Suolasolmukki
Suolasolmukki (Spergularia marina, syn. S. salina, Spergula salina) on pienikokoinen merenrantojen ja suolaisten maiden kasvi. Suomessa laji on rannikoilla tavanomainen.
| Suolasolmukki | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Kohokkikasvit Caryophyllaceae |
| Suku: | Solmukit Spergularia |
| Laji: | marina |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Matalakasvuinen suolasolmukki kasvaa 5–20 cm korkeaksi. Varsi on rento tai koheneva, kalju tai yläosastaan hieman nystykarvainen ja enintään aivan tyvestä puutunut. Kasvin pääjuuri on hoikka. Väriltään kasvi on vaaleanvihreä. Lehdet ovat tasasoukkia, möyheähköjä ja tylppiä tai lyhytotaisia. Kalvomaiset korvakkeet ovat leveän kolmiomaisia ja ovat yhdiskasvuisia niveltä ympyröiden. Lehtihangoissa on lyhytnivelvälisiä haaroja. Kukat ovat punertavia, verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Vaaleanpunainen teriö on noin verhiön pituinen tai usein hieman lyhyempi. Verholehdet ovat soikeita, tylppiä ja 3–4,5 mm pitkiä. Terälehdet ovat vaaleanpunaisia, valkotyvisiä ja kooltaan 2,5–5 mm pitkiä. Suolasolmukki kukkii Suomessa kesä-syyskuussa. Kasvin siemenet kypsyvät kolmiliuskaisesti aukeavissa kodissa. Siemen on siipipalteeton tai sen siipipalje on risa- tai liuskalaitainen. Suolasolmukki on yksi-, kaksi- tai monivuotinen kasvi.[3][4]
Suolasolmukki muistuttaa läheisesti Suomessa hyvin harvinaista merisolmukkia (S. media).[5]
Levinneisyys muokkaa
Suolasolmukkia tavataan toisaalta merien rannikoilla, toisaalta sisämaan aroalueilla. Euroopassa laji on yleinen kaikkialla rannikoilla Jäämeren rannikkoa lukuun ottamatta. Länsi-, Keski- ja Etelä-Euroopassa sitä tavataan myös paikoitellen sisämaassa. Idempänä yhtenäinen sisämaan esiintymisalue alkaa Ukrainasta ja jatkuu läpi Venäjän aroalueen Keski-Aasiaan saakka. Suolasolmukkia tavataan myös Pohjois-Afrikan rannikolla, Välimeren itäosissa, Japanissa, Kiinassa sekä paikoitellen Pohjois-Amerikassa rannikoilla sekä sisämaassa.[6] Suomessa suolasolmukkia tavataan koko rannikkoalueella Oulun korkeudelle saakka. Laji on kuitenkin harvinaistunut Saaristomerellä ja monin paikoin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan rannikolla.[7]
Elinympäristö muokkaa
Suolasolmukki kasvaa savisilla, lietteisillä ja hiekkaisilla merenrannoilla, rantakallioiden raoissa ja suolamailla.[3] Laji kestää hyvin aallokon kulutusta sekä ajoittaista veden alle jäämistä.[8]
Lähteet muokkaa
- Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
- Hämet-Ahti, Leena, Kurtto & Arto, Lampinen, Raino & Piirainen, Mikko & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti & Väre, Henry. Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen. Lutukka 21/2005, s. 41–85.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.
Viitteet muokkaa
- ↑ Kavak, S.: Spergularia marina IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Suomen Lajitietokeskus: Suolasolmukki – Spergularia marina Viitattu 26.12.2023.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 116.
- ↑ Lutukka 21/2005, s. 47.
- ↑ Ålands flora 2010, s. 145.
- ↑ Den virtuella floran: Saltnarv (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 25.7.2012.
- ↑ Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Suolasolmukin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 25.7.2012.
- ↑ Helsingin kasvit 1998, s. 10.