Simeon

miehen etunimi

Simeon on raamatullinen miehennimi. Nimi johtuu heprean sanoista, jotka tarkoittavat ’hän on kuullut’.[1] Suomessa ja erityisesti Pohjanmaalla siitä käytetään myös muotoa Simeoni. Simeon on kuitenkin Suomessakin tavallisempi, sillä heitä on Suomen väestötietojärjestelmässä ollut vuoden 2019 loppuun mennessä 1 410. Simeoni-muotoa on kantanut noin 170 miestä.[2]

Simeon
Nimipäivä  
– suomenkielinen
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 3. helmikuuta,
17. huhtikuuta,
27. huhtikuuta,
21. heinäkuuta,
1. syyskuuta
Muunnelmia Simo, Simon
Vastineita eri kielissä Siméon
Nimen alkuperä raamatullinen, ’hän on kuullut’

Simeon on Vanhassa testamentissa käytetty nimimuoto. Vanhassa testamentissa Simeon oli yksi patriarkka Jaakobin pojista[3] sekä hänestä polveutunut Israelin heimo.[4] Uudessa testamentissa kerrotaan Simeon-nimisestä miehestä, joka siunasi Jeesus-lapsen temppelissä ja esitti Simeonin kiitosvirren.[5] Sekä Simeon että Simon merkitsee rukouksen kuulemista, mutta keskiajalla nimiä kuitenkin pidettiin erillään.

Simeon on ollut Suomessa almanakassa vuosina 1662–1907, jolloin sen päivä oli 5. tammikuuta. Tämä perustuu pylväspyhimys Simeon Styliitan (k. 459) muistopäivään.

Tunnettuja Simeoneja muokkaa

Bulgarian tsaarit muokkaa

  • Simeon I Suuri (n. 864–927), tsaari 893–927
  • Simeon II, Simeon Sakskoburggotski (s. 1937), tsaari 1943–1946, pääministeri 2001–2005

Pyhimyksiä muokkaa

Muita muokkaa

Simeon tai Simeoni sukunimenä muokkaa

Simeon tai Simeoni on myös seuraavien henkilöiden sukunimi:

  • Sara Simeoni (s. 1964), italialainen korkeushyppääjä ja olympiavoittaja
  • Silvano Simeon (1945–2010), italialainen kiekonheittäjä.

Kuvitteellisia Simeoneja muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Joka kodin suuri nimikirja
  1. Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, s. 475. WSOY, 1999. ISBN 951-0-20023-4.
  2. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 3.2.2020.
  3. 1. Moos. 35:23–26
  4. 4. Moos. 1:17–23
  5. Luuk. 2:25–35

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä etunimiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.