaa esteelliseltä" saamalleen vaalirahoitukselle (Ilta-Sanomat 15.7.2008)
  59. Juha-Pekka Tikka: Vasemmistoliiton yhdistykset ketjuttivat vaalirahaa (Ilta Sanomat 3.6.2008)
  60. Pauli Kettunen: Sosiaalidemokratia suomalaisessa yhteiskunnassa (sivu 6) 8.8.2009. Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta.
  61. Hallinto (Arkistoitu – Internet Archive) Urheiluopistosäätiö
  62. MTV3 – Jussi Karhunen: Vasemmistoliitolle 100 000 euron tuki Tradekalta mtv3.fi. 13.8.2009. MTV3 Oy. Viitattu 14.8.2009.
  63. Olli Kemppainen: Ay-liike pumppaa demarikassaan satojatuhansia euroja vuodessa kaleva.fi. 13.8.2009. Kaleva Kustannus Oy. Viitattu 14.8.2009. [vanhentunut linkki]
  64. a b Tradeka: Tuki puolueille hyödytti molempia[vanhentunut linkki]
  65. Näin toimii vasemmiston ”kummisetä” Uusi Suomi 13.8.2009
  66. Tässä ovat RKP:n rahoittajat Uusi Suomi 11.8.2009
  67. Vaalilahjoitusten ilmoitusraja alenee syksyn kunnallisvaaleissa. Puolueet sopivat myös, että kampanjakulut pitää eritellä. Kaksi ministeriä tulkitsee yhä väärin ilmoitusvelvollisuutta, Helsingin Sanomat 24.5.2008 A5
  68. Vaalirahan ”palautus” on asian vääristelyä, Helsingin Sanomat 8.6.2008 A5
  69. Ministeriö ei voi määrätä vaalirahailmoitusten tekoon, Helsingin Sanomat 3.7.2008 A5
  70. Suomi-Soffa ei suostu näyttämään Pekkarisen myymiä tauluja (Arkistoitu – Internet Archive) HS 11.6.2008
  71. Erkki Laatikainen: Rahoituskohun vaikutukset vielä vähäisiä[vanhentunut linkki], Keskisuomalainen 7.6.2008
  72. HS 5.5.2007lähde tarkemmin?
  73. Suomalaiset uskovat poliitikkojen mielipiteiden olevan ostettavissa YLE 29.5.2008
  74. Vaalirahakriisi: median ja politiikan suhteet murroksessa? Helsingin yliopiston verkossa. tuhat.helsinki.fi. 2010 helmikuu. Viitattu 4.4.2018.
  75. Anu Kantola (toim.): Hetken hallitsijat, Gaudeamuksen verkkosivu gaudeamus.fi. 2011, huhtikuu. [vanhentunut linkki]
  76. Vaaliraha ja lautakasa journalismissa - kohun lietsoja vai vastuullinen arvioija? Tampereen yliopiston julkaisuarkisto, urn.fi. 2014.
  77. Arto Astikainen: Oppositio vaatii lisää tiukennuksia kuntavaalien rahoitukseen, Helsingin Sanomat 24.5.2008, s. A4, www-arkisto (maksullinen)[vanhentunut linkki]
  78. Mikko Laitila: Vaalirahoitussotku pysyi piilossa vuosia (Arkistoitu – Internet Archive), Talouselämä 30.5.2008, s. 126.
  79. a b Vaalijohtaja: Vaalirahoituslain rikkominen melko yleistä YLE 15.5.2008
  80. Evaluation Report on Finland on Incriminations, Theme I, s. 21, Greco 3-7.12.2007 in English
  81. Uutisanalyysi, Suomalainen kansanedustaja on mahdotonta lahjoa, laki kieltää kansanedustajan lahjomisen, mutta vain ”symbolisesti”, HS 22.5.2008 A4
  82. puolueilla paljon oikeuksia, vähän velvollisuuksia rahoituksessa, ”Poliitikot ampuivat itseään jalkaan, tutkija sanoo.”, Helsingin Sanomat 23.5.2008 A4
  83. Harmaita eminenssejä ja taulukauppaa. Markku Jokisipilä 2007.
  84. Mannerheim-elokuvan rahoittajana salaperäinen yhdistys Ilta-Sanomat 3.12.2007
  85. a b c d e f Vaalirahoitusjupakka täyttää tänään täyden kuukauden, Helsingin Sanomat 3.6.2008 A4
  86. Ykkösdokumentti:Suomalainen korruptio, Yle TV1, Sunnuntai 11.5.2008 klo 21.15-22.05, toimittaja:Arvo Tuominen [2] (Arkistoitu – Internet Archive)
  87. Ideaparkia tukenut Vanhanen sai tukea Sukarin yhdistykseltä 14.5.2008. Ilta-Sanomat.
  88. Ideaparkia tukenut Vanhanen sai tukea Sukarin yhdistykseltä, Ilta-Sanomat, 15.05.2008 08:11, päivitetty 15.05. 09:58
  89. Vanhanen kiistää tienneensä vaalirahoittajiaan HS. Arkistoitu 21.6.2008. Viitattu 10.8.2008.
  90. Kohuyhdistys tuki demaripomoakin Ilta-Sanomat 16.5.2008
  91. Puoluesihteerit kannattavat vaalirahoitusrangaistuksia YLE 16.5.2008
  92. Vaalirahoitustaan selvensi taas neljä kansanedustajaa YLE 19.5.2008
  93. a b c d e f Vaalirahoitus, Helsingin Sanomat A5
  94. Mauri Pekkarinen myi KMS-yhdistykselle tauluja 20.05.2008. Iltasanomat.
  95. Keskustan Korhonen IS:lle: Pääministeri tiesi KMS:sta Iltasanomat.
  96. Kakkonen ei halua vuorineuvokseksi YLE 27.5.2008
  97. a b Oppositio vaatii hallitukselta selvitystä vaalirahoituksesta YLE 30.5.2008
  98. Vanhanen: Näkemykseni eivät ole ostettavissa YLE 30.5.2008
  99. Vanhanen: Hallitukselta ei tiedonantoa vaalirahakohussa YLE 2.6.2008
  100. Vasemmistoliitolla oli "oma KMS 2.6.2008. Ilta-Sanomat.
  101. Tutkintapyyntö vaalirahaoitusilmoitusten katoamisesta Porissa, Helsingin Sanomat 3.6.2008 A9
  102. Korhonen kiisti KMS-kytkennän jyrkästi (Arkistoitu – Internet Archive) HS 4.6.2008
  103. Keskustan hallintopäällikkö kohuyhdistyksen varatilintarkastaja, Helsingin Sanomat 4.6.2008 A4
  104. Ohjelmatyö ry vasemmistoliiton KMS (Arkistoitu – Internet Archive) HS 4.6.2008
  105. Pekkarinen palauttaa Suomi-Soffan vaalituen (Arkistoitu – Internet Archive) HS 4.6.2008
  106. tiukentaisivat lahjuslakeja YLE 5.6.2008
  107. /uutiset/kotimaa/oikea/id92818.html Keskustan Kontiola avasi KMS:lle pankkitilin puoluejohdolta salaa YLE 5.6.2008
  108. Keskustan kehittämispäälliköllä oli tilinkäyttöoikeus KMS-yhdistyksen tiliin, Helsingin Sanomat 6.6.2008 A3
  109. http://www.ilta-sanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1543603[vanhentunut linkki] Iltasanomat
  110. Hallitus karsisi asemakaavavalituksia, vain seitsemän prosenttia valituksista menee läpi korkeimmassa hallinto-oikeudessa, Helsingin Sanomat 23.8.2008 A4
  111. Brax harmittelee ministeriönsä vaalirahamokaa, Helsingin Sanomat 15.8.2008 A5
  112. Oikeuskansleri vaatii ex-ministereiltä selvityksen vaalirahasta. Luhtanen: Vastuu kuuluu nykyiselle oikeusministerille, Helsingin Sanomat 23.8.2008 A4
  113. a b MTV3 sai huomautuksen vaalirahauutisesta, Helsingin Sanomat 30.8.2008 A6
  114. Viestimet saaneet huomautuksia rajusti aiempia vuosia enemmän, ”En tunne itseäni teloittajaksi, JSN:n tuore puheenjohtaja toteaa, Helsingin Sanomat 30.8.2008 A6
  115. Valtuusto pyytää selvitystä Rovaniemen tonttikaupoista, Helsingin Sanomat 28.8.2008 A5
  116. KMS lähtee kuntavaaleihin, Helsingin Sanomat 5.9.2008 A4
  117. Vaalirahoituslain tiukentaminen avasi eduskunnan syyskauden, Helsingin Sanomat 10.9.2008 A4
  118. Kalli: Lahjoittajia oli useita, eikä ainakaan energiateollisuudesta, Helsingin Sanomat 14.5.2008 A5
  119. a b Veera Luoma-Aho:Yritykset rahoittavat suuria puolueita, Helsingin Sanomat 22.5.2008 A4, www-näköislehti (maksullinen)[vanhentunut linkki]
  120. Näin riippuvainen on puolueesi
  121. Yli miljoona euroa vaihtoi omistajaa seminaarilattioilla ennen vaaleja, Kokoomus keräsi vaaleissa parhaat seminaaritulot, Helsingin Sanomat 29.5.2008 A5
  122. Osa ministereistä tulkitsee vaalirahan ilmoitusvelvollisuutta yhä väärin, Helsingin Sanomat 24.5.2008 A5
  123. a b Vuoden 2007 eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoitukset (Arkistoitu – Internet Archive)
  124. a b Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta www.vaalit.fi. 31.7.2004. Arkistoitu 25.10.2004. Viitattu 5.2.2009. Europarlamentaarikko Stubb ei ollut ehdokkaana 2007 eduskuntavaaleissa

Aiheesta muualla muokkaa