Smaragdinaukuja
Smaragdinaukuja (Ailuroedus crassirostris) on Australiassa elävä lavastajien heimoon kuuluva varpuslintu.
| Smaragdinaukuja | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Eukaryootit Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Varpuslinnut Passeriformes |
| Heimo: | Lavastajat Ptilonorhynchidae |
| Suku: | Naukujat Ailuroedus |
| Laji: | crassirostris |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Ailuroedus crassirostris |
|
| Alalajit [2] | |
|
|
| Katso myös | |
Lajin löytäminen ja nimeäminen muokkaa
Smaragdinaukuja on ensimmäisiä Australiasta löydettyjä lavastajia. Ensimmäisen yksilön tarkkaa löytöpaikkaa ei tunneta, mutta se on kerätty Uuden Etelä-Walesin alueelta. Smaragdinaukujan nimesi Gustaf von Paykull vuonna 1815. Hän sijoitti lajin lepinkäisten heimoon sen tukevan nokan perusteella ja antoi lajille tieteelliseksi nimeksi Lanius crassirostris. Vuonna 1820 Heinrich Kuhl siirsi smaragdinaukujan lavastajien heimoon ja muutti tieteelliseksi nimeksi Ptilinorhychus crassirostris. Lajin nykyisen tieteellisen nimen Ailuroedus crassirostris antoi Jean Cabanis vuonna 1851. Lajinimi crassirostris tulee sanoista crassus ’paksu’ ja rostris ’nokka’, viitaten lajin tukevaan nokkaan.[3]
Ulkonäkö ja ääni muokkaa
Kooltaan smaragdinaukuja on noin 24–33 cm.[4] Väritykseltään se on pääosin vihreä. Sen naama on hieman muuta ruumista harmahtavampi. Rinta on kellertävän vihreä. Siipisulkien ja vatsan höyhenten kärjet ovat valkoiset ja tekevät niistä täplikkäät. Naaras muistuttaa ulkonäöltään koirasta. Nuori lintu on väritykseltään aikuista smaragdinaukujaa vaaleampi.[5]
Smaragdinaukujakoiraan laulu on helposti tunnistettavaa ja muistuttaa kissan naukumista. Koiras on äänessä lisääntymiskauden alussa koko päivän, mutta erityisesti aamuisin ja iltahämärissä. Uudessa Etelä-Walesissa elävät koiraat ovat monipuolisempia naukumisessaan kuin etelämpänä elävät lajitoverinsa. Naaraiden laulu on sarja surisevia ääniä, jotka päättyvät ´tsit´-tirskahdukseen.[3]
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Smaragdinaukujan levinneisyys on keskittynyt Australian itäosiin Uuden Etelä-Walesin ja Queenslandin osavaltioihin.[4] Sen elinympäristöä ovat trooppiset sademetsät ja niiden reunamat, harvoin kaukana vedestä. Smaragdinaukuja ei ole kuitenkaan harvinainen kuivemmissa eukalyptusmetsissäkään. Toisinaan sitä tavataan myös puutarhoissa.[5]
Lisääntyminen muokkaa
Toisin kuin useat muut lavastajien heimoon kuuluvat linnut smaragdinaukujakoiraat eivät rakenna koristeellista huvimajankaltaista rakennelmaa houkutellakseen naaraita. Smaragdinaukuja on niin ikään monista muista heimonsa lajeista poiketen yksiavioinen.[4] Lisääntymisaika kestää syyskuusta tammikuulle. Naaras rakentaa kuppimaisen pesän puuhun oksanpätkistä, lehdistä ja juurista.[3] Naaras munii kahdesta kolmeen ruskehtavaa munaa, joita vain se hautoo. Hautominen kestää noin kolme viikkoa. Koiras auttaa poikasten ruokkimisessa.[4]
Ravinto muokkaa
Smaragdinaukuja on kaikkiruokainen, mutta syö pääosin kasviravintoa. Pääosan ravinnosta muodostavat hedelmät, mutta se syö myös kukkia, lehtiä ja siemeniä.[5] Lisäksi se ruokailee pienillä matelijoilla ja saattaa tappaa poikasilleen ravinnoksi muiden lintujen poikasia.[4] Smaragdinaukujat ruokailevat usein yhdessä satiinilavastajien kanssa.[5]
Lähteet muokkaa
- ↑ BirdLife International: Ailuroedus crassirostris IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 20.1.2014. (englanniksi)
- ↑ Ailuroedus crassirostris ITIS. Viitattu 12.4.2009. (englanniksi)
- ↑ a b c Peter Rowland: Bowerbirds, s. 36. CSIRO Publishing, 2008. ISBN 9780643094208. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 12.4.2009). (englanniksi)
- ↑ a b c d e Green Catbird Birds in Backyards. Australian museum. Viitattu 12.4.2009. (englanniksi)
- ↑ a b c d Clifford B. Frith, Dawn W. Frith, Eustace Barnes, C. M. Perrins, Michael McGuire: The bowerbirds, s. 249. Oxford University Press, 2004. ISBN 978-0198548447. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 12.4.2009). (englanniksi)