Suomen kannabisyhdistys

organisaatio

Suomen kannabisyhdistys ry (lyhenne SKY) on yhdistys, jonka keskeinen tavoite on laillistaa kannabiksen yksityinen käyttö, saatavuus ja kasvatus Suomessa jokaiselle 18 vuotta täyttäneelle henkilölle. SKY:n näkyvintä toimintaa ovat vuosittain toukokuun alussa järjestettävät hamppumarssit. Yhdistys oli pitkään rekisteröimätön, koska Korkein hallinto-oikeus piti vuonna 1994 antamassaan päätöksessä kannabiksen käytön edistämistä ”hyvien tapojen vastaisena”.[1] Se merkittiin lopulta yhdistysrekisteriin maaliskuussa 2014, 23 vuotta kestäneen prosessin jälkeen.[2]

Suomen kannabisyhdistys ry
Perustettu 1991
Kotipaikka Helsinki
Jäsenmäärä noin 200 (arvio)
Puheenjohtaja Mika Luoma-aho
Aiheesta muualla
Suomenkannabisyhdistys.org

Rekisteröinti muokkaa

Suomen kannabisyhdistyksen toiminta alkoi vuonna 1990 ja se perustettiin seuraavana vuonna.[3] Marraskuussa 1992 Suomen maaseudun puolueen kansanedustajat Tina Mäkelä ja Hannu Suhonen tekivät eduskunnassa kirjallisen kysymyksen SKY:n toiminnasta. Kansanedustajat tahtoivat tietää vastasivatko yhdistyksen ”arveluttavat toimintatavat” lain henkeä. Sisäasiainministeri Mauri Pekkarinen lupasi asiasta selvityksen, jonka perusteella mahdollisista jatkotoimenpiteistä päätettäisiin.[4]

Vuonna 1994 Korkein hallinto-oikeus epäsi SKY:ltä rekisteröinnin, koska ”yhdistyksen tarkoituksena oli vaikuttaa päihdepolitiikkaan ja lainsäädäntöön siten, että huumausaineen käyttö, saatavuus ja kotikasvatus tulisi lailliseksi”. Päätöksen perusteluiden mukaan kannabikseen liittyvien väitettyjen terveyshaittojen ja käytön rangaistavuuden vuoksi KHO piti pyrkimystä edistää kannabiksen käyttöä hyvien tapojen vastaisena. Tuolloin voimassa olleen Suomen hallitusmuodon mukaan yhdistyksen tarkoitus ei saanut olla ”vastoin lakia tai hyviä tapoja”. Vuoden 1995[5] perusoikeusuudistuksessa tämä kohta jätettiin pois perustuslaista, mutta se sisältyy edelleen Suomen yhdistyslakiin.[1]

Vuonna 1997 sisäasiainministeriö ja poliisi vaativat SKY:n nimen poistamista HPY:n puhelinluettelosta.[3]

Vuonna 2010 patentti- ja rekisterihallitus sekä sen valituslautakunta hylkäsi SKY:n rekisteröitymisilmoituksen uudestaan[6] mutta korkein hallinto-oikeus linjasi 2014:1 vuosikirjapäätöksessään että yhdistys ei ole laissa tarkoitetulla tavalla hyvän tavan vastainen ja että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan yhdistyksen rekisteröinnin epääminen on vakava yhdistysvapauden rajoitus ja rekisteröinti voidaan estää vain painavilla yhteiskunnallisilla perusteilla.[7][8]

Yhdistys rekisteröitiin yhdistysrekisteriin 25. maaliskuuta 2014.[9]

Toiminta muokkaa

Yhdistyksen varsinainen kotipaikka on Helsinki, mutta sen toiminta levittäytyy koko maahan.[3] Yhdistys pitää luetteloa jäsenistään. Se julkaisi 1990-luvun alkupuolella omaa lehteään Hamppua.[10] Yhdistys on osallistunut kirjojen Kahta mieltä kannabiksesta (1998) ja Pyhä huumesota (2001) kirjoittamiseen.[11] Yhdistykseen kuuluu noin parisataa maksavaa jäsentä. Yhdistys myös toimii mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä Hamppu.net-sivuston kanssa.[12]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Kirjallinen kysymys 80/2005 vp 16.2.2005. Eduskunta. Arkistoitu 8.11.2011. Viitattu 3.1.2013.
  2. Suomen kannabisyhdistys pääsi yhdistysrekisteriin - "23 vuotta siinä meni" yle.fi. 1.4.2014.
  3. a b c Suomen kannabisyhdistys - SKY sky.org. Arkistoitu 19.12.2006. Viitattu 27.11.2006.
  4. KK 603/1992 Suomen kannabisyhdistyksen toiminnasta. Valtiopäivät 1992.
  5. Perusoikeudet (Arkistoitu – Internet Archive) Ihmisoikeudet.net
  6. KHO: Kannabisyhdistyksen torjuminen rajoitti vakavasti yhdistymisvapautta (Arkistoitu – Internet Archive) MTV 03.01.2014.
  7. Kannabisyhdistys pääsee yhdistysrekisteriin (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat 4.1.2014.
  8. KHO:2014:1 3.1.2014.
  9. http://yhdistysrekisteri.prh.fi/pertied.htx?kieli=1&reknro=212308
  10. Hamppu-info sky.org.
  11. http://www.sky.org/julkaisut/tiedote/Green_paper_kommentteja.pdf
  12. Hamppu.net FAQ - usein kysyttyjä kysymyksiä 2004. Hamppu.net.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Peltoniemi, Teuvo & Larmela, Timo: Kahta mieltä kannabiksesta. Keskustelu ilmestynyt alun perin Verkkotie-julkaisussa (www.verkkotie.fi). Helsinki: A-klinikkasäätiö, Prevnet-ohjelma, 1998. ISBN 952-9894-26-0.
  • Onnela, Tapio (toim.): Pyhä huumesota: Huumepolitiikan pelkoja ja utopioita. Helsinki: Vihreä sivistysliitto, 2001. ISBN 952-5078-16-7. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla muokkaa