Suomen lähetyskunnan esitykset ja kirjeet keisarille
Suomen lähetyskunnan esitykset ja kirjeet keisarille (Suomen lähetyskunnan protokollakirjat [1][2][3][3][4][5]) ovat Pietarissa Suomen sodan aikana talvella 1808–1809 Suomen lähetyskunnan laatimia, Suomen autonomista itsehallintoa käsitteleviä perustusasiakirjoja, joista tärkeimmät ovat kaksi Venäjän keisari Aleksanteri I:lle osoitettua muistiota. Molemmat muistiot luonnosteli lähetyskunnan puheenjohtaja Carl Erik Mannerheim. Lähetyskunnan pohjaesitykset muodostivat Suomen läänien itsehallinnollisen autonomian esitetyssä muodossaan, sillä Porvoon valtiopäiväedustajilla ei ollut esitys eikä päätöksentekovaltaa, [6] Suomen käynnissä olevan sodan vuoksi, joka rajasi pois tämän oikeuden. Tällöin lähetyskunnan esitykset jäivät Suomen ensimmäiseksi peruskirjaksi [6].
| Suomen itsehallinnollisen autonomian ensimmäiset pohjaesitykset perustuskirjaksi | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Osa Suomen lähetyskunnan ensimmäisestä muistiosta keisarille. Vasemman sivun alalaidassa jäsenten allekirjoitukset ja kahden puumerkit. Allekirjoittaneet; 1. Baron Carl Erik Mannerheim, 2. Karl Fredrik Rotkirch, 3. Petter Silfverskiöld, 4. Fredrik Le Bell, 5. Ivar Wallenius, 6. Jean Gabriel Tjaeder, 7. Jonas Carlstedt, 8. Eric Borgström, 9. Johan Linderth, 10. Kustaa Cavén, 11. Jahvetti Kaitala sekä mahdollisesti Kaitalan puumerkki, 12. Bengt Laurikainen sekä hänen puumerkki (BL). | |||||||||
| |||||||||
Kaikki keisarille osoitetut puheet, muistiot ja muut asiakirjat tarkastettiin lähetyskunnan yhteisissä kokouksissa [7].
Esitykset ja kirjeet muokkaa
Mannerheimin puhe keisarille muokkaa
Lähetyskunnan ensimmäinen tärkeä asiakirja oli ranskankielinen puhe, jonka sen puheenjohtaja C. E. Mannerheim piti, kun lähetyskunta esiteltiin audienssissa Aleksanteri I:lle 30. marraskuuta (juliaanisen kalenterin 18. marraskuuta) 1808. Puheessa korostettiin Suomen kansan vapautta, lainkuuliaisuutta ja uskollisuutta lailliselle hallitukselleen sekä muistutettiin keisarin jo antamasta lupauksesta säilyttää Suomen lait, uskonto, vapaudet ja oikeudet. Mannerheimin luonnokseen perustuneen puheen olivat muun lähetyskunnan ohella ennakkotarkastaneet Venäjän palveluksessa ollut suomalainen kenraali Georg Magnus Sprengtporten ja Venäjän apulaisulkoministeri Aleksandr Saltykov, joiden vaatimuksesta siitä oli poistettava maininta Suomen kansan uskollisuudesta entistä hallitustaan kohtaan. Mannerheim taipui poistoon vastentahtoisesti Sprengtportenin ilmoitettua, että muuten lähetyskunta ei saisi tavata keisaria ollenkaan. Myös vanhentunut maininta kenraali Friedrich Wilhelm von Buxhoevdenistä Suomen venäläisten miehitysjoukkojen ylipäällikkönä jätettiin pois.[7]
Lähetyskunnan valtuuksia ja valtiopäiviä koskeva muistio muokkaa
Toinen tärkeä asiakirja oli keisarille osoitettu muistio, jossa korostettiin sitä, että lähetyskunta ei voisi käyttää valtiopäivien valtuuksia, koska sen jäseniä ei ollut valittu valtiopäivävaaleja koskevien säädösten mukaisella tavalla.[8] Päätös valtiopäivien koollekutsumisesta jäisi keisarin harkintaan.[9] Muistio perustui Mannerheimin luonnokseen, jonka hän esitteli muulle lähetyskunnalle sen kokoontuessa ensimmäisen kerran Pietarissa 12. marraskuuta. Muistio luovutettiin keisarille 1. joulukuuta (19. marraskuuta), siis lähetyskunnan ja keisarin ensimmäisen tapaamisen jälkeisenä päivänä.[8] Samana päivänä Aleksanteri I ilmoitti aikeestaan kutsua koolle valtiopäivät samalla kun hän teki muita tärkeitä päätöksiä Suomen hallinnon järjestämisestä. Lähetyskunnan toiminta saattoi vaikuttaa päätökseen valtiopäivistä, vaikka Aleksanteri I lieneekin tehnyt päätöksen jo ennen muistioon tutustumistaan.[10] Lähetyskunta sai vastauksen ensimmäiseen muistioonsa 11. joulukuuta,[10] jolloin Sprengtporten ilmoitti tulevista valtiopäivistä Mannerheimille lähettämässään kirjeessä.[9]
Toivomuslistamuistio muokkaa
Koska keisari hyväksyi lähetyskunnan kieltäytymisen valtiopäivien roolista, sen ei tarvinnut tehdä mitään sellaisia esityksiä, jotka olisivat vaatineet lakien, asetusten tai verotuksen muutoksia. Aleksanteri I pyysi kuitenkin lähetyskuntaa esittämään hänelle ”mitä varmimpia tietoja” Suomen silloisesta tilanteesta, jotta hän voisi keventää sodan aiheuttamaa taakkaa, sekä toivomuksia siitä, mitä hän keisarina voisi tehdä Suomen hyväksi.[10] Niinpä lähetyskunta laati toisen muistion, josta tuli kolmas tärkeä asiakirja. Pohjaehdotuksen toivomuksista laati Mannerheim.[11]
Muistiossa kiitettiin ensin keisaria lupauksesta kutsua koolle valtiopäivät sekä tilaisuudesta esittää toiveita, minkä jälkeen seurasi 17 toivetta. Tärkeimmät olivat kaksi ensimmäistä toivetta: yleisen rauhallisuuden ja laillisuuden takaaminen sekä suomalaisista (”kansakunnan rehellisyydestään ja taidoistaan parhaiten tunnetuista miehistä”) koostuvan väliaikaisen hallituksen perustaminen[12] hoitamaan niitä asioita, jotka aiemmin olisi lähetetty Ruotsin korkeimpaan oikeuteen ja kollegioihin. Muita toiveita olivat rahanvaihtokonttorin perustaminen hoitamaan seteliruplien vaihto-ongelmia[13], päätös valtion tulojen käytöstä (minkä katsottiin kuuluvan valtiopäiville), kyyditysrasituksen tasaisempi jakaminen, venäläisten joukkojen aiheuttamien vahinkojen korvaaminen, entisten palkkojen ja eläkkeiden jatkuvuus, puustellien vastaisen käytön ratkaiseminen, sotavankeuteen joutuneiden suomalaisten upseerien ja sotilaiden palauttaminen kotimaahan, sotaväen majoituksen järjestäminen, suolakauppa, venäjän kielen tulkkien palkkaaminen, venäläisten sotilaiden käyttäytymisen parempi valvonta, armahdus niille Ruotsin armeijan suomalaisille sotilaille, jotka halusivat palata Suomeen, leivinuunien parempi rakentaminen tulipalojen ehkäisemiseksi, viljamakasiinien perustaminen erityisesti Pohjois-Suomeen uhkaavan nälänhädän estämiseksi sekä rokotuksen ja perunanviljelyn rahoittaminen.[11]
Venäjänkielisissä asiakirjoissa lähetyskunnan esittämiä toiveita kutsuttiin ”vaatimuksiksi” (trebovanija).[11] Keisarin vastaukset toiveisiin valmisteli Sprengtportenin, Saltykovin ja sotaministeri Aleksei Araktšejevin muodostama komitea. Vastausasiakirjan vasemmassa sarakkeessa olivat lähetyskunnan toiveet, oikealla komitean ratkaisuehdotukset ja kommentit. Keisari vahvisti ne kirjoittamalla asiakirjaan sanat byt po semu (”olkoon niin”). Lähetystölle laadittiin ranskankielinen vastauskirje, jossa 17 toivetta oli supistettu 15:ksi yhdistämällä eräitä kohtia. Vastaukset olivat kaikki myönteisiä, tosin osa toiveista todettiin jo ratkaistuiksi ja loput annettiin joko tulevien valtiopäivien tai kenraalikuvernöörin ratkaistaviksi. Kaksi päätoivetta olivat vastausten mukaan jo ratkaistuja asioita, sillä turvallisuuden ja laillisuuden takaaminen oli luvattu keisarin aiemmissa julistuksissa ja keisari oli jo 1. joulukuuta luvannut asettaa hallituskomitean.[14] Aleksanteri I:n vastaus lähetyskunnan toiseen muistioon on päivätty 31. (19.) joulukuuta,[10] mutta se toimitettiin lähetyskunnalle vasta 7. tammikuuta 1809 (26. joulukuuta).[15][9]
Uudempi tulkinta lähetyskunnan puheista ja esityksistä muokkaa
Uudempi tutkimus on tulkinnut lähetyskunnan esittelyt, puheet ja kirjeenvaihdot venäläisen valloituskäytännön mukaiseksi niin sanotuksi kapitulaatioksi, jossa valloitetun alueen edustajat tunnustavat uuden hallitsijansa ja tämä puolestaan lupaa taata valloitetun alueen lait ja etuoikeudet. Tulkintaa on puolustanut varsinkin professori Osmo Jussila.[15][16]
Asiakirjojen julkaisu muokkaa
Henrik Gabriel Porthan määräsi testamentissa Jakob Tengströmin luovuttamaan asiakirjat Turun akatemialle, joka vastaanotti ne vuonna 1817. Asiakirjat arkun sai avata vasta vuonna 1900.[17][18].
Historioitsija Robert Castrén on julkaissut pääosan lähetyskunnan toimintaan liittyvistä asiakirjoista teoksessaan Finska deputationen 1808–1809 (1879).[15]
Kansallisarkisto on julkaissut verkossa Suomen lähetyskuntaa koskevia asiakirjojaan, muun muassa niitä Mannerheimille kuuluneita asiakirjoja, jotka hankittiin vuonna 2006 valtioneuvoston tarkoitukseen myöntämillä varoilla.[15]
Asiakirjojen allekirjoitukset muokkaa
Mainintoja lähetyskunnan jäsenten allekirjoituksista:
- Suomen valloitus. osa II[19][20][21] – Caesar Filippovich Ordin(1835–1898.)[22]
Lähteet muokkaa
- Osmo Jussila: Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1917. WSOY, Helsinki 2004. ISBN 951-0-29500-0
- Päiviö Tommila: Suomen autonomian synty 1808–1809. 2., uudistettu painos. Valtioneuvoston kanslia/Edita, Helsinki 2008. ISBN 978-951-37-5323-8
Viitteet muokkaa
- ↑ Kati Katajisto: Isämaamme keisari (pdf) (s. 86-96) Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunta. 31. 5 2008. Viitattu 29.10.2022.
- ↑ Wayback Machine web.archive.org. 9.1.2022. Arkistoitu 9.1.2022. Viitattu 29.10.2022.
- ↑ a b Aineiston tiedot - Kansallisarkisto | Asiointipalvelu Astia astia.narc.fi. Viitattu 29.10.2022.
- ↑ Kuvien esikatselu - Kansallisarkisto | Asiointipalvelu Astia astia.narc.fi. Viitattu 29.10.2022.
- ↑ Kuvien esikatselu - Kansallisarkisto | Asiointipalvelu Astia astia.narc.fi. Viitattu 29.10.2022.
- ↑ a b Antti Kuusterä & Juha Tarkka: Suomen pankki 200 vuotta, keisarin kassasta Suomenpankiksi (pdf) Suomen Pankki. 2011. Helsingin kustannusosakeyhtiö otava. Viitattu 29.10.2022.
- ↑ a b Jussila 2004, s. 58–60.
- ↑ a b Tommila 2008, s. 54–56.
- ↑ a b c Pietarissa/I S:t Petersburg (Arkistoitu – Internet Archive) Arkistolaitoksen verkkonäyttely. Viitattu 31.3.2022.
- ↑ a b c d Jussila 2004, s. 56–58, 65–66.
- ↑ a b c Jussila 2004, s. 61–62.
- ↑ K. W. Rauhala: K. V. Rauhala: Suomen keskushallinnon järjestämisestä vuosina 1808-1817 (pdf) Suomen historiallisen seuran julkaisema.. 1910. suomal. kirjalli. seuran kirjapainon osakeyhtiö. Viitattu 21.10.2022.
- ↑ 12.12.1911 Karjala no 288, s. 3 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 29.10.2022.
- ↑ Jussila 2004, s. 63–64.
- ↑ a b c d Suomen lähetyskunta 1808-09 (Arkistoitu – Internet Archive) Arkistolaitos. Viitattu 31.3.2022.
- ↑ Jussila 2004, s. 61, 69.
- ↑ Porthanin arkku ja historian perintö researchgate.net.
- ↑ 1911 Historiallinen Aikakauskirja no 1, s. 13 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 13.2.2024.
- ↑ Lähetyskunnan memoriaalin allekirjoittajat bookplaneta.ru. ”Syvimmällä kunnioituksella ja täydellisellä kuuliaisuudella kansanedustajilla on kunnia olla, Teidän Keisarillinen Majesteettinne, Teidän Keisarillisen Majesteettinne kuuliaisimmat ja uskollisimmat alamaiset: paroni Mannerheim, Fred. Rothkirch, P. Silvershold, Fredr. Lebell, Ivar Wallenius, Ivan Tieder, J. Karlstedt, Erik Borgström, J. Lindert, Gustav Kaven, Japhet Kaitala tekivät tärisevällä kädellä merkin ja Bengt Laurikainen, myös jotain monogrammia.” Viitattu 19.3.2024. venäjänkielinen
- ↑ Тимченко К.в: Sähköinen arkisto - Cyper Leninka, Suomen valtuuskunnat 1788 ja 1808 ja pyrkimykset ratkaista Suomen poliittinen tulevaisuus osana Venäjää. Финские делегации 1788 и 1808 годов и попытки решения политического будущего Финляндии в составе России. Вестник Рязанского государственного университета им. С. А. Есенина, 2016, nro 4 (53), s. 36–43. ISSN 0869-6446. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.3.2024. venäjänkielinen
- ↑ Sähköinen kirjasto - Siisti Lib, , (Suomen valloitus, osa.II.) coollib.net. venäjänkielinen
- ↑ Etusivu kansallisbiografia.fi. Viitattu 19.3.2024.
