Sugata Mitra on intialaissyntyinen tutkija, joka toimi ennen eläkkeelle jääntiään (2019) professorina Newcastlen yliopistossa Britanniassa. Hän on tullut tunnetuksi "tietokone seinässä" (Hole in the wall) -tutkimuksistaan. Ensimmäisissä kenttätutkimuksissaan Mitra asennutti näyttöruutuja ja tietokoneen osoittimia (eli hiiriä) intialaisslummien liepeillä oleviin muureihin ja talojen seiniin ja seurasi, mitä tapahtuu kun lapset löytävät laitteet. Havainnot osoittivat, että internetiä apuna käyttäen lapset ja nuoret oppivat tietoja ja taitoja ilman opettajaa. Heidän opettajansa kertoivat, että lapset suoriutuivat koulutehtävistään entistä paremmin.[1] Mitran tutkimukset ovat inspiroineet muun muassa intialaiskirjailija Vikas Swarupia, jonka romaanin pohjalta tehtiin elokuva Slummien miljonääri.

Sugata Mitra

Mitra on kysytty puhuja ja hänelle on myönnetty lukuisia palkintoja kasvatustieteellisen ja oppimiseen suuntautuvan tutkimuksen alueella, esimerkiksi Klingenstein palkinto[2], joka on aiemmin myönnetty muun muassa lahjakkuuden ja luovuuden tutkija, professori Howard Gardnerille.

Minimaalisen puuttumisen pedagogiikka muokkaa

Mitran tutkimusten lähtökohtana on ollut kysymys, miten köyhien alueiden lapset voivat oppia tilanteessa, jossa ei ole kouluja eikä päteviä opettajia, tai jossa koulut ovat heikkotasoisia ja opettajat hakeutuvat töihin vauraammille seuduille.

Mitra halusi tietää, pystyvätkö syrjäisen intialaiskylän tamilinkieliset 10–14-vuotiaat lapset oppimaan vieraalla kielellä (englanniksi) molekyylibiologiaa ilman opettajaa apunaan vain toisensa ja internet sekä 14-vuotias maallikko, jonka tehtävänä oli toimia eräänlaisena kannustajana (tai mentorina, oppimisen ohjaajana). Mitra pyysi häntä olemaan kiinnostunut lasten toiminnasta, kyselemään heiltä ja pyytämään selityksiä, mitä he juuri nyt tekevät tai mitä ovat oppineet. Vertailuryhmän lapset kävivät koulua suurkaupungin englanninkielisessä eliittikoulussa pätevien opettajien johdolla.

Kaksivaiheinen, tapaustutkimuksenomainen koe kesti viisi kuukautta ja sen tulokset osoittivat, että koeryhmän lasten testimenestys ei poikennut vertailuryhmän lapsien vastaavasta menestyksessä. Mitra kutsuu tutkimustulostensa pohjalta kehittelemäänsä pedagogista ajattelua "vähäisen puuttumisen kasvatukseksi" (minimally invasive education [1]) – tai "oppimisen itse-organisoituneiksi systeemeiksi" – ja väittää sen perustuvan seuraaville tekijöille:

  • Ryhmän vaikutus eli oppilaat saivat muodostaa keskenään pienryhmiä
  • Jokaisella ryhmällä oli käytössään tietokone (eli pääsy internetiin)
  • Oppilaat saattoivat vaihtaa ajatuksiaan ja ideoitaan vapaasti toistensa kanssa ja ryhmien välillä, eli oivaltaa yhdessä
  • Luokassa ei ollut opettajaa, vain vanhempi henkilö, joka oli kiinnostunut oppilaiden aikaansaannoksista.[3]

"Jos oppiminen on emergentti ilmiö", kirjoittaa Mitra, "opettajan pitää tarjota oppilaille paljon sytykkeitä isojen kysymysten muodossa. Kysymysten pitää olla sellaisia, joihin edes opettajalla, tai ehkei kellään ole vastausta." Mitran mukaan riittää, kun opetussuunnitelma sisältää seuraavat kolme taitoa: 1) luetun ymmärtäminen, 2) informaation etsintä ja analyysi ja 3) rationaalisen uskomusjärjestelmän kehittäminen, joka suojaa lapsia indoktrinaatiolta. "Lapset, joilla on nämä taidot, eivät tarvitse koulua sellaisena, kuin sen nykyisin ymmärrämme. Opettajan rooli kasvaa ja muuttuu: hänen on kysyttävä kysymyksiä, joihin ei itse tiedä vastauksia. Sen jälkeen hän voi astua sivuun ja katsoa, kuinka oppiminen tapahtuu.[4]

Mitran havainnot liittyvät niihin kasvatuksen ja oppimisen tutkimuksen teorioihin ja perinteisiin, joissa korostetaan oppijoiden aktiivisuutta, yhteistoiminnallista oppimista ja ongelmista lähtevää ja niihin perustuvaa oppimista. Näiden oppimiskäsitysten perusteista ovat kirjoittaneet esimerkiksi Ivan Illich, Paulo Freire ja Kenneth J. Gergen[5].

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. http://www.ted.com/talks/lang/eng/sugata_mitra_the_child_driven_education.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. http://www.ncl.ac.uk/ecls/news/item/sugata-mitra-receives-2011-klingenstein-award1[vanhentunut linkki]
  3. Sugata Mitra & Ritu Dangwal (2010). Limits to self-organising systems of learning—the Kalikuppam experiment. British Journal of Educational Technology 41 (5), 672–688.
  4. Mitra, S. 2012. Beyond the Hole in the Wall: Discover the Power of Self-Organized Learning. TED Books.
  5. https://fi.wikibooks.org/wiki/Wikikirjasto:Yhteiskuntatieteiden_osasto/Wikioppimisen_teoriat_ja_teoreetikot, https://fi.wikiversity.org/wiki/Kasvatus_ja_yhteisresurssit/Wikiopiston_sosiaalipsykologiaa

Aiheesta muualla muokkaa