Sorjonen: Muraalimurhat

Juuso Syrjän ohjaama elokuva vuodelta 2021

Sorjonen: Muraalimurhat[3] on vuonna 2021 ensi-iltansa saanut rikoselokuva, jonka on ohjannut Juuso Syrjä. Elokuvassa esiintyvät Sorjonen-televisiosarjan hahmot. Sen on tuottanut tuotantoyhtiö Fisher King, ja elokuvalle on suunniteltu kansainvälistä levitystä. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Miikko Oikkonen ja Antti Pesonen.[4][5]

Sorjonen: Muraalimurhat
Ohjaaja Juuso Syrjä
Käsikirjoittaja
Tuottaja
  • Matti Halonen
  • Johannes Lassila
Säveltäjä Kaae & Batz
Kuvaaja Mika Orasmaa
Leikkaaja Harri Ylönen
Lavastaja
  • Vilja Katramo
  • Okku Rahikainen
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Fisher King
Levittäjä Aurora Studios
Ensi-ilta
Kesto 107 minuuttia
Alkuperäiskieli Suomi
Budjetti 2 400 000 euroa[1]
Katsojat 61 692 (13.12.2021)[2]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuva tehtiin ilman Suomen elokuvasäätiön tuotantotukea. Se sai kuitenkin elokuvasäätiön levitystukea ja kehittelytukea. Lisäksi se sai tuotantokannustinrahaa Business Finlandilta.[6]

Sorjonen: Muraalimurhat sai ensi-iltansa 27. lokakuuta 2021.[7]

Maaliskuussa 2022 Yle TV1 esitti elokuvan kolmiosaisena minisarjana jossa on yli 40 minuuttia ennennäkemätöntä materiaalia sekä erilainen loppu.[8]

Rooleissa muokkaa

 Ville Virtanen  Kari Sorjonen  
 Anu Sinisalo  Lena Jaakkola  
 Sampo Sarkola  Lasse Maasalo  
 Johan Storgård  Tuomas Heikkinen  
 Olivia Ainali  Janina Sorjonen  
 Lenita Susi  Katia Jaakkola  
 Kristiina Halttu  Taina Henttunen  

Arvosteluja muokkaa

Helsingin Sanomat
Tero Kartastenpää
      [9]
Hufvudstadsbladet
Krister Uggeldahl
      [10]

Lähteet muokkaa

  1. Sorjosesta kuvataan nyt Netflix-elokuvaa, samaan aikaan tuotantoyhtiö valmistelee suursarjaa Estoniasta – uppoaminen toteutettaisiin digitaalitehostein Helsingin Sanomat. 26.10.2020. Viitattu 14.8.2021.
  2. Kotimaisten elokuvien katsojaluvut 2021 Suomen elokuvasäätiö. Arkistoitu 3.12.2021. Viitattu 22.12.2021.
  3. Kinnunen, Kalle: Parhaillaan kuvattava Sorjos-elokuva nähdään valkokankaalla vuoden kuluttua, Netflix innostui täyspitkästä leffasta jo ennen kuin sen käsikirjoitus oli selvillä Etelä-Saimaa. 26.10.2020. Kaakon Viestintä. Viitattu 27.10.2020.
  4. Sorjonen valloittaa valkokankaat epressi.com. 17.6.2020. Viitattu 9.8.2020.
  5. Sorjosen tarina jatkuu valkokankaalla – tältä näyttää lokakuussa ensi-iltansa saava Sorjonen: Muraalimurhat -elokuva Epressi. 11.6.2021. Viitattu 1.8.2021.
  6. Katsojia houkutellaan nyt elokuviin versioimalla kotimaisia tv-sarjoja – Syke- ja Sorjonen-elokuvat tehtiin ilman Elokuvasäätiön tuotantotukea Yle Uutiset. 8.11.2021. Viitattu 17.3.2023.
  7. Sorjonen: Muraalimurhat -elokuva Finnkino. Arkistoitu 27.10.2021. Viitattu 27.10.2021.
  8. Viime syksyn Sorjonen-elokuva julkaistaan Yle Areenassa minisarjana, jolla on uusi loppuratkaisu 1.2.2022. Muropaketti.com. Viitattu 13.3.2022.
  9. Kartastenpää, Tero: Sorjonen: kasa kliseitä, isolla budjetilla. Helsingin Sanomat, 28.10.2021, s. B 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.10.2021.
  10. Uggeldahl, Krister: Finnkrim för de närmast sörjande. Hufvudstadsbladet, 27.10.2021, s. 26. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 27.10.2021.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.