Street dance

tanssilaji

Streetdance eli katutanssi on suhteellisen uusi tanssilaji, joka sekoittaa eri tyylejä mm. hiphoppia, housea, lockingia, breakdancea, old schoolia ja new styleä. Katutanssi toimii myös yläkäsitteenä kaikille eri tyyleille, jotka ovat lähtöisin "kadulta". Suomeen katutanssilajit ovat tulleet 90-luvulla, mutta suuren suosion ne ovat vasta keränneet 2000-luvun alussa. Suomessa tarjotaan katutanssilajeja monipuolisesti monissa tanssikouluissa. Kilpailuja järjestetään varsinkin pääkaupunkiseudulla, mutta suomenmestaruuskilpailut järjestetään vuosittain eri kaupungeissa.

Street dance

Kansainvälisesti menestyneitä katutanssijoita löytyy myös Suomesta. Anniina "AT" Tikka on voittanut suomenmestaruuden useamman kerran ja saanut monia palkintoja ympäri maailmaa.[1] Flow Mo -tanssiryhmä, johon Tikkakin kuuluu, on Suomen menestynein katutanssiryhmä, joka on niittänyt mainetta myös Suomen ulkopuolellakin.[2] Lockingia tanssiva ryhmä Will Funk For Food on menestynyt myös niin Suomessa kuin ulkomaillakin.[3]

Lajit muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Ylioppilasjuhlista Suomen mestariksi Yle Abitreenit. Viitattu 15.2.2015.
  2. Flow Mo breikkiringin kuninkaina 9.11.2011. www.city.fi. Viitattu 15.2.2015.
  3. Will Funk For Food -kotisivut willfunkforfood.fi. Arkistoitu 18.12.2014. Viitattu 15.2.2015.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Street dance.
Tämä harrastuksiin tai vapaa-aikaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.