Sotalapset

toista maailmansotaa pakoon Suomesta muihin Pohjoismaihin lähetetyt lapset
Tämä artikkeli käsittelee lasten evakointia sota-aikana. Sotalapset on myös dokumenttielokuva vuodelta 2003.

Sotalapset (ruots. finländska krigsbarn) ovat lapsia, jotka lähetettiin Suomesta toista maailmansotaa pakoon muihin Pohjoismaihin, lähinnä Ruotsiin. Talvi- ja jatkosodan aikana 19391945 Suomesta siirrettiin Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan yhteensä lähes 80 000 lasta. Ruotsiin vietiin tai lähti noin 72 000 lasta, Tanskaan 4 200 ja Norjaan noin sata lasta ja äitiä. Noin 15 500 heistä jäi palaamatta Suomeen.[1]

Suomalaisia sotalapsia Turussa.

Tausta ja toteutus muokkaa

 
Sotalapsen nimilappu ja tuntolevy.

Talvisodan aikana Ruotsissa levisi tunnuslause Finlands sak är vår! (”Suomen asia on meidän!”). Maa tarjosi heti turvapaikkaa Suomen lapsille. Suomi olisi halunnut auttamisen tapahtuvan ensisijaisesti Suomessa ja kieltäytyi aluksi. Ruotsalaiset hyväntekeväisyyttä harjoittavat naiset sopivat asiasta Carl Gustaf Emil Mannerheimin kanssa. Ruotsi oli jo aikaisemmin ottanut vastaan sotalapsia, mutta ei näin suurta määrää.[2]

Ensimmäiset sotalapset matkustivat Turusta Tukholmaan 15. joulukuuta 1939 Arcturus-laivalla. Valtaosa lapsista kuljetettiin myöhemmin rautateitse pimennetyin ikkunoin varustetuilla junilla Tornion-Haaparannan raja-aseman kautta. Ensisijaisesti mukaan otettiin kaupunkilaislapsia – kaupungit olivat yleensä myös suurimman pommiuhan kohteita. Talvisodan päätyttyä lapsia palautettiin Suomeen, mutta jatkosodan aikana lapsia vietiin Ruotsiin uudelleen. Palautukset Ruotsista jatkuivat läpi koko 1940-luvun.[2]

Järjestäytyminen ja muistamiset muokkaa

 
Sotalasten muistoksi Haaparannalle pystytetty muistomerkki.

Toiminnan alku muokkaa

Keskustelu sotalapsista käynnistyi Neuvostoliiton sortumisen jälkeen 1990-luvulla. Sotalapset järjestäytyivät ja perustivat ensimmäisen yhdistyksensä Suomessa vuonna 1991 ja Ruotsissa vuotta myöhemmin.[3]

26. huhtikuuta 2005 paljastettiin Haaparannalla kuningas Kaarle XVI Kustaan ja presidentti Tarja Halosen läsnä ollessa sotalasten muistolle omistettu, helsinkiläisen arkkitehti Anna Jäämeri-Ruusuvuoren tekemä sotalapsipatsas.[4]

Muistolaattoja ja -merkkejä muokkaa

Elokuvia muokkaa

Sotalapset on Erja Dammertin ohjaama suomalainen dokumentti- ja opetuselokuva vuodelta 2003. Se voitti Parhaan dokumentin Jussin.

Äideistä parhain on Klaus Härön ohjaama elokuva vuodelta 2005, ja se pohjautuu Heikki Hietamiehen 1992 julkaistuun samannimiseen kirjaan. Elokuva oli Suomen ehdokas parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi, mutta se ei päässyt varsinaiselle ehdokaslistalle.

Lähteet muokkaa

 
Jari Männistön suunnittelema muistolaatta (2006) Tampereen rautatieasemalla.

Kirjallisuus muokkaa

  • Kavén, Pertti: Humanitaarisuuden varjossa: Poliittiset tekijät lastensiirroissa Ruotsiin sotiemme aikana ja niiden jälkeen. Oy Nord Print Ab, Helsinki, 2010. ISBN 978-952-92-8318-7

Viitteet muokkaa

  1. Sotalapsiliitto Sotalapsi.fi
  2. a b Historiallinen tausta: Suomen sotalapset[vanhentunut linkki] Äideistä parhain -elokuvan tiedote. Lähteet: Kavén, Pertti: 70 000 pientä kohtaloa – Suomen sotalapset. Otava, 1985 ja Suomen Pakolaisapu
  3. Kavén (2010), s. 261–266.
  4. Ruotsin kuningas paljasti sotalapsipatsaan MTV3 2005.
  5. Muistolaatta. (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. a b c d e f Talvisota. (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. E-Kuriren.[vanhentunut linkki]

Kirjallisuutta muokkaa

  • Kavén, Pertti: Sotalapset: Toiveet ja todellisuus. Minerva, 2011.
  • Westman, Runa: Sotalapsitarina: Miksi juuri sinä? (Krigsbarn i Jämtland : varför just du?) Suomennos Tuija Änkilä Fridh. (Kustantaja tuntematon.) 2008. ISBN 978-91-633-3227-2
  • Ortmark Almgren, Sinikka: Du som haver barnen kär. LT-förlag, 1989. (Sinoa Information, 2003.)
  • Ortmark Almgren, Sinikka: Var blir maskrosor gulast. Sinoa Information 2003.
  • Ortmark Almgren, Sinikka (toim.): Krigsbarns erinran. Riksförbundet finska krigsbarn, 2003.
  • Ortmark Stymne. Sinikka: Kära mamma. Sinoa Information, 2013.
  • Holmström, Janne: Kauan sitten hukkunut. Tammi 2021.
  • Hietanen, Silvo: Kansakunta sodassa osa 3: Kahden kodin lapsuus – suomalainen sotalapsi, ”Kuilun yli”, s. 140–157. Helsinki 1992.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sotalapset.