Sensorinen deprivaatio
Sensorinen deprivaatio eli aistieristys merkitsee aistiärsykkeiden poistamista tai minimoimista. Henkilö on pimeässä ja äänettömässä tilassa, jossa hän kokee mahdollisimman vähän myös haju- ja tuntoärsykkeitä.
Aistieristystä on käytetty varsinkin psykologisissa kokeissa. Myös psykologian ulkopuolella sitä on voitu hyödyntää esimerkiksi meditaatiossa, rentoutumisessa tai vaihtoehtolääketieteellisenä hoitomuotona, mutta myös kidutuksena.
Pitkään jatkuneena sensorinen deprivaatio voi tuottaa koehenkilölle muuttuneen tajunnantilan, johon kuuluu hallusinointia.
Sensorinen deprivointi voidaan toteuttaa sille erikseen suunnitellussa kelluntatankissa. Tankin lämmin vesi on niin suolapitoista, että henkilö kelluu siinä.
Historia muokkaa
Kanadalainen psykologi Donald Hebb alkoi vuonna 1951 Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n rahoittamana tutkia, voitaisiinko aistieristystä hyödyntää kuulustelutekniikkana ja apuna ajatusten istuttamisessa kuulusteltavaan. Hebb makuutti koehenkilöitään pienen huoneen sängyssä sumennetussa valossa ja hiljaisessa huminassa. Hebbin salaisten tutkimusten jälkeen aistieristyksen tutkimusta jatkoivat muutkin tutkijat Kanadassa ja muissa maissa. Yhdysvaltalainen delfiinien tutkija John C. Lilly kehitti kelluntatankin ja keskittyi aistieristyskokeissaan kuulustelutekniikoiden sijasta rentoutumistekniikohin ja psykedeelisiin matkoihin.[1] Aistieristystutkimus hiipui 1960-luvun lopulla.[2]
Vaikutukset muokkaa
Pitkäkestoisen aistieristyksen alussa ihminen usein nukahtaa ja saattaa nukkua 10–20 tuntia. Heräämisen jälkeen olotila on usein aluksi rento ja miellyttävä. Koska systemaattinen ajattelu on eristyksessä vaikeaa, henkilön mieli ryhtyy usein vaeltelemaan arkisten tapahtumien ympärillä. Tuntikausien valveillaolon jälkeen henkilöt ovat alkaneet kärsiä ärsykkeiden puutteesta, jota he ovat saattaneet lievittää esimerkiksi liikuttelemalla raajojaan tai hieromalla sormiaan yhteen. Moni on kuvannut tällaista olotilaa epämiellyttäväksi, ja se on tehnyt vaikeaksi eristyksen jatkamisen kahden tai kolmen päivän jälkeen.[3]
Yli kahden vuorokauden aistieristyksen jälkeen henkilö usein huomaa ajattelunsa alkavan polveilla aiempaa vapaammin päiväunelmissa ja fantasioissa, usein seksuaalisissa. Jotkut ovat raportoineet tyhjistä hetkistä, jolloin he ovat tunteneet täydellistä kyllästymistä ja väsymystä. Pienikin aistiärsytyksen lähde on tällöin saattanut täyttää koko tajunnan sietämättömän voimakkaasti. Henkilön mieliala voi vaihdella ja ärtymys lisääntyä. Henkilö saattaa alkaa tuntea paranoidisesti, että kokeen tekijöillä on jotain häntä vastaan tai että he ovat lähteneet pois.[4]
Hallusinaatiot ovat alkaneet tutkimuksesta riippuen keskimäärin 33–72 tunnin jälkeen aistieristyksen alkamisesta. Ne alkavat yksinkertaisina kuten pimeän tyhjän tilan edessä avautuvana verhona tai tunnelina usvan läpi. Näitä ovat seuranneet ääreisnäössä näkyvät välähdykset, vilkkuvat valot ja epäselvä värinä. Sen jälkeen aistieristetyt henkilöt ovat kertoneet alkaneensa nähdä valopisteitä, viivoja, ympyröitä, kolmioita, neliöitä tai verkkoja. Usein kuvioiden sisältä on säteillyt valoa. Kuviot ovat asettuneet riveihin ja sarakkeisiin, joskus mosaiikkimaisiin muodostelmiin. Lopulta nämä geometriset kuviot ovat alkaneet näyttää ikkunoilta ja muilta tunnistettavilta esineiltä ja eläviltä hahmoilta. Noin 10–30 tuntia yksinkertaisten hallusinaatioiden jälkeen henkilöt ovat alkaneet nähdä monimutkaisia maisemia, kuten kirkkoja, jokia ja pilvenpiirtäjiä. Näyissä esiintyvät ihmis- ja eläinhahmot saattavat toimia eri tavoilla. Näyt pysyvät vakaina silmänliikkeidenkin aikana, joten henkilö pystyy katsomaan niitä eri puolilta. Hallusinaatiot jatkavat muuttumistaan yhä monimutkaisemmiksi aistieristyksen jatkuessa pidempään, ja niihin alkaa kuulua myös kuulohallusinaatioita kuten keskustelua, musiikkia tai luonnon ääniä. Lopulta hallusinaatiot muuttuvat niin voimakkaiksi, että henkilö alkaa uskoa niiden todellisuuteen ja pyrkii vuorovaikuttamaan niiden kanssa.[5]
Aistieristyksessä olleet henkilöt ovat usein kertoneet kokeneensa jonkun läsnäolon eristystilassa, vaikka kukaan ei todellisuudessa siellä käynytkään. Moni henkilö on kokenut oman kehonkuvansa vääristyneen, esimerkiksi jalkojensa olevan kilometrien päässä, tai kehonsa kahdentuvan.[6]
Hallusinaatiot koetaan aluksi usein mielenkiintoisina, mutta jatkuessaan ja voimistuessaan ne aiheuttavat ahdistusta ja vaikeuttavat nukahtamista. Aistieristyksen kestäminen koetilanteessa vaihtelee yksilöllisesti: jotkut haluavat pois jo tunnin kuluttua, mutta toiset kestävät päiväkausia. Vesitankkiin upottamista ei kokeissa ole kestetty 10 tuntia pidempään. Keskeyttämisen syyksi on usein kerrottu ahdistuksen tunne, joskus päänsärky tai selkäsärky. Aistieristyksen jälkivaikutuksiksi on kerrottu pahoinvointia ja näköhäiriöitä, jotka ovat kestäneet enimmillään 24 tuntia.[7]
Hallusinaatioita on todettu syntyvän enemmän silloin, kun silmiin tulee jonkin verran valoa verrattuna täydelliseen pimeyteen.[8]
Donald Hebbin tutkimuksissa havaittiin, että aistieristys heikentää ihmisen kognitiivisia kykyjä ja tekee hänestä alttiiman uskomusten muuttamiselle. Eristyksen jälkeen koehenkilöt ovat uskoneet aiempaa enemmän yliluonnollisiin ilmiöihin ja saattaneet jopa pelätä kummituksia jonkin aikaa.[9]
Lähteet muokkaa
- Häkkinen, Jukka: Mielen oudot maisemat: hallusinaatioiden psykologia. Docendo, 2019. ISBN 978-952-291-668-9.