Suden hetki (elokuva)

Suden hetki (Vargtimmen) on Ingmar Bergmanin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva vuodelta 1968.

Suden hetki
Vargtimmen
Ohjaaja Ingmar Bergman
Käsikirjoittaja Ingmar Bergman
Säveltäjä Lars Johan Werle (alkuperäismusiikki)
J. S. Bach
W. A. Mozart
Kuvaaja Sven Nykvist
Leikkaaja Ulla Ryghe
Pääosat Max von Sydow
Liv Ullmann
Ingrid Thulin
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ruotsi
Tuotantoyhtiö Svensk Filmindustri
Levittäjä Ruotsin elokuvainstituutti
Netflix
Ensi-ilta 1968
Kesto 90 min
Alkuperäiskieli ruotsi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Juoni muokkaa

Suden hetki on Personan ohella toinen Bergmanin elokuva, joka kehittyi jo vuonna 1965 aloitetusta käsikirjoituksesta ”Människoätarna”. Elokuva käsittelee monien Bergmanin filmien tapaan taiteilijan roolia, mutta nyt huomattavan intensiivisesti ja epätoivoisesti. Taidemaalari Johan Borg (Max von Sydow) asuu vaimonsa Alman (Liv Ullmann) kanssa ja kärsii erilaisten demonien ilmestymisestä (niitä esittävät mm. Erland Josephson, Georg Rydeberg ja Naima Wifstrand). Elokuvan katsoja ei voi aina olla varma, ovatko hahmot todellisia vai Johan Borgin kuvitelmaa. Personan tavoin Suden hetki muistuttaa usein katsojaa, että kyseessä on elokuva. Alkutekstien aikana kuullaan ohjaaja Bergmanin ohjeita kohtaukseen valmistautuville näyttelijöille. Filmi on rakenteeltaan ikään kuin dokumenttielokuva, jossa tutkitaan tunnetun taidemaalarin katoamista, haastatellaan tämän vaimoa ja siteerataan taiteilijan päiväkirjoja. Kuten usein Bergmanin elokuvissa, vastauksia ei juuri anneta.

Näyttelijät muokkaa

 Max von Sydow  Johan Borg, taiteilija  
 Liv Ullmann  Alma Borg, taiteilijan vaimo  
 Ingrid Thulin  Veronica Vogler  
 Georg Rydeberg  arkistonhoitaja Lindhorst  
 Erland Josephson  paroni von Merkens  
 Gertrud Fridh  Corinne von Merkens, paronin vaimo  
 Naima Wifstrand  hattupäinen nainen  
 Gudrun Brost  vanha rouva Merkens  
 Bertil Anderberg  Ernst von Merkens  
 Ulf Johanson  kuraattori Heerbrand  
 Lenn Hjortzberg  kapellimestari Kreisler  
 Agda Helin  von Merkensien palvelustyttö  
 Mikael Rundquist  farkkuhousuinen poika  
 Folke Sundquist  Tamino Taikahuilussa  
 Mona Seilitz  ruumis ruumishuoneella  

Palkinnot ja tunnustukset muokkaa

  • Evangelische Filmgilde 1968 (kuukauden paras)
  • National Board of Review 1968 Liv Ullmann (paras naisnäyttelijä)
  • Chaplin-palkinto 1968 Liv Ullmann (rooleista tässä elokuvassa ja elokuvassa Häpeä)

Vastaanotto muokkaa

Helsingin Sanomien Paula Talaskivi luonnehti Suden hetkeä äärimmäisen vaikuttavaksi ja jännittäväksikin elokuvaksi, kauniiksi ja puhtaaksi kokonaisuudeksi, vaikka osa ohjaajan aivoituksista ja omien demonien kartoituksesta jää katsojalta ymmärtämättä.[1]

Lähteet muokkaa

  1. Talaskivi, Paula: Viikon elokuvia. Suden hetket ja vampyyrit. Helsingin Sanomat, 31.3.1968, s. 12. Näköislehden aukeama (tilaajille).
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Vargtimmen
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.