Stuartin valtatie eli Australian valtatie 87 on yksi Australian valtaväylistä. Siitä käytetään usein nimeä ”The Track” (suom. ura, polku, rata). Tie on nimetty John McDouall Stuartin mukaan. Hän oli ensimmäinen eurooppalainen, joka kulki Australian halki etelästä pohjoiseen, ja suurelta osaltaan tie seuraa hänen käyttämäänsä reittiä. Tien reitti sovittiin tarkasti vasta 1980-luvun puolivälissä.

Stuartin valtatie Australian kartalla
Kenguruista varoittava liikennemerkki Stuartin valtatiellä

Stuartin valtatie on noin 2 700 kilometriä pitkä ja se yhdistää Adelaiden ja Port Augustan Australian mantereen halki Darwiniin pohjois-Australiassa. Tien varrella sijaitsee Alice Springs. Kaupunkien ulkopuolella tiellä ei yleensä ole nopeusrajoituksia, vaan tien käyttäjien odotetaan sovittavan ajonopeutensa sääolosuhteiden mukaan. Tiellä on ajettu muun muassa Australian kanuunankuularalli. Toinen Australian keskiosissa kulkeva reitti on niin sanottu Outback Highway.