Sokkotanssi

vuoden 1999 elokuva

Sokkotanssi on Matti Ijäksen ohjaama ja käsikirjoittama suomalainen näytelmäelokuva vuodelta 1999. Ijäs sai elokuvasta käsikirjoitus-Jussin[1].

Sokkotanssi
Elokuvan juliste, Timo Mänttäri, 1999.
Elokuvan juliste, Timo Mänttäri, 1999.
Ohjaaja Matti Ijäs
Käsikirjoittaja Matti Ijäs
Tuottaja Kari Sara
Pääosat Martti Suosalo
Walter Gröhn
Mikko Vanhala
Sulevi Peltola
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Dada-Filmi Oy
Ensi-ilta 12. maaliskuuta 1999
Kesto 86 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Juoni muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Eletään 60-luvun alkua pienessä merenrantakaupungissa. Elokuvan päähenkilön Jontin (Walter Gröhn) pää on täynnä kysymyksiä. Jontti elää uteliaana kysymysten virrassa. Kaikki muuttuu, kun Jontti saa selville, että hänen isällään (Martti Suosalo) on toinen nainen. Kaupunki on pieni, kaikki tuntevat toisensa ja isän uuden rakkauden. Se nöyryyttää Jonttia joka haluaisi isänsä uuden rakkauden kuolevan. Taistellessaan näkymättömiä voimia vastaan Jontti kohtaa itsekin ensimmäisen hennon rakkauden. Jontin paras ystävä Länki (Mikko Vanhala) yrittää myös toteuttaa omaa unelmaansa. Viattomat kepposet muuttuvat veriseksi todellisuudeksi, kun Länki menettää toisen jalkansa yrittäessään kostaa opettajalleen (Sulevi Peltola). Mutta sekään ei lannista Länkiä, joka haluaa merille, lähemmäksi kadotettua isäänsä. Elokuvassa esiintyvät myös muiden muassa Pirkka-Pekka Petelius parturina ja Vesa-Matti Loiri juoppona renttuna.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät muokkaa

 Martti Suosalo  Isä  
 Walter Gröhn  Jontti  
 Mikko Vanhala  Länki  
 Turo Rannema  Pikkis  
 Anni Asikainen  Eija  
 Johanna Kerttula  Jontin äiti  
 Hanna Hakkarainen  Inkeri  
 Vesa-Matti Loiri  Himanen  
 Sulevi Peltola  Opettaja  
 Pirkka-Pekka Petelius  Ilmari Lätti  
 Bakary Barrow  Bothuhin  
 Liisa Kantokorpi  Vieno  
 Pirjo Luoma-aho  Eijan äiti  
 Maria Aro  Längen äiti  
 Riitta Elstelä  Myyjä  
 Timo Jurkka  Poliisi  

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.