Soidensuojelualue
Soidensuojelualue on luonnonsuojelulailla suojeltu suo. Soidensuojelualueiden avulla pyritään säilyttämään suoluonnon monimuotoisuutta ja maisema-arvoja, tukemaan suoluonnon kestävää käyttöä sekä edistämään soiden tutkimusta ja tuntemusta[1]. Hakkuut, ojitukset, rakentaminen ja kaikenlainen suoluontoa muuttava maankäyttö on kiellettyä soidensuojelualueilla. Sen sijaan esimerkiksi tiettyjen lajien metsästys voi joissain tapauksissa olla sallittua.
Soidensuojelualueet pyritään sijoittamaan niin, että ne kattavat koko suomalaisen suoluonnon kirjon. Suoluontotyypit ja soiden lajisto vaihtelevat Suomen eri osissa johtuen mm. ilmastosta ja topografisista tekijöistä.[2][3] Esimerkiksi Itämeren rannikon maankohoama-alueille syntyvät suot ovat aivan erilaisia kuin Pohjois-Lapin palsasuot.
Jotta soidensuojelu olisi kustannustehokasta ja järkevää pitkällä aikavälillä, on soidensuojelualueet rajattava siten, että ne muodostavat hydrologisia eli vesitaloudellisia kokonaisuuksia[2]. Suoluontotyypit ja suolajisto ovat riippuvaisia suon veden korkeudesta. Jos suo kuivuu, sen luontotyypit ja lajisto katoavat. Yksittäinen suo kerää vetensä usein laajalta alueelta ja muodostaa suoaltaan. Tämän vuoksi hakkuut tai ojitukset suon tietyssä osassa johtavat koko suon vesitalouden muuttumiseen, suon kuivumiseen ja suoluonnon katoamiseen.[4]
Vuonna 2015 suojeltujen soiden verkosto kattoi 1,2 miljoonaa hehtaaria eli noin 13 % koko Suomen soiden pinta-alasta. Tässä laskelmassa ovat mukana kaikki suojelustatuksen saaneet suoalueet: suojelualueiksi on tulkittu luonnonpuistot, kansallispuistot, soidensuojelualueet, lehtojensuojelualueet, muut luonnonsuojelualueet, luonnonsuojelulailla suojellut luontotyypit, vanhojen metsien suojelualueet, erämaa-alueet, valtion retkeilyalueet, muut lakiin perustuvat suojelualueet, Metsähallituksen suojelumetsät sekä kansallis- ja luonnonpuistojen kehittämisohjelman, soidensuojeluohjelman, lehtojensuojeluohjelman, vanhojen metsien suojeluohjelman ja lintuvesiensuojeluohjelman kohteet. [2] Suojellusta suopinta-alasta vuonna 2022 noin 0,5 miljoonaa hehtaaria on Metsähallituksen eli valtion hallinnoimia soidensuojelualueita. [5]
Suojellut suot painottuvat Pohjois-Suomeen sekä karuihin avosoihin.[2]
Esimerkkejä soidensuojelualueista muokkaa
- Siikaneva, 7 km², Ruovesi
- Isoneva, 6,7 km², Pomarkku
- Teerisuo-Lososuo, 21 km², Kuhmo
- Martimoaapa-Lumiaapa-Penikat, 124 km², Tervola
- Lätäsenon–Hietajoen soidensuojelualue, 418 km², Enontekiö
Yllä mainituista soidensuojelualueista muualla:
Siikaneva, Isoneva, Teerisuo-Lososuo, Martimoaapa-Lumiaapa-Penikat.
Esimerkkejä muualta maailmasta muokkaa
Muualta maailmalta esimerkkejä luonnonsuojelullisesti merkittävistä soista ovat monet mangrovemetsien ympäristössä sijaitsevat trooppiset mangrovesuot. Nämä alueet ovat tärkeitä hiilidioksidin vähentämisen ja sitä kautta ilmastonmuutoksen kannalta. Ne ovat merkityksellisiä myös myrskyjen ja niiden aiheuttaman eroosion estämisessä.[6] Brasiliassa on laaja Pantanalin suomaa, josta osa on suojelualueella. Etelä-Afrikassa on Isimangalison luonnonpuisto, joka on suurelta osin suoaluetta ja kuuluu Unescon maailmanperintöluettoloon. Suoalueita sisältäviä kansallispuistoja ovat Biebrzan kansallispuisto Puolassa, Butrintin kansallispuisto Albaniassa, Evergladesin kansallispuisto Yhdysvalloissa ja Kakadun kansallispuisto Australiassa.[7]
Soiden suojeluohjelmat muokkaa
Suomessa 1960-luvulla tehtiin soiden aluejako ja tämän jälkeen suunniteltiin ensimmäiset alueelliset soiden suojeluohjelmat. Etelä-Suomen osalta syntyi soiden säilyyssuunnitelmia 1966. Pohjois-Suomen osalta vastaava suunnitelma tuotiin julki 1969. 1970-luvu alkupuolella Metsähallitus rauhoitti monia suoalueita, jotka oli määritelty aarnialueiksi, luonnonmetsiksi tai ojitusrauhoitusalueiksi. Valtakunnallinen soiden suojeluohjelman suunnitelman toi julki 1977 maa- ja metsätalousministeriön soidensuojelutyöryhmä. Hallitus päätti valtakunnallisen soiden suojeluojelman pääpiirteistä 1979.[8] Soiden suojeluohjelmaan on tehty uusia maastokartoituksia vuoden 2014 tienoilla. Samoihin aikoihin on suunniteltu soiden suojeluun täydennysohjelma. Tämän jälkeen soiden suojeluohjelma on ajateltu toteuttaa kahdessa vaiheessa niin, että ensimmäisessä vaiheessa panostetaan ensisijaisesti tärkeimmin suojelun tarpeessa oleviin Etelä-Suomen suoalueisiin.[9]
Irlannissa on eräänlainen soiden suojeluun liittyvää toimintaa edistävä neuvosto.[10]
Viitteet muokkaa
- ↑ Luonnonsuojelulaki 1096/1996 finlex.fi.
- ↑ a b c d Alanen, A. & Aapala, K.: Soidensuojelutyöryhmän ehdotus soidensuojelun täydentämiseksi, s. 9. Ympäristöministeriö, 2015. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Ruuhijärvi, R.: Soidensuojelun perusohjelma. Suo - Mires and Peat, 1978. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Tahvanainen, T.: Abrupt ombrotrophication of a boreal aapa mire triggered by hydrological disturbance in the catchment. Journal of Ecology, 2011. doi:https://doi.org/10.1111/j.1365-2745.2010.01778.x. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ https://www.metsa.fi/maat-ja-vedet/suojelualueet/suojelualueiden-pinta-alat/
- ↑ Manipadma Jena: Mangroven mukana häviää paras hiilinielu Maailma.net. 23.10.2014. Suomen IPS. Viitattu 24.4.2022.
- ↑ Juuso Aarnio: 501 luonnonihmettä, jotka on nähtävä edes kerran eläessään, s. 36, 131, 197, 316, 317, 327, 404. Read me, 2007. ISBN 978-952-220-248-2.
- ↑ Pekka Borg: Soidensuojelun vaivalloinen tie, s. 261-262. Karisto. ISBN 978-952-92-3663-3.
- ↑ Soidensuojeluohjelman maastokartoitukset jatkuvat koko maassa Ympäristö.fi. 19.5.2014. Ympäristöministeriö. Viitattu 23.4.2022.
- ↑ Who we are Action for bogs & wildlife. 2009. The Irish Peatland Conservation Council. Arkistoitu 31.8.2009. Viitattu 8.5.2022 (englanniksi).