Somino (ven. Сомино́) on kylä Leningradin alueen Boksitogorskin piirin Jefimovskin kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Tšagodan lisäjoen Sominkan varrella[1] 25 kilometriä Jefimovskin taajamasta kaakkoon. Kylässä on 355 asukasta (vuonna 2010)[2].

Somino
Сомино́

Somino

Koordinaatit: 59°20′18″N, 34°51′20″E

Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Boksitogorskin piiri
Kunta Jefimovski
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2010) 355











Sominon pogosta mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1583[1]. 1800-luvulla kylä oli Novgorodin läänin Ustjužnan kihlakuntaan kuuluneen[3] volostin keskus ja tärkeä Tihvinän kanavajärjestelmän tavarasatama. Pietarin ja Vologdan välisen rautatien valmistuttua 1900-luvun alussa se menetti taloudellisen merkityksensä, mutta säilyi pitkään kyläneuvoston keskuksena.[4]

Sominon kautta kulkee Uuden Laatokankaupungin ja Vologdan välinen maantie A114, josta haarautuu tie Zaborjen kautta Olješiin[5]. Kylästä on linja-autoyhteys Jefimovskiin muutaman kerran viikossa[6]. Siellä toimii tielaitos, saha ja Pikaljovon sementtitehtaan lasten kesäleiri[7]. Palveluihin kuuluvat alakoulu, koulun tiloissa toimivat kulttuuritalo ja kirjasto, lääkintäpiste, posti, neljä kauppaa ja kaksi huoltoasemaa kahviloineen[8].

Kylän keskustassa on säilynyt vanhoja yksi- ja kaksikerroksisia rakennuksia. Rakennusmuistomerkkejä ovat vuonna 1841 rakennettu puinen Pietari-Paavalin kirkko ja 1800-luvun lopulla pystytetty kartanorakennus. Muita nähtävyyksiä ovat entiset hallinto- ja liikerakennukset sekä kanavasulkujen jäänteet. Lähistöllä sijaitsee kivikautisia arkeologisia kohteita sekä 900–1200-luvulta peräisin oleva kurgaanihauta.[1][9]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c Kultura Leningradskoi oblasti: Somino enclo.lenobl.ru. Viitattu 14.9.2013. (venäjäksi)
  2. Plan, s. 63.
  3. Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona (CD-rom): Somino, selo Novgorodskoi gubernii. Moskva: Adept, 2002 (alkuperäisjulkaisu 1890–1907).
  4. Plan, s. 16–18.
  5. Projekt, s. 25, 31.
  6. Projekt, s. 115.
  7. Projekt, s. 54–55, 76.
  8. Projekt, s. 75–76, 87, 90, 96, 99–100.
  9. Projekt, s. 36–37.

Aiheesta muualla muokkaa