Strategic Defense Initiative

Strategic Defense Initiative (SDI) oli Yhdysvaltojen pyrkimys rakentaa avaruuteen sijoitettu ohjuspuolustusjärjestelmä. Aloitteen julkisti presidentti Ronald Reagan televisiopuheessaan 23. maaliskuuta 1983. Sen tarkoituksena oli suojata Yhdysvaltoja Neuvostoliiton mannertenvälisiltä ballistisilta ydinaseilta. Hankkeen vastustajat Yhdysvalloissa antoivat suunnitelmalle nimen ”Tähtien sota”, viitaten sen väitettyyn scifimäisen korkeaan teknologiaan.

SDI:n tunnus.

Taiteilijan näkemyys avaruuteen ja maahan sijoitetusta laserpuolustusjärjestelmästä.

Reaganin kauden varustelukilpaa ja etenkin SDI:tä on väitetty erääksi syyksi Neuvostoliiton kansantalouden romahdukseen. Yhdysvallat ei pystynyt hankkeen puitteissa rakentamaan kattavaa ohjuspuolustusta 1980-luvun teknologialla. Neuvostoliitto kuitenkin vastasi haasteeseen lisäämällä omien ohjustensa määrää (muun muassa SS-18 Satan -ohjus, jonka Neuvostoliitto nimesi SDI:n vasta-aseeksi, ja Buran-sukkula) aikana, jolloin sen kansantaloudessa oli ongelmia.

Avaruudesta käsin tehtävä ohjusten torjunta ja avaruussota Neuvostoliiton satelliitteja vastaan oli kesken jääneenä pyrkimyksenäkin merkittävä teknologiahyppy. Samanlainen teknologiahyppäys tapahtui aiemmin 1970-luvun lopulla risteilyohjusten ja häiveteknologian ohittaessa Neuvostoliiton ilmapuolustuksen torjuntatehon ja pakottaen Neuvostoliiton suurempiin puolustusjärjestelmien investointeihin kuin Yhdysvallat hyökkäysjärjestelmiinsä. SDI:n kannattajien mukaan Neuvostoliitto ei pystynyt kilpailemaan Yhdysvaltain kanssa huipputeknologisessa asevarustelussa lähiavaruuden alueella. Ranska aloitti Eurooppaan EUREKA-teknologiaohjelman SDI:n siviilivastineeksi.

Ohjelmaa jatkettiin Reaganin kauden jälkeen eri nimillä ja sen piti saavuttaa operatiivinen tila vuonna 2005 perustuen kymmeneen siiloihin sijoitettuun torjuntaohjukseen. Tällä torjuntaohjusmäärällä uskotaan pystyttävän ampumaan yksittäinen Yhdysvaltoja kohti ammuttava ohjus, joka on nykyisen terrorisminvastainen sota -doktriinin mukainen uhkakuva. Koelaukaisutietojen mukaan järjestelmä ei ole operatiivinen vaan kokeellinen.

Suunnitelma

Taiteilijan näkemys avaruuteen sijoitetusta laseraseella varustetusta satelliittijärjestelmästä.

SDI ei käsittänyt pelkästään lasereita. Tässä kineettisen aseen testissä seitsemän kilometrin sekuntinopeudella ammuttu seitsemän gramman Lexan-ammus on osunut alumiinivalulohkoon. Lexan on polymeeri, jota käytetään panssarilasin valmistamiseen. Kuvan viivaimessa on tuuma-asteikko.

Suunnitelmaan sisältyi pääosin miehittämättömien avaruusasemien rakentaminen, jotka olisivat pystyneet tuhoamaan avaruuteen nousevia ballistisia ohjuksia ennen niiden terminaalivaihetta. Suunnitelmaan kuului laseraseita (mahdollisesti ydinräjähdystä voimanlähteenään käyttäviä) ja kineettisellä energialla toimivia ammuksia. Myös avaruussukkulalla on tietty perinne 1960-luvun ohjuspuolustuskaavailuihin; 1950-luvulla Yhdysvaltain ilmavoimat aikoivat rakentaa miehitetyn avaruusaseman sotilaallisiin tarpeisiin.

Ehdotusta kritisoitiin sen kustannusten, teknisten toteutusmahdollisuuksien ja torjunnan kattavuuden sekä poliittisten näkemysten vuoksi. Lisäksi asejärjestelmien asettaminen kiertoradalle olisi rikkonut vuoden 1972 Anti-Ballistic Missile (ABM) -sopimusta ja Outer Space Treaty -sopimusta.

Tutkimusta ohjasi Strategic Defense Initiative -toimisto Yhdysvaltain puolustusministeriössä vuoteen 1993 asti. SDI-ohjelman kustannuksiksi arvioitiin 1984–1993 32,6 miljardia dollaria. Riippumaton tutkimuskeskus on arvioinut kustannuksiksi 70 miljardia dollaria. Todellinen kustannus olisi ollut todennäköisesti vielä suurempi. Vain kymmenien miljardien dollarien hinta ei ollut Pentagonille merkittävä kustannus.

Historia

Ohjuspuolustusta tutkittiin ajatuksena toisen maailmansodan jälkeen. Eräällä tavalla natsi-Saksan Bachem Natter -rakettihävittäjä (ei tullut operatiiviseen käyttöön) oli strategisen pommitushyökkäyksen vasta-ase, joka toimi ohjuspuolustuksen esikuvana. Iso-Britannia tuhosi jo vuonna 1944–1945 V-1-risteilyohjuksia Spitfire-hävittäjillä. Ballistinen V-2-ohjus oli kuitenkin mahdoton torjua millään lentokoneella.

1950-luvulla Yhdysvallat kehitti Nike Zeus -ohjustorjuntajärjestelmän, jossa vihollisen ohjukset tuhotaan korkealla oman maan päällä ydinkärjillä varustetuilla ohjuksilla. Sen ensimmäinen onnistunut koe tehtiin 1962.

Torjuntaohjuksen (ERINT - Extended Range Interceptor) laukaisu White Sandsin koealueella.

Vuonna 1962 tehtiin ainakin Starfish-koe, jossa yhdysvaltalainen atomipommi räjäytettiin avaruudessa. Sillä saatiin tietoa räjäytyksen vaikutuksista maassa ja avaruudessa.

Yhdysvaltain ilmavoimien avaruusohjelma rajattiin John F. Kennedyn presidenttikaudella koskemaan vain tiedustelu- ja tietoliikennesatelliitteja. Tässä vaiheessa ohjuspuolustus ajettiin ensi kerran alas.

1960-luvun puolivälistä lähtien Neuvostoliitto alkoi tehdä tappajasatelliittikokeita avaruudessa ja otti käyttöön ohjuspuolustustukikohtia. Tämä vaati kykyä vastatoimiin Yhdysvaltain ilmavoimilta.

Richard Nixonin kaudella hanketta edistettiin muun muassa avaruussukkulan toteutuksella, jonka silloin katsottiin olevan järjestelmän mahdollinen osa.

Vuoden 1972 ABM-sopimus (Anti-Ballistic Missile) salli kaksi kiinteää ballististen ohjusten torjuntaohjusten tukikohtaa Yhdysvalloissa ja Neuvostoliitossa. Toinen sai suojata pääkaupunkia, toinen yhtä ohjustukikohtaa. Vuoden 1974 lisärajoitus salli vain yhden puolustustukikohdan.

Gerald Fordin aikana otettiin käyttöön yksi ohjuspuolustustukikohta (Grand Forks, Pohjois-Dakota) Safeguard-ohjelmassa. Neuvostoliitto päätti keskittää ohjuspuolustuksen Moskovan ympärille. Yhdysvallat luopui tukikohdasta kustannusten vuoksi jo 1975, mutta Neuvostoliitto säilytti ohjuksensa huolimatta epäilystä ohjuspuolustuksen toimivuudesta.

Seuraava vaihe oli Reaganin SDI. SDI:n yhteydessä 1980-luvulla eräät Yhdysvaltain ilmavoimien F-15-hävittäjälaivueet varustettiin ASAT-ohjuksilla (Anti Satellite).

Ohjuspuolustuksen tilanne vuonna 2007

Projektia pienennettiin useita kertoja, ja vuonna 1991 se uudelleen nimettiin nimelle Global Protection Against Limited Strikes (GPALS; Tähtien sodan poika) ja suunnattiin rajoitettuja hyökkäyksiä vastaan. Ohjelman yhteydessä tutkittiin mahdollisuutta sijoittaa laser Boeing 747 -lentokoneeseen ilmasta ilmaan tapahtuvaa torjuntaa varten. GPALS perustuu pääasiassa maasta-ammuttaviin ohjuksiin, joilla voidaan torjua ”roistovaltioiden” hyökkäyksiä Yhdysvaltoihin. Torjuntajärjestelmän kokeet eivät ole kuitenkaan olleet täysin onnistuneita.

Bill Clintonin aikana SDI:stä ei enää puhuttu, mutta ohjuspuolustusta kehitti Yhdysvaltain ilmavoimien Ballistic Missile Defense Organization (BMDO). 1990-luvun lopulla ohjelman nimi muuttui muotoon National Missile Defence (NMD). Ohjelmaa toteuttaa Missile Defence Agency (MDA).

Isku New Yorkiin syksyllä 2001 antoi tällekin ohjelmalle psykologista perustelua: Yhdysvaltoihin voi kohdistua hyökkäyksiä, ehkä myös ohjuksilla. George W. Bush ilmoitti 13. joulukuuta 2001 Yhdysvaltojen vetäytyvän ABM-sopimuksesta, koska se estäisi maata puolustautumasta terroristeja tai ”roistovaltioita” vastaan. Yhdysvallat luopui sopimuksesta 13. kesäkuuta 2002.

Vuonna 2005 Yhdysvalloissa on kaksi ohjustukikohtaa nimellisesti operatiivisina – toinen on Kaliforniassa sijaitseva Vandenbergin tukikohta ja toinen Ft. Greely Alaskassa. Niissä on yhteensä kymmenen puolustusohjusta. Jotkin maat kuten Etelä-Korea ja Japani ovat liittyneet järjestelmään, osa maista kuten helmikuussa 2005 Kanada ovat päättäneet jättäytyä sen ulkopuolelle.

EADS-konserniin kuuluvan MBDA-ohjusyhtiö on kehittänyt Eurooppaan 1990- ja 2000-luvuilla Nato-maiden rahoituksella omaa versiotaan ohjuspuolustusjärjestelmästä, joka perustuu pitkälle muun muassa Patriot-ohjuksiin.

George W. Bushin kaudella Yhdysvallat solmi sopimukset tutka-aseman rakentamisesta Tšekkiin ja ohjustukikohdasta Puolaan. Presidentti Obaman hallinto peruutti suunnitelman. Tšekkiin tutka oli tarkoitus siirtää Kwajaleinin atollilta.

Puolan tukikohta liittyi alun perin Ground-based Midcourse Defense (GMD) -ohjelmaan, jonka yhteydessä Puolan Redzikowoon piti sijoittaa kymmenen siiloihin sijoitettua GBI-torjuntaohjusta (Ground Based Interceptor, taistelukärkenä Exoatmospheric Kill Vehicle, EKV).

Uudistettu sopimus Puolan tukikohdasta allekirjoitettiin 2010., jonka jälkeen Yhdysvallat sijoitti Puolaan Patriot-patterin, tarkoituksena sijoittaa kehitysvaiheessa olevia maalle sijoitettuja, merivoimien Standard Missile-3-ohjuksesta kehitettyjä ohjuksia 2015.

Kalifornian ja Alaskan tukikohtien lisäksi Yhdysvaltain nykyiseen ohjuspuolustukseen kuuluu tutka Britanniassa Fylingdalesissa ja toista on suunniteltu Grönlantiin. Ohjuksia on 40 Alaskassa ja neljä Kaliforniassa. Lisäksi suunnitelmiin kuuluu 130 ohjustentorjuntaohjuksen sijoitus merille laivoihin.

Viihde ja media

1990-luvulla Yhdysvaltain ilmavoimat teki laajan julkisuuden saaneita tutkimuksia mahdollisesta tarpeesta ohjuspuolustukseen asteroiditörmäyksiä vastaan. Teema oli tuohon aikaan myös Hollywoodin elokuvatuottajien suosiossa, muun muassa Armageddon ja Deep Impact (vrt. 1950-luvun yhdysvaltalaiset UFO-hyökkäyselokuvat, joissa peilattiin kommunistisen Kiinan ja Neuvostoliiton uhkaa). Ajatus asteroidin maahantörmäyksen estämisestä pommittamalla sitä ydinaseilla on siitä lähtien tullut esiin mediassa jokaisen potentiaalisen törmääjään ylitettyä uutiskynnyksen.

17. tammikuuta 2007 Yhdysvallat läheisten liittolaistensa (Kanada, Australia, Englanti, Etelä-Korea, Japani) tukemana aloitti mediassa kampanjan, jossa Kiinaa syytetään "ensimmäisesti avaruusasekokeesta yli 20 vuoteen". Kiina ampui 11. tammikuuta 2007 maasta keskimatkan ohjuksen, jonka kuljettama kineettisen energian ase (ts. satelliittiin törmäävä massa) tuhosi Kiinan oman, käytöstä poistetun, sääsatelliitin. Kiinan tekemä koe on teknologisesti samankaltainen kuin Yhdysvaltain nykyinen maasta laukaistaviin ohjuksiin perustuva ohjuspuolustusjärjestelmä, jota on testattu viime vuosina. Muun muassa Venäjän avaruusjärjestön johto on puhunut avaruusromua vastaan vuoden 2007 alussa: satelliitin tuhoamiskoe tuottaa kymmeniä tuhansia romunpalasia kiertoradalle. Vuoden 2007 alussa on Yhdysvalloissa julkistettu, että eräs Yhdysvaltain (uusista?) tiedustelusatelliteista ei toimi, ja ohjuskoeuutisissa muistetaan liittää tämä uutinen todeten, ettei se liity Kiinan toimiin. Tällaisten uutisten esiintyminen on yleensä suurinta Yhdysvaltain budjetin viimeistelyn aikaan. Helmikuun alkuun EU ja Venäjä eivät kommentoineet asiaa, Intia ja Kiina ilmeisesti neuvottelivat asian tiimoilta. Yhdysvaltain mediassa ja politiikassa (ministeritason alapuolella) keskustelussa vaaditaan toimia testejä vastaan – vastaavia testejä Yhdysvallat ja Neuvostoliitto teki 1960-luvun alusta 1980-luvun puoliväliin. Nyt kuitenkin avaruusromu on tulossa muutenkin merkittäväksi keskustelunaiheeksi (tutkimusta muun muassa ESA:ssa ja EU:n puiteohjelmassa). Tällaisten testien tuottama avaruusromu kiertää kuten satelliitti noin 900 km radalla aikanaan pudoten ilmakehään. Romu voi esimerkiksi vaikeuttaa tiedustelusatelliittien Kiinaa koskevia kuvauslentoja.

Katso myös

• Satelliitintorjunta-ase
• Energia-ase
• Vandenbergin lentotukikohta

Aiheesta muualla

• Vandenbergin tukikohta (englanniksi)
• Ohjuspuolustuksen lobbausorganisaatio (englanniksi)
• Ohjuspuolustusta seuraava sivusto (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• MDA:n kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Ohjuspuolustuksen historiaa (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)