Suisto
Suisto eli delta on joen virtauksen kuljettaman maa-aineksen muodostama, usein viuhkamainen alue joensuussa.[2]
Jokisuisto muokkaa
Jokisuisto syntyy, kun joen juokseva vesi tuo joensuuhun kerrostuvaa maa-ainesta eli sedimenttiä. Joen virtauksen hidastuessa sedimentti laskeutuu ja kerrostuu joen pohjaan eikä kulkeudu merivirtojen tai vuoroveden mukana pois. Joki haarautuu samalla useiksi suuhaaroiksi. Sedimentin kasautuminen on suiston alajuoksulla voimakkaampaa kuin suiston yläjuoksulla. Karkein sedimentti jää ylemmäs, ja hienoin aines kulkeutuu kauemmas merelle.[1]
Jokisuistot jaetaan neljään tyyppiin. Lakustrisen suiston maa-aines kasautuu joen manterenpuoleiseen pohjaan, kuten järveen tai sisämereen. Laguunisuisto sijaitsee rannikkoalueen yläosassa, ja sen eteen on syntynyt saaria. Mannerjalustasuisto syntyy mannerjalustan matalan rannikkoveden ylle. Mannerjalustanreunasuisto laskee sedimenttinsä mannerjalustan ulkoreunalle ja laajenee reunan yli.[1]
Muodoltaan suisto voi olla teräväkärkinen, viuhkamainen tai pidentynyt eli ”linnunjalkamainen”. Suiston muotoon vaikuttaa moni asia, kuten veden syvyys, valuma-alueen rakenne, vuoroveden korkeuden vaihtelu, aallot ja rannikon virtaukset.[1]
Nykyiset jokisuistot ovat geologisesti melko nuoria. Ne alkoivat muodostua noin 7000 eaa., kun merenpinta oli noussut viimeisimmän jääkauden jäljiltä 25 metriä nykyistä merenpinnan tasoa alemmalle tasolle ja merenpinnan nousu alkoi hidastua. Suiston kehittymistä edesauttaa myös se, että rannikon merenpohja on tektonisesti vakaata ja matalaa.[1]
Suiston alajuoksulla elävät eliölajit ovat tottuneet sekä makeaan että suolaiseen veteen.[1]
Jokisuistot ovat tarjonneet varhaisille ihmisyhteisöille ja korkeakulttuureille tärkeän kalan ja riistan lähteen sekä viljavaa viljelysmaata. Nykyisin suistoista saadaan paljon fossiilisia polttoaineita.[1]
Suistoja uhkaa nykyisin veden ja sedimentin tulon väheneminen joen vedenkäytön ja patoamisen vuoksi, sekä merenpinnan nousu.[1]
Esimerkkejä muokkaa
Maapallon suurimpia jokisuistoja ovat Amazonin, Gangesin–Brahmaputran, Mekongin, Jangtsen ja Lenan suistot. Jokisuistoja on kaikilla mantereilla ja ilmastovyöhykkeillä.[1] Suisto voi muodostua myös sisämaahan päätymättä mereen tai muuhun sellaiseen. Suurin tällainen on Botswanassa eteläisessä Afrikassa, sijaitseva Okavangon suisto.
-
Amazonin suisto. -
Gangesin–Brahmaputran suisto. -
Mississippin "linnunjalkamainen" suisto vuonna 2005. -
Nigerjoen suisto on viuhkamainen. -
Ebron suisto Espanjassa. -
Lenan suisto Venäjällä. -
Okavangon suisto on kokonaan sisämaassa.
Suomen ja Pohjoismaiden laajin jokisuisto on Kokemäenjoen suisto Porissa.[3] Siellä joen suuhaaroista käytetään nimitystä juopa, ja näiden väliin jäävät saaret ovat nimeltään luotoja, esimerkiksi Kirjurinluoto ja Pormestarinluoto. Myös Kymijoki muodostaa suiston Kotkan-Ruotsinpyhtään alueelle.lähde?
Jäätikköjokisuistot muokkaa
Deltoiksi voidaan kutsua myös nykyisiä tai entisiä jäätikköjokien suistoja, joita esiintyy joko nykyään tai aiemmin jäätiköityneillä alueilla.
Jäätiköityneillä alueilla, kuten Suomessa, myös nykyään kuivana olevalla maalla voi esiintyä jäätikön sulamisvesistä jääkauden aikana syntyneitä suistoja, joiden materiaali on yleensä harjuainesta, kuten soraa tai hiekkaa. Näitä jäätikköjokien suistoja nimitetään deltoiksi, jos ne ovat kerrostuneet alun perin veteen ja sandureiksi, jos ne ovat kerrostuneet alun perin kuivalle maalle.[4] Jos veteen kerrostuvan deltan pinta saavuttaa vedenpinnan ja jatkaa kerrostumistaan, kyseessä on sandurdelta.[5]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i Penland, Shea & Kulp, Mark A. (toim. Finkl, Charles W & Makowski, Christopher): ”Deltas”, Encyclopedia of Coastal Science, s. 684–691. Springer, 2019. ISBN 978-3-319-93805-9.
- ↑ Suisto syntyy siirtomaasta Tieteen Kuvalehti. 1.9.2009. Viitattu 19.5.2018.
- ↑ Kokemäenjoki-LIFE 2006 - 2012 > Kokemäenjoen suisto www.ymparisto.fi. Viitattu 2.9.2019.
- ↑ Deltat ja sandurit Maaperäkartan käyttöpas. GTK. Viitattu 25.12.2013.
- ↑ Litmanen, Tanja: ”3.1.1 Glasifluviaalinen delta ja sandurdelta”, Pääjärven alueen geomorfologia ja deglasiaatiovaiheet Lopen Pernunnummella, s. 19. Maantieteen pro gradu-tutkielma. Turku: Turun yliopiston maantieteen ja geologian laitos, 2012. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.10.2020).
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suisto Wikimedia Commonsissa
