Suolilieve on suolia ympäröivä osa, jonka kautta verisuonet ja hermot kulkevat suolistoon.[1] Suolilieve on rakenteeltaan levy, joka koostuu kahdesta vatsakalvokerroksesta sekä side- ja rasvakudoksesta.[2]

Vatsaontelon alaosa ja siellä sijaitseva suolilieve.
1. Suorat vatsalihakset
2. Ohutsuoli
3. Suolilieve
4. Aortta
5. Alaonttolaskimo
6. Nouseva koolon
7. Sacrospinalis -lihas
8. Psoas major -lihas
9. Quadratus lumborum -lihas
10.Laskeva koolon

Suoliliepeellä on todennäköisesti jokin tehtävä eikä se ole vain suolten kiinnittymisalusta, mutta tutkimus on vielä tammikuussa 2017 kesken.[3] Suolilieve itsessään on tunnettu jo pitkään ja jo Leonardo da Vinci kuvasi sen yhtenä elimenä. Myöhemmin monet muut tutkijat ovat myös määritelleet sen elimeksi. Pääasiassa kuitenkin lääketieteessä se on katsottu joukoksi erillisiä kudoksia.[4] Vuonna 2016 kaksi irlantilaistutkijaa esitti suoliliepeen määrittelemistä omaksi elimekseen.[5] Asiasta kuitenkin kiistellään tiedeyhteisössä.[6][7] Anatomian perusteoksen Grayn anatomian uusimmissa painoksissa suolilieve katsotaan omaksi elimekseen.[6][4]

Lähteet muokkaa

  1. Suuri lääkärikirja A-Ö, s. 388. (suomalaisen laitoksen päätoimittaja: Timo Klaukka, suomentaja: Aila Cantell). Kirjayhtymä, 1984. ISBN 951-26-2584-9.
  2. Terveyskirjasto - Suolilieve Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 20.12.2009.
  3. Wallius, Anniina: Ihmisen vatsasta löytyi yllätys Ylen uutiset. 3.1.2017. Viitattu 3.1.2017.
  4. a b Engelking, Carl: What Is An Organ? Discover Magazine. 6.1.2017. Viitattu 19.1.2022. (englanniksi)
  5. Coffey, J Calvin: The mesentery: structure, function, and role in disease The Lancet. Marraskuu 2016. Elsevier.
  6. a b Wallius, Anniina: Ihmisen poskesta löytyi uusi kerros purentalihasta Yle Uutiset. 29.12.2021. Viitattu 18.1.2022.
  7. Tiedeykkönen: Ihmiskehon ihmeellisyyksiä – tuplaelimiä ja uusia rakenteita areena.yle.fi. 14.1.2022. Yle. Viitattu 18.1.2022.