Suomalainen kansanparannus
Suomalainen kansanparannus perustuu pitkälti käsityksiin henkiolennoista ja taioista ja niiden vaikutuksesta ihmiseen, sekä käytännön hoitotoimissa erilaisiin hoitaviin paikkoihin kuten saunaan sekä hoitaviin aineisiin ja esineisiin kuten yrtteihin ja taikaesineisiin.
Parantaja eli parantamiseen erikoistunut henkilö oli usein koko yhteisön arvostama tietäjä, joka osasi paljon muutakin. Joillakin taas oli verenseisauttajan kyky.
Tautien syyksi katsottiin usein paha henkiolento tai vihamielinen noita. Ihmistä vahingoittivat esimerkiksi henkiolentojen väki vihastuessaan, vihamielisten ihmisten ampumat noidannuolet ja kateet eli kateelliset ihmiset taikoineen. Syöpä oli mato, käärme tai muu olio, joka tunkeutui ihmiseen, ja söi tätä sisältäpäin. Riisi on tarkoittanut erilaisia kalvavia ja riuduttavia pitkäaikaisia sairauksia.
Asioille oli luonnollinen paikkansa, johon ne kuuluivat. Monet terveydelliset ja muutkin ongelmat johtuivat siitä, että asioita oli väärissä paikoissa, ja maailman järjestys ja tasapaino oli järkkynyt. Usein sairaus tai sairauden aiheuttanut henkiolento pyrittiin palauttamaan sinne, mistä se oli tullutkin, tai jos jotain puuttui ihmisestä, se pyrittiin palauttamaan ihmiseen. Esimerkiksi veden luona tarttunut sairaus johtui ihmiseen tarttuneesta veden väestä, joka piti palauttaa veteen.
Monia vaivoja hoidettiin loitsuin. Loitsuilla usein käskettiin tai pyydettiin henkiolentoja siirtymään luonnolliselle paikalleen. Loitsuilla myös pyydettiin parantamaan kykeneviä henkiolentoja puuttumaan asioihin.
Ihmisen sielu tai jokin sielun osa, kuten itse saattoi lähteä omille teilleen, jolloin seurasi vakava sairaus tai masennus, itsettömyys. Tällöin sielu tai sen osa oli palautettava ihmiseen.
Käytännön hoito tapahtui usein saunassa. Saunassa asui tulen väkeä, henkiolentoja, jotka karkottivat muut, vihamieliset henkiolennot pois. Terva oli monikäyttöinen aine, jota käytettiin muun muassa vammojen, täiden ja iho-oireiden hoitoon.
Ainakin Posiolla käytettiin "kohtaustaudin" hoitoon ristimittaa. Leipälapiolla mitattiin vastakkaisten raajojen kärkiväli, ja jos löytyi merkittävää eroa, venytettiin suurehkoin voimin lyhyempää puolta[1]. Tämä lienee Itä-Suomessa tunnettu nimellä mittuu.
Kansanparannuksen hiipuminen muokkaa
Nykyisin kansanparannuksen perinne on lähes täysin katkennut. Vielä 1800-luvulla siihen jouduttiin kuitenkin turvautumaan usein, sillä lääkäreitä oli vähän ja lääketiede kehittymätöntä. Usein saattoi jopa olla parempi tulla loitsituksi tai saunotetuksi, kuin joutua 1800-luvun lääketieteen armoille. Suomalaisen kansanparannuksen viimeisiä vaiheita kuvaa sananlasku: ”Jos ei viina, terva eikä sauna auta niin silloin perii hauta” Tässä vaiheessa oltiin jo luopumassa yliluonnollisista selityksistä, ja turvauduttiin toimiviksi koettuihin keinoihin lääkärin hoitojen korvikkeena tai lisäksi.
Katso myös muokkaa
Kirjallisuutta muokkaa
- Hako, Matti (toim.): Kansanomainen lääkintätietous. Kuvittanut Erkki Tuomi. 3. painos. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 229:4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-164-X.
- Laaksonen, Pekka & Piela, Ulla (toim.): Kansa parantaa. Kalevalaseuran vuosikirja 63. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1983. ISBN 951-717-312-1.
- Tuovinen, Jane: Tietäjistä kuppareihin: Kansanparannuksesta ja parantajista Suomessa. Helsinki: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12474-5.
- Kopponen, Tapio (toim.): Parantajat: Kertomuksia kansanlääkäreistä. Folklore. Helsinki: SKS, 1976. ISBN 951-717-080-7.
Lähteet muokkaa
- ↑ Reino Hämeenniemi ja Pekka Tapaninen: Posion vanhat kuvat, s. 20. Posio: Posion kotiseutuseura ry., 1998. ISBN 952-91-0542-8.
Aiheesta muualla muokkaa
- Arno Forsius: Pyhimykset parantajina (Arkistoitu – Internet Archive).
- Arno Forsius: Pyhimykset suomalaisessa kansanparannuksessa (Arkistoitu – Internet Archive).
- Kansanlääkintäseura.
- Elävä arkisto: "Kun kerran kipunsa tiäsi, niin mitäs sitä lääkäriin mentiin" – kansanparannuksen historiaa.